Ennakointi kaupunkisuunnittelussa ja maaginen fengshui

9 loka 2017
urmiadmin
313
0

Philip Tetlock julkaisi vuonna 2005 tutkimuksen, jossa osoitettiin, että huippuasiantuntijoiden esittämät 80 000 ennustetta osuivat oikeaan lähes yhtä harvoin kuin arvaus. Tutkimus siis osoitti, että asiantuntijaennusteen luotettavuus ei tilastollisesti juuri poikkea kolikon heitosta tai Tarot-korteista. Tietoa on maailmassa liian paljon ja muuttujien väliset suhteet liian monimutkaiset yksittäisen ihmisen hallittavaksi. Ennusteeseen perustuva toimenpide saattaa joskus tuottaa halutun lopputuleman. Usein taas ei. Mitä läheisempää tulevaisuutta ennakoimme, sen helpompaa ennustaminen tietysti on. Jatkumo nykyhetkestä on helppo nähdä, mutta toisaalta varmaa on vain muutos. Yllättävän muutoksen mahdollisuus on myös yleensä syy ennustaa. Niiden ennalta näkeminen on kuitenkin kuta kuinkin mahdotonta.

Olen jo vuosia harrastanut fengshuita. En sitä arkkitehtien jo osin hyväksymää, funktionaalisuudesta ponnistavaa lajia, vaan maagista fengshuita, kuten sitä nimitän. Maagisen fengshuin avulla pyritään hallitsemaan maailmankaikkeutta sijoittamalla tietyn värisiä, muotoisia tai symboliarvoa omaavia esineitä tiettyihin paikkoihin asunnossa. Koen suurta mielihyvää, kun varallisuus-nurkkaan sijoittamaani violettia esinettä seuraa bonuspalkkio. Miksikö? Siksi, että tämä paljastaa illuusiomme maailmankaikkeuden hallinnasta kaikessa irvokkuudessaan. Joskus tiettyyn tulokseen tähtäävää toimenpidettämme tosiaan seuraa haluttu reaktio, vaikka kausaalisuhde puuttuisi.

Jutun ydin lienee se, että maailma on liian monimutkainen täysin kontrolloitavaksi. Yksinkertaistukset ja suoraviivaisuuden oletus johtavat samaan tulokseen kuin arvaus. Bonuksia tuottavat tiettyjä värisävyjä huomattavasti moninaisemmat riippuvuussuhteet työn laadusta hallinnollisiin ja poliittisiin päätöksiin. Parhaansa tekeminen ei yksin riitä, mutta siitä voi olla apua. Laiskuus ja laiminlyönti todennäköisesti torpedoivat lisäpalkkiot. Osa muuttujista on hallittavissa, iso osa ei. Viisas erottaa nämä toisistaan.

Näin on myös kaupungissa. Tarvitsemme kaupunkisuunnittelua ja kaupungin prosessien ohjailua. Ihmisenä meillä on myös myötäsyntyinen tarve hallinnan tunteen saavuttamiseksi. Emme kuitenkaan ole osanneet täysin ennustaa talouskriisejä, muuttoliikettä tai maailmanpoliittisten käännösten vaikutusta ennen, emmekä osaa vastakaan. Vain luopumalla lineaarisesta hallinnan harhasta vapaudumme ohjailemaan kaupungin prosesseja sellaisena kuin ne ovat, ei sellaisina kuin haluaisimme niiden olevan. Ilmiöt eivät ole sattumanvaraisia, vaikka monestikin yllättäviä. Kaavoitus ja suunnittelu ei tuota kaupunkiprosesseja, vaan rajoittaa tai sallii niitä. Ymmärtävä itseohjautuvien ilmiöiden tarkastelu antaa keinot niiden eettiseen, huomioivaan hallintaan ja ei-toivottujen tulevaisuudenkuvien rajoittamiseen.

Nopeasti reagoivaan ohjailuun siirtyminen vaatii kaupunkisuunnittelulta kokonaisvaltaista ajattelun muutosta. Moni suunnittelija tämän jo hyvin ymmärtää, vaikka järjestelmä on yhä kankea ja huutaa muutosta. Suunnitteluun tulee omaksua uusia, kaupunkidynamiikkaa arvostavia ajattelutapoja ja menetelmiä. Näin omaehtoisesti alhaalta päin järjestyvien prosessin ohjailu on mahdollista. Perinteisen kaavoituksen maagiselle fengshuille ei niiden ohjailussa kuitenkaan ole sijaa.

Jenni Partanen

Kirjoittaja on arkkitehti, joka inhoaa norminpurkutalkoot –termiä ja työskentelee Tampereen Teknillisellä Yliopistolla tutkien erityisesti kaupungin itseohjautuvia taloudellisia ja sosio-kulttuurisia prosesseja ja mekanismeja, ’ohjelmoitavan kaupungin’ problematiikkaa, sekä suunnittelun roolia näiden hallinnassa. Hänen väitöskirjansa ’Don’t Fix It if It Ain’t Broke’ – Encounters with Planning for Complex Self-Organizing Cities ilmestyy loppuvuodesta 2017. Kirja käsittelee suunnittelun kehittämistä kaupungin dynamiikkaa paremmin huomioivaan suuntaan, sekä esittelee joukon tähän sopivia menetelmiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *