Kestävän (kaupunki)kehityksen kokonaiskuva kadoksissa?

4 huhti 2018
urmiadmin
124
0

Kaupungeista puhutaan tulevaisuuden tekijöinä, viheliäisten ongelmien ratkojina, mutta jopa Suomessa kestävä kaupunkikehitys vaikuttaa vielä kaukaiselta utopialta. Sinänsä ajatus kestävästä kehityksestä kaupungeissa on jo vuosikymmeniä vanha. Kestävän kehityksen toteutuminen näyttää kuitenkin tavoittamattoman tavoittelulta. Syitä tähän on varmasti useita. Yhtenä syynä voi nähdä sen, että kestävyyden osa-alueita ei aidosti kytketä yhteen. Sosiaalista kestävyyttä kolmella kaupunkiseudulla kuvaavassa raportissa teimme joitakin ehdotuksia siitä, miten kestävän kaupunkikehityksen kokonaiskuvaa saisi kirkastettua nostamalla sosiaalisen kestävyyden muiden ulottuvuuksien rinnalle (ks. Saikkonen ym. 2018). Tämä voisi tapahtua huomioimalla ainakin seuraavat kohdat:

Ensinnäkin tietopohjaa pitää jatkuvasti parantaa. Tieto ei kumuloidu, jos tutkimustiedon puutteita ja heikkouksia ei tunnisteta ja raportoida. Tutkimuksen ja tuotetun tiedon läpinäkyvyys auttaa ymmärtämään tiedon epävarmaa luonnetta. Korjausliikkeitä pitää pystyä tekemään kun tietoa saadaan lisää. Esimerkiksi palveluiden saatavuudesta ja laadusta ei toistaiseksi ole saatavilla riittävästi dataa alueiden vertailemiseksi, puhumattakaan siitä että ekosysteemipalveluiden merkitystä hyvinvoinnille kyettäisiin vielä päätöksenteossa ymmärtämään. Monet kestävän kaupunkikehityksen politiikat, kuten asuntopolitiikka, kuitenkin vaikuttavat kaupungeissa vuosikymmeniä. Siksi tehtyjä päätöksiä pitää pystyä korjaamaan, mikäli tiedon kumuloituessa päätösten perusteet havaitaan erheellisiksi.

Toiseksi arvovalintoja pitää kirkastaa päätöksenteossa. Erilaisten tavoitteiden saavuttamiseksi on monenlaisia keinoja, niiden kokoamisen ja kokeilemisen voivat hyvin hoitaa viranhaltijat. Poliittiset arvovalinnat vaikuttavat kuitenkin siihen, miten kestävyyden osa-alueita painotetaan: esimerkiksi minkälaiset tuloerot katsotaan siedettäviksi tai tarpeellisiksi, kuinka paljon luonnon resursseja voidaan käyttää tai minkä verran niitä halutaan säästää tuleville sukupolville. Näistä poliittisista arvovalinnoista päätetään viime kädessä vaaleissa.

Kolmanneksi kestävä kehitys pitää konkretisoida paikalliset olosuhteet huomioiden. Kuten mikä tahansa tavoitteellinen työ, myös kestävä kaupunkikehitys edellyttää sitä, että tavoitteet ovat riittävän selkeät. On mahdollista, että eri kestävyyden osa-alueiden tavoitteet lyövät toisiaan korville, erityisesti lyhyellä aikajänteellä, mutta jos käsitteiden käyttö on löperöä, jäävät edellä mainitut arvovalinnat piiloon. Kestävä kehitys kärsii inflaatiosta, jos käsitettä viljellään strategioissa ilman konkretiaa. Konkretisointi on toisaalta edellytys myös oppimiselle ja toiminnan ohjaukselle, mihin tarvitaan mahdollisten tai odotettujen muutosten systemaattista seurantaa. Paikalliset olosuhteet pitää tuntea: esimerkiksi maahanmuuttajakeskittymä voi jossakin edistää kotoutumista, toisaalla muodostua sen esteeksi.

Neljänneksi otetaan sukupolvivaikutusten arviointi päätöksentekoon. Mikäli kestävän kaupunkikehityksen periaatteet otetaan tosissaan, edellyttää se joissakin tapauksissa sukupolvivaikutusten arviointia. Ekologisesta ja taloudellisesta näkökulmasta on tarpeen rakentaa kestävää infrastruktuuria, jossa otetaan huomioon sen koko elinkaari. Sama infrastruktuuri kuitenkin määrittää kaupunkitilaa myös sosiaalisena ympäristönä. Nykyiset sukupolvet tulevat väistämättä rajoittaneeksi tulevien sukupolvien toimintamahdollisuuksia.

Viidenneksi käytetään vain monialaisesti vaikuttavia toimenpiteitä. Moninaisuuteen voi vastata myös tukeutumalla toimenpiteisiin, joilla on samaan aikaan vaikutuksia useammalla kestävyyden osa-alueella. Esimerkiksi ilmastopaneeli on ottanut kansalaisten osallistumisen yhdeksi painopisteeksi, koska se katsotaan välttämättömäksi muiden ilmastosuunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Yksi mahdollinen valinta päätöksenteossa on se, että käytäntöön viedään ne toimet, jotka toteuttavat kaikkia tai ainakin kahta kestävän kehityksen osa-aluetta. Tämä toki edellyttää poikkihallinnollista yhteistyötä ja kaupunkiorganisaation, joka tukee uuden kokeilua.

Kestävän kaupunkikehityksen kokonaiskuva ei muodostu itsekseen, eri hallintosektoreiden toimenpiteiden yhteenlaskettuna summana. Kestävän kehityksen uralle voidaan päästä vain jos valtakunnallinen ja paikallinen politiikka tavoittelevat aktiivisesti samaa ja vieläpä yli hallinnollisten sektoreiden: ihmisten hyvinvointia tukevaa elinympäristöä nykyisille ja tuleville sukupolville.

Paula Saikkonen

Kirjoittaja työskentelee erikoistutkijana sosiaalipolitiikan tutkimusyksikössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa.

URMI-tutkijat keskustelevat kestävästä kaupunkikehityksestä Kaupunkitutkimuspäivien (3.–4.5.) työryhmässä: Kestävää kaupunkikehitystä jäljittämässä.

Lähteet:

Saikkonen, Paula, Hannikainen, Katri, Kauppinen, Timo, Rasinkangas, Jarkko & Vaalavuo, Maria (2018) Sosiaalinen kestävyys: asuminen, segregaatio ja tuloerot kolmella kaupunkiseudulla. Raportti 2, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *