Muuttuvat keskustelut turvapaikanhakijoista

27 joulu 2016
Tuomas Martikainen
11299
0

Loppuvuosi 2015 oli suuren draaman aikaa. Syyrian sota, Lähi-idän monenlaiset kriisit ja uskon loppuminen alueen rauhoittumisesta saivat suuren määrän ihmisiä etsimään elämälleen uusia mahdollisuuksia muualta. Eurooppaan alkoi ”valua” ja ”tulvia” tuhansia ja tuhansia turvapaikanhakijoita. Lopulta yli miljoona turvapaikanhakijaa päätyi eri Euroopan maihin.

Tilanteen kehittymistä seurattiin ensin medioiden välityksellä ja lopulta myös Suomeen alkoi syntyä jonoja raja-asemille, poliisilaitosten eteen ja väkeä kuskattiin busseilla eri puolille maata nopeasti perustettuihin vastaanottokeskuksiin. Maahanmuuttoviraston ja ministeriöiden työntekijöitä, asiantuntijoita ja kansalaisia haastateltiin ja myös turvapaikanhakijat saivat äänensä kuuluviin.

Alun suuren myötätunnon ja auttamishalun jälkeen julkisen tilan valtasivat ilmiön vastustajat ja huolestuneet poliitikot. Hämmennyksen ja kasvavien turvapaikanhakijoiden määrän keskellä rajoja alettiin sulkea ja aitoja rakentaa. Myötätunto oli vaihtunut pelkoon ja hätäännykseen, vaikka ruohonjuuritasolla auttamisen tahto oli edelleen suuri.

Talven tultua tulijoiden määrä kääntyi laskuun ja alkoi ihmetys turvapaikkapäätöksistä. Kriteerejä pantiin uusiksi ja entistä harvemmalle oli tarjolla suojaa, sen sijaan paluulippuja oli helpompi saada. Päätöksentekoa luvattiin nopeuttaa, jotta turvapaikanhakijat eivät joutuisi odottelemaan pitkiä aikoja vastaanottokeskuksissa.

Sitten pohdittiin minne turvapaikan saavat päätyvät. Kuinka siirtyminen kuntiin tapahtuu ja mistä he löytävät asunnon? Kunnat tekivät laskelmia ja arvioita tulijoiden määristä. Turvapaikanhakijoita pyrittiin ohjaamaan lähiseuduille, jotta kaikki eivät päätyisi suuriin kaupunkeihin.

Kaupungistumisen kelloa pyrittiin kääntämään takaisin, vaikka turvapaikanhakijoille tehdyssä kyselyssä selvisi, että suurin osa oli kaupunkilaisia, jotka halusivat pääkaupunkiseudulle. Aluepoliittinen käänne oli varmaan sillä hetkellä välttämättömyys, mutta samalla toivottiin, että se kuitenkin toimisi. Nähtäväksi jää.

Kesän 2016 kynnyksellä havahduttiin paperittomien ongelmaan. Entä jos kielteisen päätöksen saaneet eivät palaakaan, vaan jäävät asumaan ystävien, tuttujen ja kylänmiesten luokse? Vastaanottokeskuksista haluttiin kuitenkin pois. Epämääräiset välimiesten asuntomarkkinat vahvistuivat. Kysyntä loi tarjontaa.

Turvapaikanhakijoihin liittyvät kysymykset pysyivät päivälehtien lehdillä päivästä ja kuukaudesta toiseen. Rikosepäilyt kuumensivat nopeasti tunteet erityisesti sosiaalisessa mediassa. Myös ulkomainen uutisointi huomioitiin herkästi ja etenkin terrori-iskut ja turvapaikanhakijoiden epäilty rooli niissä nousivat otsikoihin.

Kesän jälkeen uutiset paperittomista jättivät varjoonsa viranomaisten varsinaisen huolenaiheen. Miten kotouttamisjärjestelmä toimii aikaisempaa suurempien määrien kanssa ja mitkä keinot tepsivät parhaiten?

Uusia ja vanhoja malleja etsittiin ja kokeiltiin. Pohjoismainen ulottuvuus on tässä tärkeä, kuten Pohjoismaisen hyvinvointikeskuksen yhteydessä alkanut hanke pakolaisten kotouttamisen parhaista käytännöistä osoittaa, sillä monissa maissa on pitkällistä osaamista kotoutumisen edistämiseksi.

Syksyllä 2016 Syyrian sodan jatkuminen ja jahti Isiksen ajamiseksi pois Irakin ja Syyrian alueelta on noussut kansainvälisen uutisoinnin keskiöön, ja suurimman maahanmuuttopaineen helpottaessa Euroopan rajoilla pakolaistilanteen ennakointi on jäänyt osittain taka-alalle. Pakolaistilanne vaikuttaa myös populistiseen, poliittiseen liikehdintään eri puolilla Eurooppaa.

Vuoden 2017 koittaessa Syyrian kriisi on edelleen vailla lopullista ratkaisua ja monien ihmisten tulevaisuus näyttää toivottomalta. Vuoden nyt vaihtuessa voimme katsoa taaksepäin. Mitä opittiin? Ainakin se, että kansainväliset kriisit koskettavat Eurooppaa hyvin monin eri tavoin. Vaikka pakolaiskriisin ennakointi olisi voinut olla parempaa, niin lopulta lieni sattumaa milloin ja missä muodossa se tarkalleen alkoi. Ja kerran alettua, sen haltuun ottamiseen meni paljon aikaa ja vaivannäköä.

Vaikka medioista mieliimme jäänyt kuva tuhansien ihmisten vaelluksesta kohti Europan sydänmaita oli pysäyttävä, niin olennaista ymmärtääkseni on lopulta kuinka nämä ihmiset ja heidän lapsensa löytävät paikkansa Euroopasta. Siinä tarvitaan viisasta politiikkaa, eikä yhtä oikeaa vastausta liene olemassa.

 

Tuomas Martikainen, FT, dosentti, toimii Siirtolaisuusinstituutin johtajana. URMIssa hän johtaa maahanmuuton kokonaisuuteen liittyvää osahanketta, jossa tarkastellaan turvapaikanhakijoiden siirtymistä kuntiin ja suomalaisten kaupunkien segregaation vastaista politiikkaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *