Kestävän (kaupunki)kehityksen ikuisuusprojekti

12 kesä 2017
urmiadmin
378
0

Brundtlandin komission raportin ”Our Common Future” ilmestymisestä on kulunut 30 vuotta. Suunnilleen siitä lähtien kestävän kehityksen käsite on ollut kiistelty. Akateemisessa keskustelussa syystäkin epämääräisyydestä syytetty ja toisinaan ekologiseen modernisaatioon kiinnitetty määritelmä on kuitenkin onnistunut paaluttamaan vankan poliittis-hallinnollisen perustan. Siitä kertovat uudet YK:n kestävän kehityksen tavoitteet (sustainable development goals) ja Suomessa se, että Sipilän hallituksen puoliväliriihessä päätettiin polkaista käyntiin kestävän kaupunkikehityksen ohjelma.

 

Osallisuus ja osallistuminen kestävän kaupunkikehityksen ydintä

Suomessa kestävän kehityksen ajattelua lähtivät aikoinaan aktiivisesti edistämään isoimmista kaupungeista Helsinki ja Tampere Paikallisagenda 21 -ohjelmilla Rion ympäristökokouksen (1992) jälkimainingeissa. Ne mobilisoivat kaupunkilaisia ja kaupungin virkamiehiä keskusteluun niin kestävän kehityksen sisällöistä kuin kaupunkien tulevaisuudesta. Edistyksellisenä voi pitää sitä, että Paikallisagendassa sisäänrakennettuna oli kaupunkilaisten osallistuminen omaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon ja näkemys siitä, että kestävyyttä rakennetaan paikallisesti ja ihan ruohonjuuritasolta lähtien. Helsingissä kunnianhimoisesti pyrittiin hallinnon sektorirajat ylittävään ohjelmaan, josta kertoo sekin, että asian esittelevä kaupunginjohtaja oli sosiaali- ja terveystoimesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja.

Vaikka Paikallisagendan toteutuksen käytännöistä löytyi parantamisen varaa molemmissa kaupungeissa, voi kokemuksista oppia kestävän kaupunkikehityksen ohjelmaa ajatellen. Ohjelman taustalta löytyvä ajattelu on edelleen ajankohtaista monin tavoin. Kestävän kehityksen globaalit tavoitteet saavutetaan tai murennetaan paikallisessa toiminnassa. Ns. kehittyneissä länsimaissa tavoitteisiin voidaan päästä vain jos ne hyväksytään poliittisesti. Tästä syystä osallistuminen ja osallisuus ovat olennainen osa kestävyyttä, erityisesti sen sosiaalista ulottuvuutta. Kokemus siitä, että voi vaikuttaa omaan elinympäristöönsä, on omiaan lisäämään huolenpitoa ympäristöstä ja tekee näkyväksi ihmisen toiminnan vaikutuksia ympäristöön.

 

Kaupungit osana ympäristön kiertokulkuja

Kaupungit asettuvat osaksi kiertokulkua ympäristönsä kanssa. Ne hyödyntävät luonnon resursseja ja työntävät jätettä ympäristöönsä. Kaupunkilaisten etu on, että nämä kiertokulut pysyvät tasapainossa siten, että kaupungeissa on puhdasta vettä, ilmaa ja maaperää. Ilman niitä on vaikeaa nähdä, että talouden kestävyydellä olisi mitään edellytyksiä – ainakaan kovin pitkällä aikajänteellä.

Paikallinen hallintatapa määrittyy suhteessa ylipaikalliseen toimintaympäristöön ja paikallisiin valtarakenteisiin, jotka muodostuvat virallisten ja epävirallisten verkostojen, viranhaltijoiden ja poliittisin perustein valittujen päätöksentekijöiden vuorovaikutuksessa. Helsingissä näitä valtarakenteita ravistellaan parhaillaan, kun kaupunki on ottanut käyttöönsä uuden johtamisjärjestelmän. Tässä muutoksessa saattaa piillä myös kestävän kaupunkikehityksen mahdollisuus, mikäli kaupunkilaisten osallistuminen heidän omaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon otetaan vakavasti. Pelkkä organisaatiomuutos ei kuitenkaan riitä suuntamaan Helsinkiä kestävän kaupunkikehityksen uralle.

Todellisen muutoksen siementä voi hakea siitä, miten kaupunkilaiset ja heidän tuottamansa tieto saataisiin käyttöön ja hyödynnetyksi paikallisessa päätöksenteossa. Se saattaisi auttaa myös ylittämään hallinnon siiloja, jotka vaikuttavat poliittisen päätöksenteon käytäntöihin, eivätkä välttämättä aina kovin hyvällä tavalla. Kestävästä kehityksestä olisi jo aika saada kaupunkikehitystä läpileikkaava teema. Tämä voisi toteutua, jos sosiaalinen kestävyys otettaisiin hetkeksi keskiöön.

 

Paula Saikkonen

Kirjoittaja työskentelee erikoistutkijana sosiaalipolitiikan tutkimusyksikössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa.

 

Lähteet:

Saikkonen, Paula (2015). Riskitieto kuntapäätöksenteossa. Tapauksena saastunut maaperä Helsingissä. Helsingin yliopisto: Sosiaalitieteiden laitos 2015:9.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *