Paperittomat: Parhaita käytäntöjä kentällä

24 huhti 2018
Noora Salmela
312
0

URMI-hanke järjesti Ympäristöministeriön avustuksella ministeriön tiloissa Helsingissä paperittomuutta käsittelevän seminaarin Paperittomat: parhaita käytäntöjä 12.3.2018.

Seminaarin lähtökohtana oli keskustella paperittomuuteen liittyvistä asioista ja niiden ratkaisuista siltä pohjalta, että paperittomuudesta on tullut pysyvä ilmiö Suomeen. Paperittomuuteen keskittyvän tutkimuksen tulosten (esim. Paperittomat Suomessa v. 2018 alussa) perusteella paperittomuus ei ratkea kiristämällä paperittomien elinmahdollisuuksia, kiristäminen vain ajaa heidät piiloon.

Paperittomuuteen liittyvät asiat koskevat useita eri toimijoita Suomessa, ja seminaarin osallistujat edustivatkin monia eri tahoja: ministeriöitä, kuntia, kolmatta sektoria, tutkijoita, opiskelijoita, ja muita yksityishenkilöitä. Yhtään paperitonta ei yrityksistä huolimatta saatu seminaariin mukaan, ei edes videotervehdyksen muodossa. Tämä johtui paperittomien henkilöiden mukaan siitä, että julkisella paikalla näyttäytyminen edes videon välityksellä olisi liian riskialtista.

Päivän lopuksi seminaariin osallistujat jakautuivat kuuteen eri ryhmään (lapset ja nuoret, terveydenhuolto, turvallisuus, työnteko, kouluttautuminen ja asuminen), joissa pohdittiin paperittomiin liittyviä teemoja kenttäkokemuksen kautta.

Lapset ja nuoret -ryhmässä korostui päiväkodin, koulun ja sosiaalisen kanssakäymisen merkitys. Palveluiden tarjoamisen käytännöissä tuntui olevan paljon eroja kuntien välillä. Päivähoito ja koulunkäynti nähtiin ylipäätään todella tärkeinä asioina paperittomille lapsille ja nuorille.

Terveydenhuolto-ryhmässä tuntuma oli se, että terveyspalvelut nähdään hallinnon tasolla ehkä kehityskelpoisimpana paperittomiin liittyvänä palveluna – terveyspalveluiden edistäminen on suhteellisen helppoa ja rahalliset säästötkin voidaan todeta melko helposti. Esimerkiksi Helsingin laajennettua paperittomien terveyspalveluita vuoden 2017 lopulla, ei kuitenkaan vielä tiedetä kuinka käytäntö tulee toimimaan tai kuinka paperittomat saadaan osallistumaan kaupungin palveluihin. Ryhmässä keskusteltiin myös siitä, että sairaanhoidossa täytyy kuluttaa paljon aikaa maksu- ja muihin käytännön asioihin, vaikka tehokkainta olisi keskittyä vain itse hoitoon. Selkeämpi ohjeistus valtion- ja kunnan tasoilta sekä sosiaalityöntekijöiden ja sairaanhoitajien tiiviimpi yhteistyö auttaisi tässä asiassa. Keskustelussa nousi esille, että on tärkeää kohdata ihminen yksilönä, ei vain paperittomana.

Turvallisuus-teemaa lähdettiin käsittelemään kahdelta eri kannalta – paperiton kohtaa itse riskejä turvallisuudelleen ja hän voi olla uhri. Toisaalta toivottamalta tuntuvassa tilanteessa paperittomasta voi myös tulla turvallisuusriski yhteiskunnalle. Ryhmän ehdotuksia oli, että paperittomiin on tärkeää säilyttää kontakti yhteiskunnan taholta, joko viranomaisten tai vapaaehtoisten kansalaisten kautta. Varoja pitäisi ohjata turvapaikanhakuprosessin alkupäähän ja varmistaa kaikille kunnioittava ja laillinen turvapaikkamenettely. Monikulttuurisuuskoulutusta tulisi tarjota kaikille Suomessa. Huomiota tulee kiinnittää myös vastaanottokeskusten tapahtumiin, maasta poistamisen toimenpiteisiin, poliisin tekemään etniseen profilointiin, tiedustelulainsäädäntöön sekä harmaan talouden kitkemiseen.

Työnteko-ryhmässä oltiin yksimielisiä siitä, että kaikille paperittomille tulisi antaa oikeus työskennellä. Asian eteenpäinviemisessä tarvitaan ammattiliittojen apua. Yksi mahdollisuus olisi, että paperittoman oleskelulupa olisi riippuvainen työpaikasta, kunhan työpaikka täyttää tietyt ehdot. Paperittoman työllistämiskeinoja voisivat olla osaamisen kartoittaminen ja työelämään tutustuminen sekä esimerkiksi avustavat työtehtävät. Monet paperittomat ovat valmiiksi koulutettuja ja heiltä voi löytyä osaamista, jota Suomesta puuttuu.

Kouluttautumista pohtivassa ryhmässä todettiin koulutuksen eri päiden erot: paperiton lapsi pääsee peruskouluun, mutta paperittomat eivät osallistu korkeampaan koulutukseen. Yksi mahdollisuus voisi olla oleskeluluvan saaminen opiskelustatuksen pohjalta – tämä voisi olla mahdollista ainakin ammatillisen koulutuksen kohdalla.

Asuminen-ryhmässä keskusteltiin hätämajoituksesta: monet paperittomat eivät käytä hätämajoitusta pakkopalautusten pelossa. Yksi keino luoda luottavaisempaa ilmapiiriä olisi, että paperiton toimisi mahdollisimman paljon samojen luotettavien ihmisten kanssa. Hätämajoituksen ohjeistusta tulisi selkeyttää ja esimerkiksi perheiden tarpeet tulisi huomioida paremmin. Kuntien ja kolmannen sektorin välinen yhteistyö nähtiin majoituksen kannalta olennaisena. Kolmas sektori tarjoaa usein hätämajoitusta, mutta keskustelussa tuotiin esille, ettei vastuuta voi sysätä vain kolmannen sektorin harteille, sillä viranomaisten tulisi kantaa vastuu asiasta.

Paperittomuudesta tehtävää tutkimusta pidettiin tärkeänä asiana useammassa ryhmässä. URMI-hankkeen julkaisuja paperittomuudesta ja maahanmuutosta löydät osoitteesta: http://urmi.fi/julkaisut/.

 

Kirjoituksen on koostanut URMI:ssa maahanmuuton ja paperittomuuden parissa työskentelevä projektitutkija Noora Salmela (nkesal@utu.fi)

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *