Ajankohtaista

  • Syyrialaispakolaiset Turkissa

    23 marras 2018
    urmiadmin
    79
    0

    Syyrian sota jatkuu ja miljoonat syyrialaiset ovat joutuneet pakenemaan kotoaan muualle. Syyrialaisista on tullut suurin pakolaisryhmä maailmassa. Useimmat heistä ovat naapurimaissa Turkissa, Libanonissa ja Jordaniassa. Heitä on tullut ja tulee edelleen myös Euroopan unioniin. Suomeenkin heitä on otettu pari tuhatta vuodesta 2015 lähtien. Tänäkin syksynä Suomen viranomaiset kävivät Turkissa järjestelemässä syyrialaisryhmän tuloa Turkista Suomeen.

    Kaikista maailman syyrialaispakolaisista joka toinen eli yli 3,6 miljoonaa on Turkissa. Heidän määränsä kasvaa Turkissa kasvaa edelleen. Keskimäärin joka päivä yli 200 syyrialaista tulee rajan yli Syyriasta Turkkiin. Lisäksi päivittäin reilut 300 päätyy pakolaiseksi syntymällä syyrialaisperheeseen Turkissa. Syyrian sodan laajenemisen vuosina Turkkiin tuli tuhansia syyrialaisia päivittäin. Nykyään syyrialaispakolaisten luonnollinen väestönkasvu on Turkissa suurempi kuin heidän muuttoliikkeensä Turkkiin. Syyrialaisia on jo palannut satoja tuhansia Pohjois-Syyriaan alueille, jotka ovat Turkin sotilaallisen ja poliittisen hallinnan alaisuudessa. Paluu on ollut varsin vapaaehtoista: monet palaavat kotiinsa. Lisäksi Turkki on kouluttanut palaavista syyrialaisista muun muassa poliiseja ja virkailijoita.

    Itse asiassa syyrialaiset eivät ole pakolaisia Turkissa, vaikka heistä tätä termiä käytetäänkin. Turkki on rajoittanut kansainvälisiä pakolaissopimuksia niin, että vain eurooppalainen voi saada pakolaisstatuksen Turkissa. Niinpä syyrialaiset ovat Turkissa väliaikaisen suojelun piirissä. Väliaikaisuudella ei ole ainakaan vielä takarajaa, joten monet syyrialaisista ovat asuneet Turkissa jo vuosikausia. Heillä on Turkissa, ainakin periaatteessa, oikeus terveydenhoitoon, koulutukseen ja sosiaalietuihin. Etuja saa vain sillä paikkakunnalla, johon viranomaiset ovat heidät Turkissa rekisteröineet. Pakolaisleireillä asuu Turkissa enää joka kahdeskymmenes syyrialainen.

    Toisaalta useimpien syyrialaisten hyvinvointi Turkissa on hyvin niukka. Aikuisista miehistä kolme neljästä työskentelee ja naisista yksi neljästä. Keskimääräinen palkka on 200 euroa kuukaudessa. Vain osa syyrialaisten lapsista käy koulua. Hyvin monet syyrialaislapsista eivät osaa kirjoittaa äidinkielellään arabiaksi. Jos he jonain päivänä palaavat Syyriaan, on heidän elämänsä siellä haasteellista. Turkissa on vajaat kaksi miljoonaa alaikäistä syyrialaispakolaista.

    URMI:n tutkimuksemme mukaan joka toinen Turkissa asuva täysi-ikäinen syyrialainen haluaa palata Syyriaan ja reilu kolmannes suunnittelee paluuta sinne. Mikäli sota ei lopu tai poliittinen valta ei vaihdu Syyriassa, niin sinne ei palata. Monilla on Syyriassa jäljellä vain muistot, koska koti, työpaikka ja perheet ovat hajonneet sodan myötä. Vajaa kolmasosa syyrialaisista Turkissa haluaisi muuttaa Euroopan unioniin. Muuttajina olisivat erityisesti he, joilla on jo sukulaisia Euroopan unionissa ja he, jotka ajattelevat, että heidän lastensa tulevaisuus olisi siellä parempi kuin Turkissa. Suomi ei ole haluttu muuttokohde. Keväästä 2016 lähtien on pääsyä Euroopan unioniin voimakkaasti rajoitettu Euroopan Unionin ja Turkin yhteisen politiikan mukaisesti. Niinpä neljä viidestä syyrialaispakolaisesta arvioi, että heidän tulee viettää loppuelämänsä Turkissa, halusivat he sitä vai eivät.

    Kansainvälinen politiikka on ratkaisevassa asemassa. Jos Aleppo päättyy turkkilaisten tai Assadia vastustavien joukkojen pysyvään hallintaan, niin miljoona syyrialaista siirtynee sinne Turkista varsin nopeasti. Jos syyrialaisten pääsyä Euroopan unioniin helpotetaan, niin sinnekin voisi lähteä miljoona syyrialaista Turkista. Turkkiin jäänee joka tapauksessa miljoonia syyrialaisia. Syyrian sodan aiheuttamat haasteet jatkuvat vielä vuosikymmeniä.

    Lue aiheesta julkaistu URMIn tutkimusraportti tästä

    Jussi S. Jauhiainen, professori Turun yliopiston maantieteen ja geologian laitos. URMI tutkimuskonsortion johtaja.

    Continue Reading
  • Who are the paperless migrants in Finland?

    20 syys 2018
    urmiadmin
    307
    0

    The definition ‘paperless migrant’ is a general definition hiding myriads of diverse and complex real-life situations, which can be hardly summarized in a two-word expression.

    Who are the ‘paperless migrants’ in Finland? If this definition might help identify a new societal phenomenon currently going on in Finland, it is also misleading. One might think that these migrants belong all to the same category. For instance, common ideas widespread in society are that they all conduct illegal activities, or that they all are vulnerable and, as such, need protection. This is the risk of using general categories and definitions: one cannot imagine what is behind them, and how reality is like.

    In Finland, the phenomenon of paperless migrants is very complex. Depending on the legal definition of ‘paperless’ (or irregular, undocumented), there are different types of migrants who are not allowed to stay in the country. Among them, there is the so-called wave of ‘new paperless migrants,’ ex-asylum seekers who arrived in 2015 and received negative decision(s) from the Immigration Office (Migri), the Administrative Court and/or the Supreme Court. Having the asylum request rejected means that the migrant loses the right to stay in the country and does not have access to reception center’s services anymore, including food, clothes, accommodation, and a low but secure monthly amount of money.

    The paperless migrants I have been in touch with belong to this ‘new wave.’ Studying their everyday lives with an ethnographic methodology unveils the richness and complexity of this migratory phenomenon in Finland. First of all, they might – or might not have passport (so, technically some of them do have ‘papers’ and ‘documents:’ therefore, not all of them are ‘paperless!’).
    They live in a limbo where they cannot work, but anyway need to make ends meet. In one word, they need to survive. And the majority of them tries to do so without resorting to illegal activities.
    This is where the ability of each migrant becomes pivotal: his/her own capacity of inventing new survival strategies every day is what makes everyone’s life unique!

    The ones who arrived in Finland after enduring dangerous trips across the Mediterranean, and life-threatening situations in their home countries, not only need to find new ways to survive in a new country, but also to cope with fearful memories and traumas from their past. Some successfully manage to deal with all this. For instance, through their networks they are able to find their own accommodation, as well as temporary jobs. They try to abide by the Finnish rules and regulations, and get the residence permit on the basis of work, and not of asylum, in the hope that one day the permit will be finally granted.
    They are less vulnerable than others, who are more isolated and therefore less able to set up their own ‘safety net.’ This inability hampers their possibilities of survival and, in that sense, they might become more vulnerable and in actual need of protection: indeed, they are more exposed than others to dangerous situations such as human exploitation and human trafficking.

    All in all, the paperless migrants’ societal phenomenon forces us to ‘think out of the box,’ and overcome clear-cut categories such as being legal or illegal, invulnerable or vulnerable. In fact, there are hundreds of shades of them. Vulnerability might be a critical condition concerning some paperless migrants, but not all of them. Similarly, while some abide by the law while finding new survival strategies, others might be more at risk of being lured into illegal activities.

    Miriam Tedeschi is a post-doctoral researcher at URMI project. Her research combines ethnographic research on paperless migrants in Finland with a poststructuralist theoretical framework. She is affiliated at the University of Turku, Department of Geography and Geology.

    Continue Reading
  • Muuttuvat turvapaikkareitit

    21 elo 2018
    urmiadmin
    171
    0

    Turvapaikkapolitiikka on kiristynyt Euroopassa ja reitit Eurooppaan muuttuvat. Vuoden 2015 syksyllä Eurooppaan saapui päivittäin yli 20 000 turvapaikanhakijaa ja Suomeenkin satoja turvapaikanhakijoita päivässä. Vuoden 2018 loppukesällä määrät Euroopassa ovat pudonneet muutamiin satoihin päivässä.

    Vuonna 2015 ylivoimaisesti yleisin reitti Eurooppaan kulki Turkin kautta Kreikan saarille. Pienen Lesboksen saaren kautta kulki yli puoli miljoonaa muuttajaa ja turvapaikanhakijaa. Keväällä 2016 Euroopan unioni ja Turkki sopivat, että muuttajia ei päästetä enää yhtä helposti unioniin ja että heitä voidaan palauttaa Turkkiin. Unioni sitoutui maksamaan Turkille miljardeja euroja ja antoi tukea Turkin poliittiselle johdolle.

    Eurooppaan tulijoiden määrä vähentyi keväällä 2016 oleellisesti. Muuttoliike Saharan eteläpuolisesta Afrikasta kohti Eurooppaa kuitenkin jatkui. Muuttajien seksuaalinen ja fyysinen hyväksikäyttö oli yleistä matkan varrella ja rajojen ylityspaikoissa. Heitä myytiin jopa orjiksi. Muuttajat alkoivat siirtyä Libyaan. Sieltä he jatkoivat Välimeren ylittävällä keskisellä reitillä kohti Italian saaria. Muuttajia merestä pelastavat laivat siirtyivät lähemmäksi Libyan aluevesirajaa, reilun kymmenen kilometrin päähän maan rannikosta. Salakuljettajat pystyivät laittamaan entistä suurempia määriä muuttajia aiempaa huonokuntoisempiin veneisiin. Hukkujien määrä alkoi kasvaa.

    Kesällä 2018 Italian uusi hallitus päätti rajoittaa muuttajien ja turvapaikanhakijoiden pääsyä Italiaan. Italian lähellä sijaitseva pieni Maltan valtio ei myöskään juurikaan ota turvapaikanhakijoita vastaan. Kulku keskisellä reitillä yli Välimeren on vähentynyt oleellisesti.

    Muuttovirrat kohti Eurooppaa kuitenkin jatkuvat. Kesällä 2018 läntisestä reitistä Marokosta Espanjaan tuli yleisin reitti yli Välimeren. Muuttajat yrittävät ylittää merivirtojen, tuulien ja tiheän meriliikenteen suhteen vaarallista Gibraltarin salmea. Eurooppaa 14 kilometrin päässä yritetään tavoittaa uimalla, piiloutumalla laivoihin ja veneisiin, roikkumalla köysissä laivojen perässä, itse kyhätyillä lautoilla ja veneillä. Usein matka tyrehtyy, sillä uimarien voimat ehtyvät, veneet uppoavat ja viranomaiset jopa ampuvat rajaa laittomasti ylittäviä. Heinäkuussa Pohjois-Afrikassa Espanjalle kuuluvaan Ceutan kaupunkia ympäröivän korkean raja-aidan yli kiipesi yhdellä kertaa yli 600 muuttajaa. Espanjan hallitus on kieltänyt muuttajien välittömän palautuksen Marokkoon ennen turvapaikkahakemuksen tutkimista, mutta tätä tapahtuu edelleen.

    Manuel Castells, yksi maailman tunnetuimpia yhteiskuntatieteilijöitä, kirjoitti (La Vanguardia 30.6.), miten muuttajia, turvapaikanhakijoita ja paperittomia koskeva viimeaikainen keskustelu ja kohtelu osoittavat, miten natsismi on palaamassa osaksi Euroopan unionin jäsenvaltioiden politiikkaa. On helpompi huutaa ”rajat kiinni, meille ensin, muut ulos” kuin etsiä taloudelliseen tasa-arvoon ja kattavaan demokratiaan perustuvia kestäviä ratkaisuja. Muuttoliikkeen taustalla olevat taloudelliset ja poliittiset haasteet eivät ratkea tiukentamalla Euroopan unionin rajoja.

    Jussi S. Jauhiainen on maantieteen professori Turun yliopistossa ja tutkimuskonsortion URMI johtaja. Blogiteksti on muokattu Turun Sanomissa 28.7.2018 ilmestyneestä kirjoituksesta.

    Continue Reading
  • Vaihtoehtoisia kaupunkitulevaisuuksia etsimässä Kaupunkitutkimuksen päivillä

    15 kesä 2018
    urmiadmin
    316
    0

    URMI-hankkeen tutkijoista useampi osallistui toukokuun alussa (3.-4.5.2018) järjestetyille kaupunkitutkimuksen päiville. Päivien teemana oli ”Vaihtoehtojen kaupunki”, jonka puitteissa pohdittiin erilaisia maailmoja kaupunkien sisällä. Päivät keräsivät tänä vuonna ennätyksellisen määrän osallistujia, joita oli noin 200. Lienevätkö osasyynä suosiolle myös vetävät kutsuvieraspuhujat. Suurta kiinnostusta keräsi etenkin professori Christian Schmidin puheenvuoro. Hänen mukaansa kaupungistumisesta on tullut planetaarinen ilmiö. Kaupunkimaiset alueet laajenevat ja kutoutuvat yhteen, ja kaupungistumisen uusia muotoja syntyy jatkuvasti. Kaupungistumista onkin siksi käsiteltävä planetaarisesta näkökulmasta ja sitä on pidettävä avoimena prosessina. Kaupungistumista tapahtuu myös kaupunkialueiden ulkopuolella. Esimerkkeinä Schmid kertoi Sveitsin maaseudulla näkyvän kaupungistumisen, Egyptin autiomaassa tapahtuvan rakentamisen, Intian kaupunkien välisten alueiden kasvamisen suunnittelemattomasti yhteen tai Singaporea ympäröivän merialueen kaupungistumisen.

    Työryhmäsessioita oli näiden kahden päivän aikana yhteensä kolmetoista. Aihepiirit vaihtelivat kaupunkidemokratiasta kestävään kehitykseen ja virtuaalisen todellisuuden mahdollisuuksiin. Esitykset näissä työryhmissä käsittelivät esimerkiksi Pokemon Go -pelin luomia kaupunkitiloja, sitä miten pelillistämisen kautta voidaan osallistaa kaupunkilaisia suunnitteluun sekä sitä, miten sosiaalinen media haastaa nykyisiä suunnittelukäytäntöjä. Toisaalla esiteltiin ikääntyvien kaupunkilaisten sosiaalisia verkostoja tai heidän näkemyksiään kaupunkikeskustojen vetovoimasta. Erilaisia näkökulmia kaupunkitutkimukseen avautui valtavasti. Monipuolisia ja innostavia keskusteluja syntyi päivien aikana varmasti lukuisia.

    URMI:n tutkijat järjestivät päivillä oman työryhmäsession, jonka otsikkona oli ”Kestävää kaupunkikehitystä jäljittämässä”. Vetäjinä toimivat Jarkko Rasinkangas Turun yliopistolta ja Pekka Kettunen Åbo Akademilta. Tämän työryhmän esityksillä oli runsaasti tarttumapintoja toistensa kanssa ja heränneet keskustelut aihepiiristä olivat mielenkiintoisia. Ensimmäiseksi URMI:n Paula Saikkonen THL:lta kertoi tutkimuksesta, jossa pohdittiin kestävyyden eri osa-alueita kaupunkikehityksessä. Sosiaalinen kestävyys on osa-alue, joka on jäänyt ehkä hieman vähemmälle huomiolle, vaikka se onkin kaupungeissa tärkeässä asemassa. Keväällä julkaistun THL:n raportin mukaan esimerkiksi tuloerot ovat Suomen kaupungeissa selvästi korkeammat kuin muualla maassa. Sosiaalisen kestävyyden parempi ymmärtäminen tukisi myös muiden kestävyyden osa-alueiden toteutumista. Timo Kauppinen kertoi myös samasta THL:n raportista, mutta nyt näkökulmana oli segregaatiokehitys Helsingin, Turun ja Tampereen seuduilla. Turku erottui joukosta selvästi alueellisen eriytymisen näkyessä siellä voimakkaimmin. Yhtenä selittävänä tekijänä tässä oli vuokra-asuntojen kasautuminen tiettyihin kaupunginosiin Turussa.

    Työryhmäsessioon osallistuneet BEMINE-hankkeen tutkijat olivat selvittäneet sekä raideliikenteen tulevia vaikutuksia Tampereen kaupunkikehitykseen että maankäytön strategista suunnittelua kolmella edellä mainitulla kaupunkiseudulla. Yhteenvetona voitaneen todeta, että Tampereen ja Helsingin suunnitelmat tähtäävät pidemmälle tulevaisuuteen ja huomioivat tulevia kaupunkilaisia, kun taas Turun suunnitelmat keskittyvät enemmän lähitulevaisuuteen. Lisäksi esityksessä todettiin, että kaupunkiraitiotie on kaupunkimuutoksen vipu, jonka ympärille kasvu tiivistyy.

    Pekka Kettunen esitteli kanssani kunnille tehdyn kyselytutkimuksen tuloksia. Kyselyn vastaajien mukaan taloudellinen kestävyys on noussut tärkeimmäksi osa-alueeksi kestävän kehityksen toiminnassa kunnissa. Tämä heijastanee kuntien tiukkaa taloudellista tilannetta ja sitä tosiasiaa, että raha ratkaisee monissa asioissa. Taloudellinen näkökulma edellä mentäessä ei kuitenkaan aina pystytä tekemään kestäviä ratkaisuja pitkällä tähtäimellä, vaan hyödyt jäävät helposti lyhyen ajan edun tavoitteluksi. Tulevaisuuteen katsominen tapahtuu kunnissa kaiken kaikkiaan melko lyhyellä aikajänteellä. Valtuustokausi tai vähän pidempi ajanjakso on useimmiten kuntien strategioiden ja kestävän kehityksen suunnitelmien aikahorisontti. Vain muutamilla kunnilla suunnitelmia tehtiin yli 15 vuoden aikajänteellä. Kestävä kehitys on tulevaisuuteen katsomista ja vaatii myös pidemmän tähtäimen suunnitelmia. Kunnat kuitenkin kertoivat tekevänsä kohtuullisen paljon strategista työtä kestävän kehityksen saavuttamiseksi. Kestävän kehityksen sanapari tuntuu vaan usein vaihtuneen trendikkäämmän kielenkäytön tieltä: nyt kunnissa puhutaankin resurssiviisaudesta, kiertotaloudesta ja energiatehokkuudesta. Nämä uudet termit kuitenkin rajaavat väljää kestävän kehityksen käsitettä konkreettisemmaksi. Toisaalta näissäkin sanoissa taustalla voidaan nähdä talouden vaikutukset.

    Työryhmien jälkeen ilta jatkui vielä vapaamuotoisen keskustelun ja iltatilaisuuden merkeissä ennen seuraavan päivän ohjelmaa. Kaupunkitutkimuksen päivät antoivat paljon ajattelemisen aiheita ja intoa omaan työhön. Tästä on hyvä jatkaa pohdintaa kestävästä tulevaisuudesta kaupungeissa ja kaikissa muissakin kunnissa.

    Hanna Heino 

    Kirjoittaja toimii projektitutkina URMI-hankkeessa Turun yliopistolla. Hänen väitöstutkimuksensa aiheena on tulevaisuustiedon hyödyntäminen kaupungistumisen näkökulmasta.

    Continue Reading
  • Maahanmuutto ja terrorismi – tärkeintä Euroopassa?

    4 kesä 2018
    urmiadmin
    451
    0

    Euroopan muuttoliikeverkoston toukokuun 15. päivä ilmestynyt 10-vuotisjuhlaraportti nosti esiin maahanmuuton ja terrorismin EU-maiden asukkaiden suurimpina huolenaiheina. Nämä kaksi aihetta ovat syrjäyttäneet talouteen ja työllisyyteen liittyvät kysymykset eurooppalaisten tärkeimpinä murheina. Tiedot perustuvat Euroopan parlamentin säännöllisesti keräämään Eurobarometri-kyselytutkimukseen. Mistä on kysymys?

    Muutoksen taustalla on parantunut taloudellinen tilanne eri puolilla Eurooppaa, jolloin muut kysymykset ovat saaneet mahdollisuuden nousta esiin. Kun oma tilanne ei ole aivan kuralla, niin on mahdollisuus miettiä myös muita asioita.

    Syksyllä 2015 ja keväällä 2016 mittavasti uutisoitu turvapaikanhakijoiden tulo on keskeinen taustailmiö. Kaoottiselta ja hallitsemattomalta vaikuttanut ihmisten saapuminen kumivenein Eurooppaan piirtyi kollektiiviselle verkkokalvolle samoin kuin peltojen laitoja kulkeneet rajanylittäjät ja rautatieasemien ruuhkat.

    Lisäksi terrori-iskuja – tai ainakin sellaisiksi tulkittuja väkivallantekoja – on sattunut säännöllisin väliajoin. ISISin kesäkuussa 2014 perustaman islamilaisen kalifaatin nousu ja tuho nosti uskonnollisesti motivoidun väkivallan ja sen inspiroiman terrorismin ykkösuutiseksi pitkäksi aikaa. Näiden seurauksena turvallisuuskysymykset ovat ylipäätään kasvattaneet rooliaan julkisessa keskustelussa ja politiikassa.

    Tosin maahanmuutto nousi Eurobarometrissä keskeisemmäksi teemaksi jo noin vuosi ennen suurinta turvapaikanhakijoiden tuloa. Nykyistä kriittistä suhtautumista maahanmuuttoon, ja erityisesti Eurooppaan ulkopuolelta suuntautuvaan muuttoliikkeeseen, ei siis voi typistää ainoastaan syksyn 2015 seuraukseksi.

    Taustalla on tietysti se, että maahanmuutto Euroopan moniin maihin on ylipäätään kasvanut sekä siitä johtuvat, tai siihen muutoin liitetyt, ilmiöt ja ongelmat ovat lisääntyneet. Euroopassa on vuosi vuodelta enemmän tulijoita muualta maailmasta, joten maahanmuuttajat ovat näkyvämmin läsnä monin paikoin. Maahanmuutto monine eri puolineen koskettaa useampia ihmisiä kuin aikaisemmin.

    Oikeastaan maahanmuutto ja terrorismi ovat olleet näkyvästi läsnä julkisessa keskustelussa, ja nyttemmin myös sosiaalisessa mediassa, pitkin 2000-lukua. Kaksoistornien romahtaminen syyskuussa 2001 on vielä monien mielessä, vaikka eurooppalainen suuri tarina maahanmuuton ongelmista alkoi jo vuoden 1989 Salman Rushdien Saatanalliset säkeet -kirjan aiheuttamista mellakoista ja Ajatollah Khomeinin kirjailijalle asettamasta kuolemantuomiosta, fatwasta.

    Maahanmuuttoon ja terrorismiin profiloituneet uus- tai radikaalioikeistolaiset poliittiset liikkeet ovat kasvattaneet kannatustaan monissa Euroopan maissa ja siten vahvistaneet maahanmuuttoon ja terrorismiin liittyvien aiheiden poliittista merkitystä. Juuri nyt elämme nousun aikaa tässä poliittisessa liikehdinnässä. Viime aikoina esimerkiksi Italiassa ja Itävallassa maahanmuuttokriittiset liikkeet ovat nousseet valtaan.

    Maahanmuuttoon ja sen seurauksiin kriittisesti suhtautuvien puolueiden kannatuksen kasvu on saanut myös muut puolueet oikealta ja vasemmalta kiinnittämään näihin teemoihin enemmän huomiota. Vaikka tulevaisuuden ennustaminen on riskipuuhaa, niin lienee selvää, että tulemme näkemään lukuisia poliittisia muutoksia maahanmuutto- ja turvallisuuspolitiikassa.

    Jo toteutuneiden muutosten lisäksi on odotettavissa läpi poliittisen rintaman vaatimuksia nostaa maahanmuutto ja terrorismi politiikan ykköskysymykseksi, tai ainakin tiukentaa olemassa olevaa sääntelyä. Paras esimerkki tästä on Ruotsissa tapahtunut nopea kurssinmuutos rajoittavampaan maahanmuuttopolitiikkaan, joka oli ehkä välttämätön syksyn 2015 melskeissä, mutta tilanteen rauhoituttua kyse lienee selvemmin poliittisesta laskelmoinnista.

    Euroopan muuttoliikeverkoston esille nostama ilmiö osuu siis asian ytimeen: maahanmuutto ja terrorismi ovat tärkeimmät eurooppalaisen julkisen keskustelun kysymykset tällä hetkellä. Tulemme puhumaan näistä asioista Euroopassa vielä monien vuosien ajan.

    Tuomas Martikainen

    Siirtolaisuusinstituutin toimitusjohtaja, joka on tutkimuksissaan perehtynyt maahanmuuttajien kotoutumiseen.

     

    Continue Reading
  • Paperittomat: Parhaita käytäntöjä kentällä

    24 huhti 2018
    Noora Salmela
    425
    0

    URMI-hanke järjesti Ympäristöministeriön avustuksella ministeriön tiloissa Helsingissä paperittomuutta käsittelevän seminaarin Paperittomat: parhaita käytäntöjä 12.3.2018.

    Seminaarin lähtökohtana oli keskustella paperittomuuteen liittyvistä asioista ja niiden ratkaisuista siltä pohjalta, että paperittomuudesta on tullut pysyvä ilmiö Suomeen. Paperittomuuteen keskittyvän tutkimuksen tulosten (esim. Paperittomat Suomessa v. 2018 alussa) perusteella paperittomuus ei ratkea kiristämällä paperittomien elinmahdollisuuksia, kiristäminen vain ajaa heidät piiloon.

    Paperittomuuteen liittyvät asiat koskevat useita eri toimijoita Suomessa, ja seminaarin osallistujat edustivatkin monia eri tahoja: ministeriöitä, kuntia, kolmatta sektoria, tutkijoita, opiskelijoita, ja muita yksityishenkilöitä. Yhtään paperitonta ei yrityksistä huolimatta saatu seminaariin mukaan, ei edes videotervehdyksen muodossa. Tämä johtui paperittomien henkilöiden mukaan siitä, että julkisella paikalla näyttäytyminen edes videon välityksellä olisi liian riskialtista.

    Päivän lopuksi seminaariin osallistujat jakautuivat kuuteen eri ryhmään (lapset ja nuoret, terveydenhuolto, turvallisuus, työnteko, kouluttautuminen ja asuminen), joissa pohdittiin paperittomiin liittyviä teemoja kenttäkokemuksen kautta.

    Lapset ja nuoret -ryhmässä korostui päiväkodin, koulun ja sosiaalisen kanssakäymisen merkitys. Palveluiden tarjoamisen käytännöissä tuntui olevan paljon eroja kuntien välillä. Päivähoito ja koulunkäynti nähtiin ylipäätään todella tärkeinä asioina paperittomille lapsille ja nuorille.

    Terveydenhuolto-ryhmässä tuntuma oli se, että terveyspalvelut nähdään hallinnon tasolla ehkä kehityskelpoisimpana paperittomiin liittyvänä palveluna – terveyspalveluiden edistäminen on suhteellisen helppoa ja rahalliset säästötkin voidaan todeta melko helposti. Esimerkiksi Helsingin laajennettua paperittomien terveyspalveluita vuoden 2017 lopulla, ei kuitenkaan vielä tiedetä kuinka käytäntö tulee toimimaan tai kuinka paperittomat saadaan osallistumaan kaupungin palveluihin. Ryhmässä keskusteltiin myös siitä, että sairaanhoidossa täytyy kuluttaa paljon aikaa maksu- ja muihin käytännön asioihin, vaikka tehokkainta olisi keskittyä vain itse hoitoon. Selkeämpi ohjeistus valtion- ja kunnan tasoilta sekä sosiaalityöntekijöiden ja sairaanhoitajien tiiviimpi yhteistyö auttaisi tässä asiassa. Keskustelussa nousi esille, että on tärkeää kohdata ihminen yksilönä, ei vain paperittomana.

    Turvallisuus-teemaa lähdettiin käsittelemään kahdelta eri kannalta – paperiton kohtaa itse riskejä turvallisuudelleen ja hän voi olla uhri. Toisaalta toivottamalta tuntuvassa tilanteessa paperittomasta voi myös tulla turvallisuusriski yhteiskunnalle. Ryhmän ehdotuksia oli, että paperittomiin on tärkeää säilyttää kontakti yhteiskunnan taholta, joko viranomaisten tai vapaaehtoisten kansalaisten kautta. Varoja pitäisi ohjata turvapaikanhakuprosessin alkupäähän ja varmistaa kaikille kunnioittava ja laillinen turvapaikkamenettely. Monikulttuurisuuskoulutusta tulisi tarjota kaikille Suomessa. Huomiota tulee kiinnittää myös vastaanottokeskusten tapahtumiin, maasta poistamisen toimenpiteisiin, poliisin tekemään etniseen profilointiin, tiedustelulainsäädäntöön sekä harmaan talouden kitkemiseen.

    Työnteko-ryhmässä oltiin yksimielisiä siitä, että kaikille paperittomille tulisi antaa oikeus työskennellä. Asian eteenpäinviemisessä tarvitaan ammattiliittojen apua. Yksi mahdollisuus olisi, että paperittoman oleskelulupa olisi riippuvainen työpaikasta, kunhan työpaikka täyttää tietyt ehdot. Paperittoman työllistämiskeinoja voisivat olla osaamisen kartoittaminen ja työelämään tutustuminen sekä esimerkiksi avustavat työtehtävät. Monet paperittomat ovat valmiiksi koulutettuja ja heiltä voi löytyä osaamista, jota Suomesta puuttuu.

    Kouluttautumista pohtivassa ryhmässä todettiin koulutuksen eri päiden erot: paperiton lapsi pääsee peruskouluun, mutta paperittomat eivät osallistu korkeampaan koulutukseen. Yksi mahdollisuus voisi olla oleskeluluvan saaminen opiskelustatuksen pohjalta – tämä voisi olla mahdollista ainakin ammatillisen koulutuksen kohdalla.

    Asuminen-ryhmässä keskusteltiin hätämajoituksesta: monet paperittomat eivät käytä hätämajoitusta pakkopalautusten pelossa. Yksi keino luoda luottavaisempaa ilmapiiriä olisi, että paperiton toimisi mahdollisimman paljon samojen luotettavien ihmisten kanssa. Hätämajoituksen ohjeistusta tulisi selkeyttää ja esimerkiksi perheiden tarpeet tulisi huomioida paremmin. Kuntien ja kolmannen sektorin välinen yhteistyö nähtiin majoituksen kannalta olennaisena. Kolmas sektori tarjoaa usein hätämajoitusta, mutta keskustelussa tuotiin esille, ettei vastuuta voi sysätä vain kolmannen sektorin harteille, sillä viranomaisten tulisi kantaa vastuu asiasta.

    Paperittomuudesta tehtävää tutkimusta pidettiin tärkeänä asiana useammassa ryhmässä. URMI-hankkeen julkaisuja paperittomuudesta ja maahanmuutosta löydät osoitteesta: http://urmi.fi/julkaisut/.

     

    Kirjoituksen on koostanut URMI:ssa maahanmuuton ja paperittomuuden parissa työskentelevä projektitutkija Noora Salmela (nkesal@utu.fi)

     

     

     

     

     

    Continue Reading
  • Kestävän (kaupunki)kehityksen kokonaiskuva kadoksissa?

    4 huhti 2018
    urmiadmin
    469
    0

    Kaupungeista puhutaan tulevaisuuden tekijöinä, viheliäisten ongelmien ratkojina, mutta jopa Suomessa kestävä kaupunkikehitys vaikuttaa vielä kaukaiselta utopialta. Sinänsä ajatus kestävästä kehityksestä kaupungeissa on jo vuosikymmeniä vanha. Kestävän kehityksen toteutuminen näyttää kuitenkin tavoittamattoman tavoittelulta. Syitä tähän on varmasti useita. Yhtenä syynä voi nähdä sen, että kestävyyden osa-alueita ei aidosti kytketä yhteen. Sosiaalista kestävyyttä kolmella kaupunkiseudulla kuvaavassa raportissa teimme joitakin ehdotuksia siitä, miten kestävän kaupunkikehityksen kokonaiskuvaa saisi kirkastettua nostamalla sosiaalisen kestävyyden muiden ulottuvuuksien rinnalle (ks. Saikkonen ym. 2018). Tämä voisi tapahtua huomioimalla ainakin seuraavat kohdat:

    Ensinnäkin tietopohjaa pitää jatkuvasti parantaa. Tieto ei kumuloidu, jos tutkimustiedon puutteita ja heikkouksia ei tunnisteta ja raportoida. Tutkimuksen ja tuotetun tiedon läpinäkyvyys auttaa ymmärtämään tiedon epävarmaa luonnetta. Korjausliikkeitä pitää pystyä tekemään kun tietoa saadaan lisää. Esimerkiksi palveluiden saatavuudesta ja laadusta ei toistaiseksi ole saatavilla riittävästi dataa alueiden vertailemiseksi, puhumattakaan siitä että ekosysteemipalveluiden merkitystä hyvinvoinnille kyettäisiin vielä päätöksenteossa ymmärtämään. Monet kestävän kaupunkikehityksen politiikat, kuten asuntopolitiikka, kuitenkin vaikuttavat kaupungeissa vuosikymmeniä. Siksi tehtyjä päätöksiä pitää pystyä korjaamaan, mikäli tiedon kumuloituessa päätösten perusteet havaitaan erheellisiksi.

    Toiseksi arvovalintoja pitää kirkastaa päätöksenteossa. Erilaisten tavoitteiden saavuttamiseksi on monenlaisia keinoja, niiden kokoamisen ja kokeilemisen voivat hyvin hoitaa viranhaltijat. Poliittiset arvovalinnat vaikuttavat kuitenkin siihen, miten kestävyyden osa-alueita painotetaan: esimerkiksi minkälaiset tuloerot katsotaan siedettäviksi tai tarpeellisiksi, kuinka paljon luonnon resursseja voidaan käyttää tai minkä verran niitä halutaan säästää tuleville sukupolville. Näistä poliittisista arvovalinnoista päätetään viime kädessä vaaleissa.

    Kolmanneksi kestävä kehitys pitää konkretisoida paikalliset olosuhteet huomioiden. Kuten mikä tahansa tavoitteellinen työ, myös kestävä kaupunkikehitys edellyttää sitä, että tavoitteet ovat riittävän selkeät. On mahdollista, että eri kestävyyden osa-alueiden tavoitteet lyövät toisiaan korville, erityisesti lyhyellä aikajänteellä, mutta jos käsitteiden käyttö on löperöä, jäävät edellä mainitut arvovalinnat piiloon. Kestävä kehitys kärsii inflaatiosta, jos käsitettä viljellään strategioissa ilman konkretiaa. Konkretisointi on toisaalta edellytys myös oppimiselle ja toiminnan ohjaukselle, mihin tarvitaan mahdollisten tai odotettujen muutosten systemaattista seurantaa. Paikalliset olosuhteet pitää tuntea: esimerkiksi maahanmuuttajakeskittymä voi jossakin edistää kotoutumista, toisaalla muodostua sen esteeksi.

    Neljänneksi otetaan sukupolvivaikutusten arviointi päätöksentekoon. Mikäli kestävän kaupunkikehityksen periaatteet otetaan tosissaan, edellyttää se joissakin tapauksissa sukupolvivaikutusten arviointia. Ekologisesta ja taloudellisesta näkökulmasta on tarpeen rakentaa kestävää infrastruktuuria, jossa otetaan huomioon sen koko elinkaari. Sama infrastruktuuri kuitenkin määrittää kaupunkitilaa myös sosiaalisena ympäristönä. Nykyiset sukupolvet tulevat väistämättä rajoittaneeksi tulevien sukupolvien toimintamahdollisuuksia.

    Viidenneksi käytetään vain monialaisesti vaikuttavia toimenpiteitä. Moninaisuuteen voi vastata myös tukeutumalla toimenpiteisiin, joilla on samaan aikaan vaikutuksia useammalla kestävyyden osa-alueella. Esimerkiksi ilmastopaneeli on ottanut kansalaisten osallistumisen yhdeksi painopisteeksi, koska se katsotaan välttämättömäksi muiden ilmastosuunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Yksi mahdollinen valinta päätöksenteossa on se, että käytäntöön viedään ne toimet, jotka toteuttavat kaikkia tai ainakin kahta kestävän kehityksen osa-aluetta. Tämä toki edellyttää poikkihallinnollista yhteistyötä ja kaupunkiorganisaation, joka tukee uuden kokeilua.

    Kestävän kaupunkikehityksen kokonaiskuva ei muodostu itsekseen, eri hallintosektoreiden toimenpiteiden yhteenlaskettuna summana. Kestävän kehityksen uralle voidaan päästä vain jos valtakunnallinen ja paikallinen politiikka tavoittelevat aktiivisesti samaa ja vieläpä yli hallinnollisten sektoreiden: ihmisten hyvinvointia tukevaa elinympäristöä nykyisille ja tuleville sukupolville.

    Paula Saikkonen

    Kirjoittaja työskentelee erikoistutkijana sosiaalipolitiikan tutkimusyksikössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa.

    URMI-tutkijat keskustelevat kestävästä kaupunkikehityksestä Kaupunkitutkimuspäivien (3.–4.5.) työryhmässä: Kestävää kaupunkikehitystä jäljittämässä.

    Lähteet:

    Saikkonen, Paula, Hannikainen, Katri, Kauppinen, Timo, Rasinkangas, Jarkko & Vaalavuo, Maria (2018) Sosiaalinen kestävyys: asuminen, segregaatio ja tuloerot kolmella kaupunkiseudulla. Raportti 2, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

    Continue Reading
  • Tuloerot kaupungeissa ja sosiaalisesti kestävä kehitys

    2 maalis 2018
    urmiadmin
    739
    0

    Kaupungistuminen on globaalisti yhteiskuntiamme muokkaava megatrendi, mikä tarkoittaa, että monissa tilanteissa on järkevää kohdistaa analyyttinen katse kansalliselta tasolta kaupunkitasolle. Kaupungit ovat juuri nyt monien agendojen keskiössä ja myös Suomessa ympäristöministeriö on käynnistämässä kestävän kaupunkikehityksen ohjelmaa, jossa painopistealueina ovat muun muassa segregaation torjunta ja eriarvoisuuden kaventaminen.

    Tuloerot osana sosiaalisesti kestävän kehityksen agendaa kaupungeissa

    Kestävästä kehityksestä, jonka ulottuvuuksiksi lasketaan ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä kehitys, on muodostunut yksi ohjenuora poliittisessa päätöksenteossa eri hallinnollisilla tasoilla – myös kaupungeissa. Kaupunkien sosiaalista kestävyyttä tarkasteltaessa tuloerot ovat osa-alue, johon on kiinnitetty monista syistä suhteellisen vähän huomiota.

    Tuloeroja olisi kuitenkin tärkeää tutkia ja seurata myös kaupunkien sisällä, sillä ne ovat yhteydessä moniin muihin eriarvoisuuden muotoihin, kuten poliittisen vallan, asuinalueiden, terveyden ja koulutuksen jakaantumiseen kaupungissa. Nämä taas vaikuttavat siihen, miten kaupungit voivat taata sosiaalisesti kestävän kehityksen nyt ja tulevaisuudessa.

    Tuloerot kasvoivat Suomessa voimakkaasti 1990-luvun puolivälistä 2000-luvun puoliväliin. Tämän jälkeen tuloerot ovat pysyneet kohtalaisen tasaisina Gini-kertoimella mitattuna. Suomen tuloerot ovat edelleen alhaiset suhteessa Euroopan unionin keskiarvoon (vastaavasti Gini-kerroin 25,4 ja 30,7).[1]

    Tuloeroja mitataan tavallisesti kansallisella tasolla. On kuitenkin vaikea sanoa, keitä ihmiset todellisuudessa pitävät viiteryhmänään, kun he arvioivat tuloeroja ja vertaavat itseään muihin. Voi hyvinkin olla, että tuloerojen mittaaminen kansallista tasoa pienemmällä aluejaolla on lähempänä ihmisten kokemusta tuloeroista.

    Kaupungeissa tuloerot korkeammat kuin koko maassa

    Tuloerot ovat Helsingissä suuremmat kuin koko maassa (vastaavasti 31,9 ja 27,3 Gini-kertoimella mitattuna ja tarkasteltaessa vain työikäistä väestöä vuonna 2014). Myös Turussa (30,8) ja Tampereella (29,3) taso on koko maata korkeampi. Lisäksi kaikissa näissä kaupungeissa tuloerot ovat suuremmat kuin tarkasteltaessa niitä ympäröivää seutukuntaa. Keskuskaupunkeihin keskittyy usein henkilöitä tulonjaon molemmista ääripäistä.

    Tuloerot voivat olla yhteydessä myös kaupunkien sisäiseen eriytymiseen, eli segregaatioon, mutta tämä yhteys on monimutkainen ja siihen vaikuttavat monet muutkin tekijät, muun muassa asuntopolitiikka ja se, mitä tuloerojen kasvun taustalla oikeastaan on.[2] Esimerkiksi samaan aikaan kun Turussa ja Tampereella tulotason mukainen segregaatio on voimistunut, tuloerojen muutokset ovat olleet varsin vähäisiä. Tuloerojen muutosten voi toisaalta olettaa heijastuvan alueelliseen eriytymiseen viiveellä.

    Kaupungin tasolla lasketut tuloerot eivät kerro tulojen alueellisesta jakautumisesta, joka omalta osaltaan voi vaikuttaa kaupungin asukkaiden kokemuksiin tuloeroista. Toistaiseksi on vain vähän tutkittua tietoa siitä, kuinka erilaisia tilanteita ovat esimerkiksi pienituloisen asuminen muiden pienituloisten keskuudessa suurten tuloerojen kaupungissa ja pienituloisen asuminen korkeatuloisella alueella alhaisten tuloerojen kaupungissa. Segregaatio- ja tuloerokehitystä tulisi kaupungeissa seurata joka tapauksessa rinnakkain sosiaalisesti kestävän kehityksen keskeisinä indikaattoreina.

    Miten kaupungit voivat vaikuttaa tuloeroihin?

    Globaali talous ja muutokset työmarkkinoilla vaikuttavat tuloeroihin, mutta harjoitetulla politiikalla on merkittävä rooli tuloerojen vähentämisessä. Itse asiassa kansallinen politiikka ja instituutiot selittävät parhaiten kehittyneiden maiden välisiä eroja tuloeroissa.

    Vähemmän on kuitenkin tutkittua tietoa siitä, millaisella politiikalla kaupungit voivat vaikuttaa tuloeroihin. Kaupunkien keinot ovat rajalliset, ja kaupungit voivat olla hyvin eri asemassa sen suhteen, miten esimerkiksi globalisaatio ja teknologinen kehitys vaikuttavat niissä tuloeroihin riippuen muun muassa niiden elinkeinorakenteesta.

    Tiedämme kuitenkin, että kaupunkien investoinnit lasten varhaiskasvatukseen vaikuttavat lasten mahdollisuuksien tasa-arvoon pidemmällä aikavälillä ja mahdollistavat samalla molempien vanhempien työssäkäynnin, minkä taas on nähty vaikuttavan tuloeroja tasaavasti. Samalla tavoin koulutukseen panostaminen läpi ihmisten elämän voi vaikuttaa sekä tuloeroihin että sosiaaliseen liikkuvuuteen.

    Kaupunkien elinkeinopolitiikalla osaltaan vaikutetaan siihen, millaisia työpaikkoja on tarjolla ja kuinka paljon. Toisaalta kaavoituksella ja kunnallisverotusasteella mahdollisesti houkutellaan asukkaiksi varakkaita. Varakkaita ja luovaa luokkaa pyytävät kaupungit voivat aiheuttaa ongelmia keskituloisille, kun asuntojen hintataso kallistuu kohtuuttomasti. Asuntopolitiikalla kaupungit voivat kuitenkin mahdollistaa myös pienituloisten asumisen kaupungeissa ja niiden keskustoissa.

    Myös kaupunkien järjestämät sosiaali- ja terveyspalvelut ovat tärkeässä asemassa, kun pohditaan laaja-alaisesti tasa-arvoista kehitystä kaupungeissa. Nykyisin kunnilla on valta asettaa erilaisia asiakasmaksuja palveluihin, mikä vaikuttaa etenkin pienituloisten sairaiden toimeentuloon. Ehkäisevillä palveluilla taas voidaan vähentää syrjäytymistä ja parantaa asukkaiden työkykyä. Sote-uudistuksen myötä tätä valtaa valuu kaupungeilta maakunnille.

    Myös virkistysalueet, kirjastot ja kulttuuripalvelut voidaan nähdä kaupunkilaisten hyvinvointia tukevina palveluina, jotka ovat myös pienituloisten saavutettavissa.

     

    Maria Vaalavuo. Erikoistutkija, PhD. Terveys- ja sosiaalitalouden yksikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

    Sosiaalisesti kestävästä kaupungista voi lukea lisää THL:n maaliskuussa 2018 julkaistavasta raportista ”Sosiaalinen kestävyys: asuminen, segregaatio ja tuloerot kolmella kaupunkiseudulla.”

    [1] Gini-kerroin mittaa tuloeroja asteikolla 0-100, jossa 0 tarkoittaa tulojen jakautumista täysin tasaisesti henkilöiden välillä ja 100 kuvaa tilannetta, jossa kaikki tulot keskittyvät yhdelle henkilölle. Euroopan Unionin tilastokeskuksen Eurostatin verkkosivulta löytyy vertailutietoja EU-maiden tuloeroista Gini-kertoimella mitattuna: http://ec.europa.eu/eurostat/web/income-and-living-conditions/data/database

    [2] Alueellisesta eriytymisestä, eli segregaatiosta, tuloluokkien ja etnisten ryhmien välillä olemme kirjoittaneet tarkemmin mm. URMI Kaupunkianalyysissa.

    Continue Reading
  • Mistä on kestävä kehitys tehty?

    26 tammi 2018
    urmiadmin
    621
    0

    Pyöräteistä, vähistä päästöistä, led-lampuista, tiivistä kaupungista, kasvisannoksista.

    Åbo Akademin kyselyssä kunnille vuonna 2017 kysyttiin, mitä kestävä kehitys on. Yleisimmin se nähtiin taloudellisena kestävyytenä. Tämä on ymmärrettävää – onhan taloudellinen perusta edellytys toiminnalle. Kestävä kehitys on kuitenkin laajempi kysymys ja kattaa kuntien toimintaa laidasta laitaan. Yhtenä haasteena voidaankin pitää sitä, ettei kestävä kehitys ole vain ympäristöpolitiikkaa, vaan vaikkapa maankäytön suunnittelua, koulutuspolitiikkaa ja osallistumisstrategioiden laatimista. Sektorihallintoon tottuneita tämä voi hirvittää, mutta YK:n määritelmänkin mukaan kestävässä kehityksessä on monen monia osa-alueita ympäristön suojelusta tasa-arvon edistämiseen. Kun kunnilta kysyttiin, millaisia hyviä käytäntöjä niillä on muille jaettaviksi, tuli vastauksia laidasta laitaan. Se kertoo siitä, että kestävä kehitys voidaan nähdä eri tavoin ja sitä voidaan soveltaa paikallisen kiinnostuksen suuntaamana. Kyselyssä esille tulleita esimerkkejä olivat mm. paikallisten energialähteiden (kuten puuhake) käyttö energiantuotannossa, kunnan autokannan siirtyminen sähkökäyttöisiin autoihin sekä hallinnon alat ylittävä yhteistyö perhepalveluissa ja syrjäytymisen ehkäisyssä.

    Kestävä kehitys on kaikkien kuntalaisten asia. Kunnat eivät ole monoliittejä, vaan koostumia erilaisista yksilöistä ja toimijaryhmistä: on poliitikkoja ja virkamiehiä, eturyhmiä, kuntalaisia, yrityksiä jne. Jokaisella näistä voi olla sanottavaa siihen, miten kestävän kehityksen valintoja tehdään ja mitä paremmin näitä osallisia kuullaan, sitä suurempaa on sitoutuminen asiaan. Nykyinen some-kulttuuri tarjoaa uusia keinoja hakea erilaisten väestöryhmien mielipiteitä.

    Kuu yhteistyöstä kestävään kehitykseen, puoli kuuta vuorovaikutuksesta, toisilta oppimisesta ei päivääkään.

    Onnistunut kestävän kehityksen edistäminen vaatii monesta narusta vetämistä, montaa palloa yhtä aikaa ilmassa. Kestävän kehityksen edistäminen aiheuttaa vääjäämättä kustannuksia, joita voidaan puoltaa tulevien sukupolvien hyödyillä, mikä ei ole helppo asia vaaleissa. Kestävän kehityksen tutkimuksessa pohditaan sitä, mikä on se ratkaiseva tekijä toiminnan edistämisessä. Uskon, että tämä on paikallinen kysymys ja että tarvitaan monen eri toimijan aktiivisuutta.  Alan tutkimuksessa on pohdittu myös sitä, miten vaikkapa tiiviimpää kaupunkirakennetta saadaan aikaan. Jarruttaviakin tekijöitä on, kuten olemassa oleva rakennuskanta ja liikenneverkot, infrastruktuuri. Nopeita tuloksia on vaikea saada aikaan.

     

    Pekka Kettunen, Dosentti, Erikoistutkija, Julkishallinnon oppiaine, Åbo Akademi.

    Pekka on tutkinut kuntien itsehallintoa, tehtäviä ja yhteistyötä sekä Suomessa että vertailevan tutkimuksen näkökulmasta.

    Continue Reading
  • Kumipyöräliikennekunnan asukkaat ajavat paljon henkilöautolla – keskustan tuntumassa vaihtelu on suurta

    3 tammi 2018
    urmiadmin
    638
    0

    Pääkaupunkiseudun kehyskunnissa asutaan väljemmin kuin lähellä keskusta-aluetta – asunnot ovat suurempia, on omaa pihaa missä temmeltää, mutta samalla palvelut ovat kauempana ja työpaikat saattavat olla kymmenien kilometrien päässä kotoa. Usein perheeseen tarvitaankin useampi auto. Lähellä keskustaa asunnot ovat neliöhinnaltaan kalliita ja siten pienempiä. Sen vastineeksi monipuoliset palvelut ovat lähellä ja muutenkin ympärillä on pöhinää. Myös työpaikat ovat usein lähempänä. Useat perheet ovatkin alkaneet suosia tiiviimpiä asuinalueita. Loogisesti ajatellen kehyskunnassa asuva ajaa henkilöautolla enemmän ja samalla hiilijälki on suurempi kuin keskustan lähellä asuvalla. Mutta onko näin?

    Minun ja Noora Valkilan vuonna 2013 julkaistussa tutkimuksessa vertailtiin kolmen Etelä-Suomen asuinalueen asukkaiden liikkumista. Tutkitut alueet olivat vanha Herttoniemi, Kirkkonummi ja Nurmijärvi. Herttoniemi on lähellä Helsingin keskustaa ja isoa kaupallista keskusta Itäkeskusta. Alue on kerrostalovaltainen ja omaa eriomaiset julkisen liikenteen yhteydet. Nurmijärvi on 30-40 km keskustasta ja pientalovaltainen. Alueen lähipalvelut ja julkinen liikenne ovat vaatimattomammat. Kultakin kolmelta tutkimusalueelta haastateltiin kymmentä profiililtaan erilaista alueella asuvaa henkilöä. Tutkimuksessa selvitettiin mm. asukkaiden oma arvio kuukausittaisesta liikkumisesta bussilla, junalla, metrolla, ratikalla ja henkilöautolla.

    Haastellut herttoniemeläiset liikkuivat arvionsa mukaan henkilöautolla kuukausittain keskimäärin 410 km (keskim. 1,7 henk./auto) ja nurmijärveläiset kesimäärin 1550 km (1,2 henk./auto). Haastateltujen herttoniemeläisten henkilöautolla kuljettu matka vaihteli välillä 0-1680 km/kk ja nurmijärveläisten välillä 400-2500 km/kk. Tulos on looginen: harvemman julkisen liikenteen yhteyksien alueella on vaikeaa välttää henkilöautolla ajoa.

    Haastattelun tulosten pohjalta tutkijat laskivat myös kullekin asukkaalle vuosittaisen hiilijäljen. Kuljettujen kilometrien lisäksi hiililaskentaa varten selvitettiin asukkaiden asumisolosuhteet kuten asunnon koko, perhekunnan koko, talon ikä, lämmitystapa ja mahdollinen vihreän sähkön käyttö. Samoin selvitettiin heidän oma arvionsa ruokavaliostaan, eli onko se liha- vai kasvispainotteinen, sekä heidän kulkemansa lentomatkat.

    Oli yllättävää, että haastatelluista suurimman hiilijäljen (21,2 tonnia) aiheutti Herttoniemessä yksin asuva autoton 66 vuotias nainen. Hänen hiilijäljestään liki 70 % aiheutui ulkomaan lennoista. Pienin hiilijälki (3,7 tonnia) oli puolestaan Kirkkonummella asuvalla 30 vuotiaalla naisella, jonka taloudessa oli kolme henkeä. Hän liikkui myös henkilöautolla, mutta kokonaisuutena kuukausittain liikutut matkat olivat vähäisiä.

    Professori Arto Saari, Vastuullisen rakentamisen tutkimusryhmän johtaja, Tampereen teknillinen yliopisto, Rakennustekniikan laboratorio.

    Valkila, N., Saari, A., 2013. Attitude-behaviour gap in energy issues: Case study of three different Finnish residential areas, Energy for Sustainable Development, 17, 24-34.

    http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0973082612000701?via%3Dihub

    Continue Reading