Ajankohtaista

  • Kestävän (kaupunki)kehityksen kokonaiskuva kadoksissa?

    4 huhti 2018
    urmiadmin
    124
    0

    Kaupungeista puhutaan tulevaisuuden tekijöinä, viheliäisten ongelmien ratkojina, mutta jopa Suomessa kestävä kaupunkikehitys vaikuttaa vielä kaukaiselta utopialta. Sinänsä ajatus kestävästä kehityksestä kaupungeissa on jo vuosikymmeniä vanha. Kestävän kehityksen toteutuminen näyttää kuitenkin tavoittamattoman tavoittelulta. Syitä tähän on varmasti useita. Yhtenä syynä voi nähdä sen, että kestävyyden osa-alueita ei aidosti kytketä yhteen. Sosiaalista kestävyyttä kolmella kaupunkiseudulla kuvaavassa raportissa teimme joitakin ehdotuksia siitä, miten kestävän kaupunkikehityksen kokonaiskuvaa saisi kirkastettua nostamalla sosiaalisen kestävyyden muiden ulottuvuuksien rinnalle (ks. Saikkonen ym. 2018). Tämä voisi tapahtua huomioimalla ainakin seuraavat kohdat:

    Ensinnäkin tietopohjaa pitää jatkuvasti parantaa. Tieto ei kumuloidu, jos tutkimustiedon puutteita ja heikkouksia ei tunnisteta ja raportoida. Tutkimuksen ja tuotetun tiedon läpinäkyvyys auttaa ymmärtämään tiedon epävarmaa luonnetta. Korjausliikkeitä pitää pystyä tekemään kun tietoa saadaan lisää. Esimerkiksi palveluiden saatavuudesta ja laadusta ei toistaiseksi ole saatavilla riittävästi dataa alueiden vertailemiseksi, puhumattakaan siitä että ekosysteemipalveluiden merkitystä hyvinvoinnille kyettäisiin vielä päätöksenteossa ymmärtämään. Monet kestävän kaupunkikehityksen politiikat, kuten asuntopolitiikka, kuitenkin vaikuttavat kaupungeissa vuosikymmeniä. Siksi tehtyjä päätöksiä pitää pystyä korjaamaan, mikäli tiedon kumuloituessa päätösten perusteet havaitaan erheellisiksi.

    Toiseksi arvovalintoja pitää kirkastaa päätöksenteossa. Erilaisten tavoitteiden saavuttamiseksi on monenlaisia keinoja, niiden kokoamisen ja kokeilemisen voivat hyvin hoitaa viranhaltijat. Poliittiset arvovalinnat vaikuttavat kuitenkin siihen, miten kestävyyden osa-alueita painotetaan: esimerkiksi minkälaiset tuloerot katsotaan siedettäviksi tai tarpeellisiksi, kuinka paljon luonnon resursseja voidaan käyttää tai minkä verran niitä halutaan säästää tuleville sukupolville. Näistä poliittisista arvovalinnoista päätetään viime kädessä vaaleissa.

    Kolmanneksi kestävä kehitys pitää konkretisoida paikalliset olosuhteet huomioiden. Kuten mikä tahansa tavoitteellinen työ, myös kestävä kaupunkikehitys edellyttää sitä, että tavoitteet ovat riittävän selkeät. On mahdollista, että eri kestävyyden osa-alueiden tavoitteet lyövät toisiaan korville, erityisesti lyhyellä aikajänteellä, mutta jos käsitteiden käyttö on löperöä, jäävät edellä mainitut arvovalinnat piiloon. Kestävä kehitys kärsii inflaatiosta, jos käsitettä viljellään strategioissa ilman konkretiaa. Konkretisointi on toisaalta edellytys myös oppimiselle ja toiminnan ohjaukselle, mihin tarvitaan mahdollisten tai odotettujen muutosten systemaattista seurantaa. Paikalliset olosuhteet pitää tuntea: esimerkiksi maahanmuuttajakeskittymä voi jossakin edistää kotoutumista, toisaalla muodostua sen esteeksi.

    Neljänneksi otetaan sukupolvivaikutusten arviointi päätöksentekoon. Mikäli kestävän kaupunkikehityksen periaatteet otetaan tosissaan, edellyttää se joissakin tapauksissa sukupolvivaikutusten arviointia. Ekologisesta ja taloudellisesta näkökulmasta on tarpeen rakentaa kestävää infrastruktuuria, jossa otetaan huomioon sen koko elinkaari. Sama infrastruktuuri kuitenkin määrittää kaupunkitilaa myös sosiaalisena ympäristönä. Nykyiset sukupolvet tulevat väistämättä rajoittaneeksi tulevien sukupolvien toimintamahdollisuuksia.

    Viidenneksi käytetään vain monialaisesti vaikuttavia toimenpiteitä. Moninaisuuteen voi vastata myös tukeutumalla toimenpiteisiin, joilla on samaan aikaan vaikutuksia useammalla kestävyyden osa-alueella. Esimerkiksi ilmastopaneeli on ottanut kansalaisten osallistumisen yhdeksi painopisteeksi, koska se katsotaan välttämättömäksi muiden ilmastosuunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Yksi mahdollinen valinta päätöksenteossa on se, että käytäntöön viedään ne toimet, jotka toteuttavat kaikkia tai ainakin kahta kestävän kehityksen osa-aluetta. Tämä toki edellyttää poikkihallinnollista yhteistyötä ja kaupunkiorganisaation, joka tukee uuden kokeilua.

    Kestävän kaupunkikehityksen kokonaiskuva ei muodostu itsekseen, eri hallintosektoreiden toimenpiteiden yhteenlaskettuna summana. Kestävän kehityksen uralle voidaan päästä vain jos valtakunnallinen ja paikallinen politiikka tavoittelevat aktiivisesti samaa ja vieläpä yli hallinnollisten sektoreiden: ihmisten hyvinvointia tukevaa elinympäristöä nykyisille ja tuleville sukupolville.

    Paula Saikkonen

    Kirjoittaja työskentelee erikoistutkijana sosiaalipolitiikan tutkimusyksikössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa.

    URMI-tutkijat keskustelevat kestävästä kaupunkikehityksestä Kaupunkitutkimuspäivien (3.–4.5.) työryhmässä: Kestävää kaupunkikehitystä jäljittämässä.

    Lähteet:

    Saikkonen, Paula, Hannikainen, Katri, Kauppinen, Timo, Rasinkangas, Jarkko & Vaalavuo, Maria (2018) Sosiaalinen kestävyys: asuminen, segregaatio ja tuloerot kolmella kaupunkiseudulla. Raportti 2, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

    Continue Reading
  • Tuloerot kaupungeissa ja sosiaalisesti kestävä kehitys

    2 maalis 2018
    urmiadmin
    301
    0

    Kaupungistuminen on globaalisti yhteiskuntiamme muokkaava megatrendi, mikä tarkoittaa, että monissa tilanteissa on järkevää kohdistaa analyyttinen katse kansalliselta tasolta kaupunkitasolle. Kaupungit ovat juuri nyt monien agendojen keskiössä ja myös Suomessa ympäristöministeriö on käynnistämässä kestävän kaupunkikehityksen ohjelmaa, jossa painopistealueina ovat muun muassa segregaation torjunta ja eriarvoisuuden kaventaminen.

    Tuloerot osana sosiaalisesti kestävän kehityksen agendaa kaupungeissa

    Kestävästä kehityksestä, jonka ulottuvuuksiksi lasketaan ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä kehitys, on muodostunut yksi ohjenuora poliittisessa päätöksenteossa eri hallinnollisilla tasoilla – myös kaupungeissa. Kaupunkien sosiaalista kestävyyttä tarkasteltaessa tuloerot ovat osa-alue, johon on kiinnitetty monista syistä suhteellisen vähän huomiota.

    Tuloeroja olisi kuitenkin tärkeää tutkia ja seurata myös kaupunkien sisällä, sillä ne ovat yhteydessä moniin muihin eriarvoisuuden muotoihin, kuten poliittisen vallan, asuinalueiden, terveyden ja koulutuksen jakaantumiseen kaupungissa. Nämä taas vaikuttavat siihen, miten kaupungit voivat taata sosiaalisesti kestävän kehityksen nyt ja tulevaisuudessa.

    Tuloerot kasvoivat Suomessa voimakkaasti 1990-luvun puolivälistä 2000-luvun puoliväliin. Tämän jälkeen tuloerot ovat pysyneet kohtalaisen tasaisina Gini-kertoimella mitattuna. Suomen tuloerot ovat edelleen alhaiset suhteessa Euroopan unionin keskiarvoon (vastaavasti Gini-kerroin 25,4 ja 30,7).[1]

    Tuloeroja mitataan tavallisesti kansallisella tasolla. On kuitenkin vaikea sanoa, keitä ihmiset todellisuudessa pitävät viiteryhmänään, kun he arvioivat tuloeroja ja vertaavat itseään muihin. Voi hyvinkin olla, että tuloerojen mittaaminen kansallista tasoa pienemmällä aluejaolla on lähempänä ihmisten kokemusta tuloeroista.

    Kaupungeissa tuloerot korkeammat kuin koko maassa

    Tuloerot ovat Helsingissä suuremmat kuin koko maassa (vastaavasti 31,9 ja 27,3 Gini-kertoimella mitattuna ja tarkasteltaessa vain työikäistä väestöä vuonna 2014). Myös Turussa (30,8) ja Tampereella (29,3) taso on koko maata korkeampi. Lisäksi kaikissa näissä kaupungeissa tuloerot ovat suuremmat kuin tarkasteltaessa niitä ympäröivää seutukuntaa. Keskuskaupunkeihin keskittyy usein henkilöitä tulonjaon molemmista ääripäistä.

    Tuloerot voivat olla yhteydessä myös kaupunkien sisäiseen eriytymiseen, eli segregaatioon, mutta tämä yhteys on monimutkainen ja siihen vaikuttavat monet muutkin tekijät, muun muassa asuntopolitiikka ja se, mitä tuloerojen kasvun taustalla oikeastaan on.[2] Esimerkiksi samaan aikaan kun Turussa ja Tampereella tulotason mukainen segregaatio on voimistunut, tuloerojen muutokset ovat olleet varsin vähäisiä. Tuloerojen muutosten voi toisaalta olettaa heijastuvan alueelliseen eriytymiseen viiveellä.

    Kaupungin tasolla lasketut tuloerot eivät kerro tulojen alueellisesta jakautumisesta, joka omalta osaltaan voi vaikuttaa kaupungin asukkaiden kokemuksiin tuloeroista. Toistaiseksi on vain vähän tutkittua tietoa siitä, kuinka erilaisia tilanteita ovat esimerkiksi pienituloisen asuminen muiden pienituloisten keskuudessa suurten tuloerojen kaupungissa ja pienituloisen asuminen korkeatuloisella alueella alhaisten tuloerojen kaupungissa. Segregaatio- ja tuloerokehitystä tulisi kaupungeissa seurata joka tapauksessa rinnakkain sosiaalisesti kestävän kehityksen keskeisinä indikaattoreina.

    Miten kaupungit voivat vaikuttaa tuloeroihin?

    Globaali talous ja muutokset työmarkkinoilla vaikuttavat tuloeroihin, mutta harjoitetulla politiikalla on merkittävä rooli tuloerojen vähentämisessä. Itse asiassa kansallinen politiikka ja instituutiot selittävät parhaiten kehittyneiden maiden välisiä eroja tuloeroissa.

    Vähemmän on kuitenkin tutkittua tietoa siitä, millaisella politiikalla kaupungit voivat vaikuttaa tuloeroihin. Kaupunkien keinot ovat rajalliset, ja kaupungit voivat olla hyvin eri asemassa sen suhteen, miten esimerkiksi globalisaatio ja teknologinen kehitys vaikuttavat niissä tuloeroihin riippuen muun muassa niiden elinkeinorakenteesta.

    Tiedämme kuitenkin, että kaupunkien investoinnit lasten varhaiskasvatukseen vaikuttavat lasten mahdollisuuksien tasa-arvoon pidemmällä aikavälillä ja mahdollistavat samalla molempien vanhempien työssäkäynnin, minkä taas on nähty vaikuttavan tuloeroja tasaavasti. Samalla tavoin koulutukseen panostaminen läpi ihmisten elämän voi vaikuttaa sekä tuloeroihin että sosiaaliseen liikkuvuuteen.

    Kaupunkien elinkeinopolitiikalla osaltaan vaikutetaan siihen, millaisia työpaikkoja on tarjolla ja kuinka paljon. Toisaalta kaavoituksella ja kunnallisverotusasteella mahdollisesti houkutellaan asukkaiksi varakkaita. Varakkaita ja luovaa luokkaa pyytävät kaupungit voivat aiheuttaa ongelmia keskituloisille, kun asuntojen hintataso kallistuu kohtuuttomasti. Asuntopolitiikalla kaupungit voivat kuitenkin mahdollistaa myös pienituloisten asumisen kaupungeissa ja niiden keskustoissa.

    Myös kaupunkien järjestämät sosiaali- ja terveyspalvelut ovat tärkeässä asemassa, kun pohditaan laaja-alaisesti tasa-arvoista kehitystä kaupungeissa. Nykyisin kunnilla on valta asettaa erilaisia asiakasmaksuja palveluihin, mikä vaikuttaa etenkin pienituloisten sairaiden toimeentuloon. Ehkäisevillä palveluilla taas voidaan vähentää syrjäytymistä ja parantaa asukkaiden työkykyä. Sote-uudistuksen myötä tätä valtaa valuu kaupungeilta maakunnille.

    Myös virkistysalueet, kirjastot ja kulttuuripalvelut voidaan nähdä kaupunkilaisten hyvinvointia tukevina palveluina, jotka ovat myös pienituloisten saavutettavissa.

     

    Maria Vaalavuo. Erikoistutkija, PhD. Terveys- ja sosiaalitalouden yksikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

    Sosiaalisesti kestävästä kaupungista voi lukea lisää THL:n maaliskuussa 2018 julkaistavasta raportista ”Sosiaalinen kestävyys: asuminen, segregaatio ja tuloerot kolmella kaupunkiseudulla.”

    [1] Gini-kerroin mittaa tuloeroja asteikolla 0-100, jossa 0 tarkoittaa tulojen jakautumista täysin tasaisesti henkilöiden välillä ja 100 kuvaa tilannetta, jossa kaikki tulot keskittyvät yhdelle henkilölle. Euroopan Unionin tilastokeskuksen Eurostatin verkkosivulta löytyy vertailutietoja EU-maiden tuloeroista Gini-kertoimella mitattuna: http://ec.europa.eu/eurostat/web/income-and-living-conditions/data/database

    [2] Alueellisesta eriytymisestä, eli segregaatiosta, tuloluokkien ja etnisten ryhmien välillä olemme kirjoittaneet tarkemmin mm. URMI Kaupunkianalyysissa.

    Continue Reading
  • Mistä on kestävä kehitys tehty?

    26 tammi 2018
    urmiadmin
    300
    0

    Pyöräteistä, vähistä päästöistä, led-lampuista, tiivistä kaupungista, kasvisannoksista.

    Åbo Akademin kyselyssä kunnille vuonna 2017 kysyttiin, mitä kestävä kehitys on. Yleisimmin se nähtiin taloudellisena kestävyytenä. Tämä on ymmärrettävää – onhan taloudellinen perusta edellytys toiminnalle. Kestävä kehitys on kuitenkin laajempi kysymys ja kattaa kuntien toimintaa laidasta laitaan. Yhtenä haasteena voidaankin pitää sitä, ettei kestävä kehitys ole vain ympäristöpolitiikkaa, vaan vaikkapa maankäytön suunnittelua, koulutuspolitiikkaa ja osallistumisstrategioiden laatimista. Sektorihallintoon tottuneita tämä voi hirvittää, mutta YK:n määritelmänkin mukaan kestävässä kehityksessä on monen monia osa-alueita ympäristön suojelusta tasa-arvon edistämiseen. Kun kunnilta kysyttiin, millaisia hyviä käytäntöjä niillä on muille jaettaviksi, tuli vastauksia laidasta laitaan. Se kertoo siitä, että kestävä kehitys voidaan nähdä eri tavoin ja sitä voidaan soveltaa paikallisen kiinnostuksen suuntaamana. Kyselyssä esille tulleita esimerkkejä olivat mm. paikallisten energialähteiden (kuten puuhake) käyttö energiantuotannossa, kunnan autokannan siirtyminen sähkökäyttöisiin autoihin sekä hallinnon alat ylittävä yhteistyö perhepalveluissa ja syrjäytymisen ehkäisyssä.

    Kestävä kehitys on kaikkien kuntalaisten asia. Kunnat eivät ole monoliittejä, vaan koostumia erilaisista yksilöistä ja toimijaryhmistä: on poliitikkoja ja virkamiehiä, eturyhmiä, kuntalaisia, yrityksiä jne. Jokaisella näistä voi olla sanottavaa siihen, miten kestävän kehityksen valintoja tehdään ja mitä paremmin näitä osallisia kuullaan, sitä suurempaa on sitoutuminen asiaan. Nykyinen some-kulttuuri tarjoaa uusia keinoja hakea erilaisten väestöryhmien mielipiteitä.

    Kuu yhteistyöstä kestävään kehitykseen, puoli kuuta vuorovaikutuksesta, toisilta oppimisesta ei päivääkään.

    Onnistunut kestävän kehityksen edistäminen vaatii monesta narusta vetämistä, montaa palloa yhtä aikaa ilmassa. Kestävän kehityksen edistäminen aiheuttaa vääjäämättä kustannuksia, joita voidaan puoltaa tulevien sukupolvien hyödyillä, mikä ei ole helppo asia vaaleissa. Kestävän kehityksen tutkimuksessa pohditaan sitä, mikä on se ratkaiseva tekijä toiminnan edistämisessä. Uskon, että tämä on paikallinen kysymys ja että tarvitaan monen eri toimijan aktiivisuutta.  Alan tutkimuksessa on pohdittu myös sitä, miten vaikkapa tiiviimpää kaupunkirakennetta saadaan aikaan. Jarruttaviakin tekijöitä on, kuten olemassa oleva rakennuskanta ja liikenneverkot, infrastruktuuri. Nopeita tuloksia on vaikea saada aikaan.

     

    Pekka Kettunen, Dosentti, Erikoistutkija, Julkishallinnon oppiaine, Åbo Akademi.

    Pekka on tutkinut kuntien itsehallintoa, tehtäviä ja yhteistyötä sekä Suomessa että vertailevan tutkimuksen näkökulmasta.

    Continue Reading
  • Kumipyöräliikennekunnan asukkaat ajavat paljon henkilöautolla – keskustan tuntumassa vaihtelu on suurta

    3 tammi 2018
    urmiadmin
    341
    0

    Pääkaupunkiseudun kehyskunnissa asutaan väljemmin kuin lähellä keskusta-aluetta – asunnot ovat suurempia, on omaa pihaa missä temmeltää, mutta samalla palvelut ovat kauempana ja työpaikat saattavat olla kymmenien kilometrien päässä kotoa. Usein perheeseen tarvitaankin useampi auto. Lähellä keskustaa asunnot ovat neliöhinnaltaan kalliita ja siten pienempiä. Sen vastineeksi monipuoliset palvelut ovat lähellä ja muutenkin ympärillä on pöhinää. Myös työpaikat ovat usein lähempänä. Useat perheet ovatkin alkaneet suosia tiiviimpiä asuinalueita. Loogisesti ajatellen kehyskunnassa asuva ajaa henkilöautolla enemmän ja samalla hiilijälki on suurempi kuin keskustan lähellä asuvalla. Mutta onko näin?

    Minun ja Noora Valkilan vuonna 2013 julkaistussa tutkimuksessa vertailtiin kolmen Etelä-Suomen asuinalueen asukkaiden liikkumista. Tutkitut alueet olivat vanha Herttoniemi, Kirkkonummi ja Nurmijärvi. Herttoniemi on lähellä Helsingin keskustaa ja isoa kaupallista keskusta Itäkeskusta. Alue on kerrostalovaltainen ja omaa eriomaiset julkisen liikenteen yhteydet. Nurmijärvi on 30-40 km keskustasta ja pientalovaltainen. Alueen lähipalvelut ja julkinen liikenne ovat vaatimattomammat. Kultakin kolmelta tutkimusalueelta haastateltiin kymmentä profiililtaan erilaista alueella asuvaa henkilöä. Tutkimuksessa selvitettiin mm. asukkaiden oma arvio kuukausittaisesta liikkumisesta bussilla, junalla, metrolla, ratikalla ja henkilöautolla.

    Haastellut herttoniemeläiset liikkuivat arvionsa mukaan henkilöautolla kuukausittain keskimäärin 410 km (keskim. 1,7 henk./auto) ja nurmijärveläiset kesimäärin 1550 km (1,2 henk./auto). Haastateltujen herttoniemeläisten henkilöautolla kuljettu matka vaihteli välillä 0-1680 km/kk ja nurmijärveläisten välillä 400-2500 km/kk. Tulos on looginen: harvemman julkisen liikenteen yhteyksien alueella on vaikeaa välttää henkilöautolla ajoa.

    Haastattelun tulosten pohjalta tutkijat laskivat myös kullekin asukkaalle vuosittaisen hiilijäljen. Kuljettujen kilometrien lisäksi hiililaskentaa varten selvitettiin asukkaiden asumisolosuhteet kuten asunnon koko, perhekunnan koko, talon ikä, lämmitystapa ja mahdollinen vihreän sähkön käyttö. Samoin selvitettiin heidän oma arvionsa ruokavaliostaan, eli onko se liha- vai kasvispainotteinen, sekä heidän kulkemansa lentomatkat.

    Oli yllättävää, että haastatelluista suurimman hiilijäljen (21,2 tonnia) aiheutti Herttoniemessä yksin asuva autoton 66 vuotias nainen. Hänen hiilijäljestään liki 70 % aiheutui ulkomaan lennoista. Pienin hiilijälki (3,7 tonnia) oli puolestaan Kirkkonummella asuvalla 30 vuotiaalla naisella, jonka taloudessa oli kolme henkeä. Hän liikkui myös henkilöautolla, mutta kokonaisuutena kuukausittain liikutut matkat olivat vähäisiä.

    Professori Arto Saari, Vastuullisen rakentamisen tutkimusryhmän johtaja, Tampereen teknillinen yliopisto, Rakennustekniikan laboratorio.

    Valkila, N., Saari, A., 2013. Attitude-behaviour gap in energy issues: Case study of three different Finnish residential areas, Energy for Sustainable Development, 17, 24-34.

    http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0973082612000701?via%3Dihub

    Continue Reading
  • Where are inter-ethnic couples more likely to meet – at work or in their residential neighbourhoods?

    7 joulu 2017
    urmiadmin
    261
    0

    “How to find a right partner?” is probably the question that most of us have struggled to answer at some phase in life. Some might have an answer based on individual experience. Academic study of partnership, however, can reveal a generalised experience of large number of individuals. These studies often use the term “marriage market” to describe the structure of opportunities one has to meet potential partners. Although we may have aspirations about the ideal partner, the prerequisite for forming a romantic relationship is meeting each other. Places where we live or work, people with whom we meet through our daily interaction networks are crucial in finding a partner.

    Recent decades have brought along increased immigration to Finland. This  has changed the ethnic structure of the Finnish “marriage market”. Currently around 8 percent of working-age population in Finland has roots in another country. This has also influenced partner choice. In 1999 only 1 percent of cohabiting partnerships were inter-ethnic, but by 2014, 3 percent of Finnish men and 2 percent of Finnish women lived with a partner from a different ethnic group. A higher share of intermarriages is often considered one of the most important indicators of ethnic integration. It shows tolerance towards migrants as well as unites the partners’ personal networks (relatives, friends).

    In our recent study we looked at to which extent the share of immigrants at work places and residence areas influence the likelihood of choosing a foreign-born partner. Using register data for native Finns born from 1981 to 1995, we found that the Finnish men and women who had more possibilities to meet members of the other ethnic groups either at the workplace or in the neighbourhood are also more likely to move in together with a foreign-born partner. This does not necessarily mean that people partner with their neighbours or co-workers, but that being in daily contact with migrants seems to make native Finns more likely to form romantic relationships with members of the other ethnic groups.

    We also found that if inter-ethnic contacts are present in both domains, the share of immigrants at the workplace might have somewhat stronger influence on intermarriage with migrants than the share of immigrants in the neighbourhood. One possible explanation is that people talk and interact more with their co-workers than with their neighbours. It could also be that, despite different ethnicity, those working in a same establishment might share more common characteristics, such as hobbies or similar professional profiles that we cannot measure from population register, than those living in the same neighbourhood.

    This study helps to share light on the ways different daily activity sites may shape the partner choice of Finns. It also suggests that decreasing residential and workplace segregation can pave the way towards more fundamental forms of immigrant integration, such as intermarriage.

    Leen Rahnu is a post-doctoral researcher at URMI project. Her research combines family demography with studies of ethnic relations and urban segregation. She is affiliated at the University of Tartu and at Tallinn University, Estonia.

    Acknowledgement

    We would like to acknowledge Statistics Finland for making the Finnish register data accessible for scientific study.

    Further information

    The manuscript of the research paper “The role of neighbourhood and workplace ethnic contexts in the formation of inter-ethnic partnerships: A native majority perspective” by Leen Rahnu, Allan Puur, Tom Kleinepier, Tiit Tammaru has been submitted to review.

    Continue Reading
  • Kaupungistumisen “entä jos?”

    17 marras 2017
    Kaisa Schmidt-Thomé
    602
    0

    Keskustelu Suomen kaupungistumisesta käy tällä hetkellä todella kuumana. Sote- ja maakuntauudistus ovat nostaneet keskusteluun erilaisia evidenssi- ja arvoperustaisia argumentteja kehityksen puolesta ja vastaan. Kaupungistumisen tulevaisuudet kiinnostavat, mutta tulevaisuudesta voi olla vaikea saada otetta. Nykyisten kehitystrendien projisoiminen tulevaisuuteen kertoo vain yhden tarinan kaupungistumisen tulevaisuudesta. Mahdollisuuksien avaruus on tietenkin paljon laajempi, mutta miten eri kehityssuunnat saadaan esiin?

    Yksi keino on miettiä, missä kohdissa, millä premisseillä ja millä politiikkatoimilla nykytrendi saataisiin taittumaan tai jopa murtumaan. Mitkä muutosvoimat voisivat olla disruptiivisia; mihin sisältyy suurimpia epävarmuustekijöitä?

    Toinen keino on hahmotella nykykehitykselle vaihtoehtoisia skenaarioita, joissa tietyt muutosvoimat ovat päässeet muovaamaan niin kaupunkiseutujen muotoa kuin funktioitakin. Jos tarkastelemme muutosvoimien erilaisia kombinaatioita ja kuvittelemme niiden tuottamia mahdollisia maailmoja, voimme saada oivalluksia, joiden avulla ponnistaa kohti toivottua tulevaisuutta.     

    Kolmas (teho-)keino on miettiä, mitkä voisivat olla Suomen kaupungistumisen villejä kortteja. Villeillä korteilla tarkoitetaan äkillisiä muutostekijöitä, joiden ilmaantumista ei aiemman perusteella pystytä ennakoimaan, mutta jotka voivat mullistaa “kaiken”.

    Työpajojen tulemia

    URMI- ja BEMINE-hankkeet ovat yhteistyössä viritelleet keskustelua Suomen kaupungistumisen tulevaisuudesta – skenaariotyön avulla. Työ jatkuu vielä vuoden 2018 puolellakin, mutta todettakoon tässä muutamia huomioita, joita 1.-2.11.2017 pidetty seminaari ja työpajarupeama tuottivat.

    • Trendinnujertamistalkoot olisivat todellakin paikallaan. Niin sanotun “perusuran” eli nykytrendejä tulevaisuuteen projisoivan kehityskulun myötä syntyvä Suomi 2039 on monella tapaa epätoivottava ellei jopa dystooppinen. Sen nähtiin johtavan taloudelliseen eriarvoistumiseen ja jopa pohjoismaisen hyvinvointivaltion romuttumiseen. Sen mukainen Suomi ei millään voisi vastata ilmastotavoitteisiin, eivätkä osallistujat pitäneet sitä millään muullakaan tavalla kestävänä.
    • On mahdollista nimetä tekijöitä, joiden yhteisvaikutuksena Suomen kaupungistuminen tyssää tykkänään. Vastaavasti, tiettyjen muutosvoimien saadessa tilaa kaupungistumisen eteneminen voi näyttää vääjäämättömältä. Kun kaupungistumista tarkasteltiin asumispreferenssien ja maksukyvyn yhdistelmänä URMI:n Delfoi-kyselyssä, argumentteja löytyi melkein koko tältä jatkumolta. Kun tulevaisuusväite oli “Vuonna 2039 valtaosa Suomen keskiluokasta asuu tiiviimmässä kaupunkirakenteessa kuin nykyään”, yksi vastaus kuului:
      • Oletan että asumispreferensseissä on käynnissä demografinen siirtymä kohti tiivistä ja ”keskitiivistä” kaupunkiasumista. ”Keskiluokka” pystyy toteuttamaan asumisihanteitaan (joihin kuuluvat myös lähiympäristön suhteellinen urbaanius ja hyvät palvelut) parhaiten noissa kohteissa ja sijainneissa, joten väitteellä on suuret mahdollisuudet toteutua.

    Vasta-argumentteja löytyi useita, mm. seuraavat:

    • On merkkejä, että monessa kaupungissa omakotitonttien kysyntä on kasvanut rajusti viime vuodesta, eli taisi olla ennenaikaista julistaa, että ihmiset haluavat asua vain kerrostaloissa ja urbaanisti. Myös asuntojen muuttuminen komeroiksi ja asumisen jatkuva kallistuminen kaupunkiseuduilla toimivat tätä vastaan. Ja Euroopassakin on jo maita, joissa suurista kaupungeista muutetaan pienempiin mm. elämänlaadun ja asumisen takia.
    • Liian tiivis kaupunkirakenne on rankkasateiden ja helleaaltojen näkökulmasta (eli ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulmasta) virheellinen suunta, samoin kuin tulvaherkkien merenrantojen rakentaminen (ilman pumppausta monet seudut nopeasti veden vallassa).

    Perusuralta irtoavat tulevaisuuspolut

    Tekeillä on URMI:n puitteissa ainakin neljä skenaariota Suomen kaupungistumisen tulevaisuudesta.

    • “Perusuralla” kehitys jatkuu nykyiseen suuntaan eikä suuria poliittisia interventioita tehdä, jolloin väestö keskittyy ja asuminen urbanisoituu, vaikka väljempi asuminen pitääkin pintansa pienillä ja keskisuurilla kaupunkiseuduilla.
    • Toisessa skenaariossa maahanmuutto voimistuu ja tuo uusia asukkaita kaikkialle maahan. Työmarkkinat polarisoituvat: korkean osaamisen työ keskittyy suurimpiin kaupunkeihin, mutta muualla kasvua on lähinnä sote-sektorilla.
    • Kolmannessa digitalisaatio ja työn pirstaloituminen muuttavat kaupunkeja. Globaalien alustajättien valta kasvaa ja väestö keskittyy tiivistyvälle Helsingin metropolialueelle, jonka merkitystä kasvattaa raideyhteys Tallinnaan.
    • Neljännen kautta kuvitellaan, miltä näyttää digitaalinen ja pientalovaltainen “tunnin Suomi”. Siinä osaamisvaltainen teollisuus tuo vaurautta huippunopeiden raideyhteyksien Helsinki-Tampere-Turku-kolmioon. Etenkin sen tuntumassa tapahtuu uutta esikaupungistumista, kun tiivis pientaloasuminen kasvattaa suosiotaan.

    Ensimmäisen työstörupeaman perusteella skenaariot tuntuivat saavan Suomen kaupungistumisen tulevaisuudesta kiinnostuneen yleisön ajatukset liikkeelle. Maahanmuutto ja liikkumisen helppous nousivat puheenaiheiksi useissa ryhmissä. Vaikka pientalovaltaisena kuvatun “tunnin Suomen” pohtimista pidettiinkin aluksi vähän tylsänä vaihtoehtona, ryhmät pystyivät kuitenkin tuottamaan kiinnostavia tulevaisuuspolkuja eli kuvittelemaan tapahtumaketjuja nykyisyydestä myös mainittuun nelosskenaarioon.  

    Jos nämä skenaariot tuntuvat jatkotyössä liian varovaisilta, voimme ottaa peliin myös villit kortit, kuten joissakin työpajaryhmissä 2.11. jo tehtiin. Entä jos kävisikin näin: “Vaikka Suomi pääosin säästyykin 2025-2030 maailmalla aaltoina raivoavan pandemian haittavaikutuksilta, vauras väestö eristäytyy itselleen ostamiinsa ja rakentamiinsa aidattuihin yhdyskuntiin. Nämä enklaavit ovat pitkälti omavaraisia, ja ulkopuolelta tarvittavien hyödykkeiden toimitukset hoidetaan niihin useimmiten robottikoptereilla.”

    Pysy kuulolla, jos haluat liittyä mukaan skenaariotyöhön sen seuraavissa vaiheissa! Kokoamme jälleen Suomen kaupungistumisen tulevaisuudesta kiinnostuneita joukkoja kokoon, kun työpajoissa tehtyjen kuvittelu- ja kuvitusharjoitusten anti palaa yhteisesti pohdittavaksi ja eteenpäin kehiteltäväksi.    

    Continue Reading
  • URMI:n lokakuun alun monipuolisen tapaamisen antia

    18 loka 2017
    urmiadmin
    356
    0

    URMI-konsortion tutkijoita kokoontui maanantaina 9.10.2017 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL) esittelemään ja saamaan palautetta tutkimuksiinsa, teemalla maahanmuuttajat kaupungeissa. Paikalla oli 10 tutkijaa THL:stä, Turun yliopistosta, Siirtolaisuusinstituutista ja Tarton yliopistosta. Lisäksi tilaisuuteen osallistuivat scientific board -jäsenet Roger Andersson (Uppsalan yliopisto) sekä Maarten van Ham (Delftin teknillinen yliopisto ja St. Andrewsin yliopisto), joista viimeksi mainittu osallistuu myös URMI:ssa tehtävään  tutkimukseen.

    Iltapäivän aikana kuultiin seitsemän esitystä meneillään olevista tai jo valmistuneista tutkimuksista. Monet näistä tutkimuksista liittyvät alueelliseen segregaatioon kaupungeissa, mutta lisäksi URMI:ssa tutkitaan muun muassa paperittomien maahanmuuttajien strategioita ja somalialaistaustaisten integraatiota vapaa-ajalla.

    Segregaatiokysymysten käsittely jatkui tiistaina 10.10., jolloin URMI vieraili ensin Helsingin kaupungin Kaupunkitutkimus ja tilastot -yksikössä Ympyrätalossa, jossa professorit Maarten van Ham, Tiit Tammaru ja Roger Andersson keskustelivat tutkimuspäällikkö Katja Vilkaman johdolla segregaation seurannasta ja segregaatioon liittyvästä politiikasta. Vuorovaikutus kaupungin edustajien ja URMI:n välillä oli tiivistä ja keskustelu oli vilkasta.

    Tilaisuuksien sarja huipentui Helsingin yliopistolla yhteistyössä yliopiston ja Kaupunkiakatemian kanssa pidettyyn Segregation Dynamics in Finland and Other Countries -seminaariin. Tilaisuudessa Helsingin yliopiston ja URMI-konsortion tutkijat esittelivät Suomea koskevaa segregaatiotutkimusta ja professorit van Ham, Tammaru ja Andersson vastasivat kansainvälisten havaintojen esittelystä. Kuulijoille oli tarjolla tuhti paketti tietoa muun muassa tuloerojen ja segregaation yhteydestä, koulujen merkityksestä segregaatiokehitykselle sekä lähiöiden kehityksestä ja kehittämisestä.

     

    Maanantai-iltapäivän esitykset:

    Leen Rahnu (Tarton yliopisto): The role of neighborhood and workplace in the formation of inter-ethnic partnerships: evidence from Finland 1999-2014

    Katri Gadd (Turun yliopisto): Everyday strategies, practices and segregation of paperless people in Finland

    Camilla Marucco (Turun yliopisto): A domains approach to segregation and interaction through free time: Finnish Somalis in three suburbs of Turku, Finland

    Jarkko Rasinkangas (Siirtolaisuusinstituutti): Policies against segregation in the three largest urban regions in Finland

    Maria Vaalavuo (THL): Does increase in income translate into better neighbourhood outcomes for everyone? – an enquiry into ethnic differences in Finland

    Timo Kauppinen (THL): Contribution of different demographic processes to the dynamics of ethnic residential segregation

    Minna Ala-Mantila (Turun yliopisto): Labour market integration trajectories of recently arrived immigrants in the Netherlands and Finland

     

    Tiistai-iltapäivän esitykset:

     

    Matti Kortteinen (Helsingin yliopisto): On Spatial Segregation in Helsinki

    Venla Bernelius (Helsingin yliopisto): The dynamics of segregation and education: The changing geography of schools in Helsinki

    Timo Kauppinen ja Maria Vaalavuo (THL): Current findings on dynamics of residential segregation in the URMI project

    Tiit Tammaru (Tarton yliopisto): Inequalities and segregation in European cities

    Maarten van Ham (Delftin teknillinen yliopisto & St Andrewsin yliopisto): Housing estates and neighbourhood decline

    Roger Andersson (Uppsalan yliopisto): Trajectories of large scale housing estates in Stockholm

     

    Teksti: Timo Kauppinen, THL

    Continue Reading
  • Segregaatioon vaikuttaminen tahtotilana

    30 elo 2017
    urmiadmin
    654
    0

    Helsingin kaupungin pormestari Jan Vapaavuoren tiedotustilaisuudessa (24.8.) esiteltiin kaupungin tulevaa strategiaa. Segregaatioon puuttuminen nousee strategiassa tärkeäksi tekijäksi. Vapaavuoren mukaan Helsingin alueelliset erot ovat kasvaneet ja vaikka suuria ongelmia ei vielä ole, on hiljaisia signaaleja ongelmallisuuden kehittymisestä. Näihin halutaan nyt puuttua aiempaa systemaattisemmin. Tämä vastaa hyvin sitä kuvaa, mikä Urmi-hankkeen tähänastisessa tutkimuksessa on syntynyt, paitsi Helsingin, myös muiden suurimpien kaupunkiemme osalta.

    Moniin eurooppalaisiin esimerkkeihin verraten tulemme takamatkalta segregaation syvenemisen suhteen. Kuten Helsingin esimerkistä ilmenee, ei ole tarkoituskaan saavuttaa toisia. Segregaatiota koskevassa tutkimustyössä olen usein miettinyt, missä määrin verrattain hyvä tilanteemme johtuu valistuneesta ennakoivasta politiikasta ja suunnittelusta. Yksiselitteistä vastausta ei ole, ja riippuu ensinnäkin mihin suuntaan – kaupunkiin – katsoo.

    Toisaalta takamatkalta tulo mahdollistaa niiden keinovalikoimien analysoimisen ja vaikuttavuuden arvioinnin, joita muualla on toteutettu segregaation hallitsemiseksi. Huolimatta siitä, että keinovalikoimat ovat varsin samankaltaisia eri maissa ja kaupungeissa, ei mallintaminen tai siirrettävyys ole helppoa. Ensinnäkin tulisi tunnistaa millaisin mekanismein segregaation juurisyyt, kuten köyhyys ja työttömyys, synnyttävät ja syventävät alueiden välisiä eroja kussakin tapauksessa. Lisäksi paikalliset olosuhteet sekä institutionaaliset ja hallinnolliset rakenteet pitkine polkuriippuvuuksineen ovat tärkeässä asemassa toimenpiteiden toteuttamistavoissa. Joidenkin alan tutkijoiden mukaan nimenomaan paikallisen tason poliittinen tahtotila ja toimintakulttuuriin liittyvät käytännöt ovat kaikkein oleellisin tekijä segregaation hallinnassa. Ne muodostavat esteitä tai mahdollistavat sujuvuutta yhteisille päämäärille.

    Paikallisen tason korostuessa, on oleellista ymmärtää segregaatio laaja-alaisena, monia kaupungin toimialoja koskevana kokonaisuutena. Kuten Urmi-hankkeen aiemmissa yhteyksissä on tuotu esiin, asuntopolitiikan keinot eivät riitä segregaation hallitsemiseen. Se ei liioin koske vain heikko-osaisia alueita, vaan koko kaupunkia tai kaupunkiseutua. Segregaatioon vaikuttaminen voidaankin ymmärtää mitä suurimmassa määrin sosiaalisen kestävyyden toteuttamisena. Asunto-, koulutus-, työllisyys-, kotouttamispolitiikat sekä erilaiset sosiaalisia, kulttuurisia ja osallistavia tavoitteita sisältävät kaupunkilaisille suunnatut ohjelmat vaikuttavat välillisesti myös segregaatioon.

    Olen Urmi-tutkimushankkeeseen liittyen haastatellut useita kaupunkien virkamiehiä segregaatio-teemaan liittyvissä kysymyksissä. Haastattelukierros on paljastanut ainakin yhden asian. Pelko siitä, että meillä olisi siiloutuneita ja kyynistyneitä virkamiehiä näiden kysymysten äärellä, on turha. Päinvastoin olen kohdannut työstään innostuneita innovatiivisia ihmisiä, jotka ovat motivoituneita yhteiskunnallisessa palvelutehtävässään. Tämä jos mikä on resurssi, josta kiinni pitäminen on kaupunkien edun mukaista.

    Jarkko Rasinkangas, VTT, toimii erikoistutkijana Siirtolaisuusinstituutissa. URMIssa hän tutkii suomalaisten kaupunkien segregaation vastaisia toimenpiteitä

    Continue Reading
  • Kestävän (kaupunki)kehityksen ikuisuusprojekti

    12 kesä 2017
    urmiadmin
    1008
    0

    Brundtlandin komission raportin ”Our Common Future” ilmestymisestä on kulunut 30 vuotta. Suunnilleen siitä lähtien kestävän kehityksen käsite on ollut kiistelty. Akateemisessa keskustelussa syystäkin epämääräisyydestä syytetty ja toisinaan ekologiseen modernisaatioon kiinnitetty määritelmä on kuitenkin onnistunut paaluttamaan vankan poliittis-hallinnollisen perustan. Siitä kertovat uudet YK:n kestävän kehityksen tavoitteet (sustainable development goals) ja Suomessa se, että Sipilän hallituksen puoliväliriihessä päätettiin polkaista käyntiin kestävän kaupunkikehityksen ohjelma.

     

    Osallisuus ja osallistuminen kestävän kaupunkikehityksen ydintä

    Suomessa kestävän kehityksen ajattelua lähtivät aikoinaan aktiivisesti edistämään isoimmista kaupungeista Helsinki ja Tampere Paikallisagenda 21 -ohjelmilla Rion ympäristökokouksen (1992) jälkimainingeissa. Ne mobilisoivat kaupunkilaisia ja kaupungin virkamiehiä keskusteluun niin kestävän kehityksen sisällöistä kuin kaupunkien tulevaisuudesta. Edistyksellisenä voi pitää sitä, että Paikallisagendassa sisäänrakennettuna oli kaupunkilaisten osallistuminen omaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon ja näkemys siitä, että kestävyyttä rakennetaan paikallisesti ja ihan ruohonjuuritasolta lähtien. Helsingissä kunnianhimoisesti pyrittiin hallinnon sektorirajat ylittävään ohjelmaan, josta kertoo sekin, että asian esittelevä kaupunginjohtaja oli sosiaali- ja terveystoimesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja.

    Vaikka Paikallisagendan toteutuksen käytännöistä löytyi parantamisen varaa molemmissa kaupungeissa, voi kokemuksista oppia kestävän kaupunkikehityksen ohjelmaa ajatellen. Ohjelman taustalta löytyvä ajattelu on edelleen ajankohtaista monin tavoin. Kestävän kehityksen globaalit tavoitteet saavutetaan tai murennetaan paikallisessa toiminnassa. Ns. kehittyneissä länsimaissa tavoitteisiin voidaan päästä vain jos ne hyväksytään poliittisesti. Tästä syystä osallistuminen ja osallisuus ovat olennainen osa kestävyyttä, erityisesti sen sosiaalista ulottuvuutta. Kokemus siitä, että voi vaikuttaa omaan elinympäristöönsä, on omiaan lisäämään huolenpitoa ympäristöstä ja tekee näkyväksi ihmisen toiminnan vaikutuksia ympäristöön.

     

    Kaupungit osana ympäristön kiertokulkuja

    Kaupungit asettuvat osaksi kiertokulkua ympäristönsä kanssa. Ne hyödyntävät luonnon resursseja ja työntävät jätettä ympäristöönsä. Kaupunkilaisten etu on, että nämä kiertokulut pysyvät tasapainossa siten, että kaupungeissa on puhdasta vettä, ilmaa ja maaperää. Ilman niitä on vaikeaa nähdä, että talouden kestävyydellä olisi mitään edellytyksiä – ainakaan kovin pitkällä aikajänteellä.

    Paikallinen hallintatapa määrittyy suhteessa ylipaikalliseen toimintaympäristöön ja paikallisiin valtarakenteisiin, jotka muodostuvat virallisten ja epävirallisten verkostojen, viranhaltijoiden ja poliittisin perustein valittujen päätöksentekijöiden vuorovaikutuksessa. Helsingissä näitä valtarakenteita ravistellaan parhaillaan, kun kaupunki on ottanut käyttöönsä uuden johtamisjärjestelmän. Tässä muutoksessa saattaa piillä myös kestävän kaupunkikehityksen mahdollisuus, mikäli kaupunkilaisten osallistuminen heidän omaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon otetaan vakavasti. Pelkkä organisaatiomuutos ei kuitenkaan riitä suuntamaan Helsinkiä kestävän kaupunkikehityksen uralle.

    Todellisen muutoksen siementä voi hakea siitä, miten kaupunkilaiset ja heidän tuottamansa tieto saataisiin käyttöön ja hyödynnetyksi paikallisessa päätöksenteossa. Se saattaisi auttaa myös ylittämään hallinnon siiloja, jotka vaikuttavat poliittisen päätöksenteon käytäntöihin, eivätkä välttämättä aina kovin hyvällä tavalla. Kestävästä kehityksestä olisi jo aika saada kaupunkikehitystä läpileikkaava teema. Tämä voisi toteutua, jos sosiaalinen kestävyys otettaisiin hetkeksi keskiöön.

     

    Paula Saikkonen

    Kirjoittaja työskentelee erikoistutkijana sosiaalipolitiikan tutkimusyksikössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa.

     

    Lähteet:

    Saikkonen, Paula (2015). Riskitieto kuntapäätöksenteossa. Tapauksena saastunut maaperä Helsingissä. Helsingin yliopisto: Sosiaalitieteiden laitos 2015:9.

    Continue Reading
  • URMI USA:ssa – AAG Annual Meeting 2017 5.-9.4.2017

    15 touko 2017
    urmiadmin
    743
    0

    Huhtikuun alussa osa URMI-hankkeen tutkijoista matkusti Bostoniin Yhdysvaltoihin yhteen suurimmista maantieteen konferensseista. Kyseessä oli American Association of Geographersin (AAG) järjestämä Annual Meeting, joka on vuosittain järjestettävä, mutta paikkaa vaihtava konferenssi. Tänä vuonna konferenssi järjestettiin siis Bostonissa, viime vuonna San Franciscossa ja vuonna 2018 New Orleansissa. Konferenssi koostuu paperi- ja posterisessioista, paneelikeskusteluista, luennoista, työpajoista, ekskursioista sekä muista oheistapahtumista ja osallistujia on lähes 10 000 ympäri maailmaa.

    URMI-hankkeen tiimoilta työpaketti 1 (Kaupungistumisen tulevaisuudet) järjesti konferenssissa kaksi sessiota: Drivers of Urbanization Today and Tomorrow – Part 1 theory ja Drivers of Urbanization Today and Tomorrow – Part 2 cases. Puheenjohtajana toimi Panu Lehtovuori (TTY) ja oman esityksensä pitivät ulkomaalaisten esiintyjien ohella Jenni Partanen (TTY), Damiano Cerrone (TTY), Hanna Heino (TY) ja allekirjoittanut. Heidän lisäkseen konferenssissa oman esityksensä maahanmuutosta pitivät myös URMI-hankkeen konsortiojohtaja Jussi Jauhiainen (TY) ja tutkija Lotta Koistinen (TY).

    URMI:n sessiot pidettiin peräkkäin heti keskiviikkoaamuna klo 8 alkaen. Kaiken kaikkiaan näissä kahdessa URMI:n sessiossa kuultiin mielenkiintoisia esityksiä urbanisaatiosta eri näkökulmista. Erityisen herättelevää oli jälleen Kiinan urbanisoitumisen skaala, heillä kun pikkukaupungeissakin on jo 200 000 asukasta, puhumattakaan suurkaupungeista, joista esimerkiksi Tianjiniin mahtuisi asumaan kolme Suomellista asukkaita.

    Itse saavuin Bostoniin maanantaina 3.4. illalla yhdessä Jenni Partasen, Hanna Heinon ja Lotta Koistisen kanssa. Tiistaina meillä oli Jennin kanssa hieman aikaa katsella kaupunkia sadesäässä ja nauttia mm. Quincy Marketin tunnelmasta. Lisäksi olimme varanneet aikaa rekisteröitymiseen sekä esitysten viimeistelyyn. Rekisteröityessä meille selvisi, että sessiomme pidettäisiin noin 400 hengen salissa. Tämä tieto yhdistettynä ensikertalaisuuteen kansainvälisessä konferenssissa, jännitti oman esityksen pitäminen melko paljonkin. Oma esitys kaupungistumisasteista ja niihin liittyvistä aluemääritelmistä meni kuitenkin ihan hyvin, jonka jälkeen sai keskittyä täysin konferenssin antiin.

    JVkuva1+2

    Kuva 1 ja 2: Sadepäivä Bostonissa

    Mielenkiintoisista esityksistä konferenssissa ei todellakaan siis ollut runsaudenpulaa, sessioita kun oli päivittäin 8.00-19.00 ja rinnakkaisia sessioita samaan aikaan lähes sata. Abstraktikirja oli kuin puhelinluettelo. AAG on kehittänyt osallistujille avuksi mobiilisovelluksen, josta löytyvät niin ohjelma, sessiot, paikat kuin abstraktitkin. Sen avulla oli helpompaa koostaa oma päivittäinen aikataulu, joskin ei siis helppoa, parhaimmillaan oli omassa kalenterissa samaan aikaan seitsemänkin sessiota. Voi sitä valinnan vaikeutta! Itse kävin siis viiden päivän aikana kuuntelemassa 49 esitystä ja 5 paneelikeskustelua. Joitain erityisen hyvin mieleen jääneitä esityksiä, sessioita ja paneeleita olivat:

    • Paneelikeskustelu ”What is ”rural”?”: mielenkiintoista keskustelua ruraalin alueen määrittelystä Yhdysvalloissa. Vaikka ruraali ja urbaani usein onkin asetettu vastakkain ja maaseutu- ja kaupunkitutkijat huutelevat usein vastakkaisista leireistä, ainakin aluemääritelmien suhteen painitaan täysin samanlaisten ongelmien kanssa.
    • Michael F. Goodchildin esitys epävarmuudesta ja kontekstin tärkeydestä (Uncertainty and Context in Geography and GISience Featured Theme Opening Plenary:ssä): havahduttava esitys siitä, miten mikään GIS-data ei ole varmaa, eivät edes ne koordinaatit. Tutkimusalueen koosta ja yleistämisessä pitää olla tarkkana: liian suuressa alueessa vaarana yksittäisen, vahvan paikallisen ilmiön ”häivyttyminen”. Muistutus myös kontekstin määrittelyn tärkeydestä.
    • Seokhoi Yimin esitys Etelä-Korean maallemuutosta (Geographical Features and Implications of Urban to Rural Migration in South Korea): Etelä-Koreassa on jo tilastoissa näkyvä ilmiö maallemuutossa. Vaikka osa selittynee suurten ikäluokkien eläköitymiselle, näkyy ilmiö kuitenkin kaikissa ikäryhmissä. Nouseeko tämä ilmiönä esiin myös esimerkiksi Suomessa ja missä vaiheessa? (vrt. Lehtovuoren blogikirjoitus: http://urmi.fi/what-after-urbanization/)
    • sessio “Planetary Urbanization 3: Territories of Extended Urbanization” ja samaan aihepiiriin liittyen Christian Schmidin esitys “Towards a New Voculabulary of Urbanization processes”: mielenkiintoisia esityksiä koskien esimerkiksi takamaiden määrittelyä, merien urbanisoitumista ja urbanisaatiosta prosessina. Planetaarinen urbanisaatio ylipäätään on mielenkiintoinen tutkimussuunta urbanisaation käsitteellistämisessä ja tutkimuksessa.
    • Rob D. Feickin esitys dataan liittyvästä epävarmuudesta (“The spatial disconnect problem”): muistutus siitä, että (sosiaalisen median) kuva-aineistojen tulkinnassa pitää olla tarkkana: kuvan kohde ja kuvan ottajan koordinaatit eivät läheskään aina ole samat. Yksi tutkijayhteisön haasteista on dataan liittyvän epävarmuuden sekä sen tutkimustuloksiin vaikutuksen ymmärtäminen.

    Voin vain täysin sydämin suositella tätä konferenssia kaikille, joiden tutkimus edes etäisesti liittyy jotenkin paikkaan tai tilaan. Konferenssi antoi paljon uusia ajatuksia ja samalla myös uudenlaista innostusta oman tutkimustyön tekemiseen. Konferenssi on myös loistava paikka verkostoitumiseen.

    Viimeisenä päivänä sunnuntaina mielenkiintoisia sessioita oli enää vain aamupäivällä, joten URMI:n naisväki treffasi Pikku-Italiassa kodikkaassa italialaisravintolassa pastalautasten äärellä. Hanna ja Lotta olivat kulkemassa kuuluisaa Freedom Trailia, jonka varrelle tuo ravintolakin osui. Ruokailun jälkeen tamperelaiset liittyivät joksikin matkaa turkulaisten seuraan tuon historiallisen reitin varrelle. North Stationin kohdalla oli aika sanoa hyvästit ja tamperelaiset jatkoivat Harvardin yliopiston luonnonhistorialliseen museoon, jossa olivat esillä kuuluisat lasikukka-, fossiili- ja täytettyjen eläinten kokoelmat.

    JVkuva3+4

    Kuva 3 ja 4: Paul Revere ja URMI:n AAG-naiset

    JVkuva5+6

    Kuva 5: Freedom Trailin päätös: Bunker Hill Monument; Kuva 6: Leonard P. Zakim Bunker Hill Memorial Bridge

    JVkuva7+8+9

    Kuva7: John Harvard; Kuva 8 ja 9: Harvardin luonnonhistoriallinen museo sekä sen asukas

    Bostonista itse jatkoin vielä New Yorkiin maanantaina yhdessä Panu Lehtovuoren ja erään toisen TTY:n hankkeen tutkijan kanssa. Olin itse saanut sovittua tiistai-aamulle kokouksen YK:n väestö-osaston tutkijan Sara Hertogin kanssa keskustellakseni urbaanien alueiden määritelmistä sekä niiden käyttökohteista. Tapaaminen oli hyvin mielenkiintoinen ja sain paljon uutta tietoa ja uusia ajatuksia. Myös jo pelkästään vierailu YK:ssa oli sykähdyttävä kokemus: toimistojen ulkopuolella kävi jatkuva eri kansalaisuuksien ja positiivisen kiireen kuhina. Ja tekihän tuo New York muutenkin lähtemättömän vaikutuksen ensikertalaiseen. Tämä oli ensimmäinen kertani Yhdysvalloissa, muttei takuulla viimeinen.

    JVkuva10+11

    Kuva 10: Two United Nations Plaza; Kuva 11: YK:n kulkukortti

    JVkuva12+13+14

    Kuva 12: One World Trade Center; Kuva 13: Manhattan; Kuva 14: Westfield WTC

    JVkuva15+16+17

    Kuva 15: Flatiron Building; 5th ; Kuva 16:venue Building Clock; Kuva 17: Rockefeller Plaza, Comcast Building entrance

    Jaana Vanhatalo

    Kuvat copyright Jaana Vanhatalo

    Kirjoittaja toimii projektitutkijana Tampereen teknillisellä yliopistolla. URMI-hankkeessa hänen tutkimuksensa käsittelee Suomen sekä valittujen case-maiden kaupungistumisasteita sekä niihin liittyviä aluemääritelmiä.

    Continue Reading