Blogin kategoriat

  • Vaihtoehtoisia kaupunkitulevaisuuksia etsimässä Kaupunkitutkimuksen päivillä

    15 kesä 2018
    urmiadmin
    121
    0

    URMI-hankkeen tutkijoista useampi osallistui toukokuun alussa (3.-4.5.2018) järjestetyille kaupunkitutkimuksen päiville. Päivien teemana oli ”Vaihtoehtojen kaupunki”, jonka puitteissa pohdittiin erilaisia maailmoja kaupunkien sisällä. Päivät keräsivät tänä vuonna ennätyksellisen määrän osallistujia, joita oli noin 200. Lienevätkö osasyynä suosiolle myös vetävät kutsuvieraspuhujat. Suurta kiinnostusta keräsi etenkin professori Christian Schmidin puheenvuoro. Hänen mukaansa kaupungistumisesta on tullut planetaarinen ilmiö. Kaupunkimaiset alueet laajenevat ja kutoutuvat yhteen, ja kaupungistumisen uusia muotoja syntyy jatkuvasti. Kaupungistumista onkin siksi käsiteltävä planetaarisesta näkökulmasta ja sitä on pidettävä avoimena prosessina. Kaupungistumista tapahtuu myös kaupunkialueiden ulkopuolella. Esimerkkeinä Schmid kertoi Sveitsin maaseudulla näkyvän kaupungistumisen, Egyptin autiomaassa tapahtuvan rakentamisen, Intian kaupunkien välisten alueiden kasvamisen suunnittelemattomasti yhteen tai Singaporea ympäröivän merialueen kaupungistumisen.

    Työryhmäsessioita oli näiden kahden päivän aikana yhteensä kolmetoista. Aihepiirit vaihtelivat kaupunkidemokratiasta kestävään kehitykseen ja virtuaalisen todellisuuden mahdollisuuksiin. Esitykset näissä työryhmissä käsittelivät esimerkiksi Pokemon Go -pelin luomia kaupunkitiloja, sitä miten pelillistämisen kautta voidaan osallistaa kaupunkilaisia suunnitteluun sekä sitä, miten sosiaalinen media haastaa nykyisiä suunnittelukäytäntöjä. Toisaalla esiteltiin ikääntyvien kaupunkilaisten sosiaalisia verkostoja tai heidän näkemyksiään kaupunkikeskustojen vetovoimasta. Erilaisia näkökulmia kaupunkitutkimukseen avautui valtavasti. Monipuolisia ja innostavia keskusteluja syntyi päivien aikana varmasti lukuisia.

    URMI:n tutkijat järjestivät päivillä oman työryhmäsession, jonka otsikkona oli ”Kestävää kaupunkikehitystä jäljittämässä”. Vetäjinä toimivat Jarkko Rasinkangas Turun yliopistolta ja Pekka Kettunen Åbo Akademilta. Tämän työryhmän esityksillä oli runsaasti tarttumapintoja toistensa kanssa ja heränneet keskustelut aihepiiristä olivat mielenkiintoisia. Ensimmäiseksi URMI:n Paula Saikkonen THL:lta kertoi tutkimuksesta, jossa pohdittiin kestävyyden eri osa-alueita kaupunkikehityksessä. Sosiaalinen kestävyys on osa-alue, joka on jäänyt ehkä hieman vähemmälle huomiolle, vaikka se onkin kaupungeissa tärkeässä asemassa. Keväällä julkaistun THL:n raportin mukaan esimerkiksi tuloerot ovat Suomen kaupungeissa selvästi korkeammat kuin muualla maassa. Sosiaalisen kestävyyden parempi ymmärtäminen tukisi myös muiden kestävyyden osa-alueiden toteutumista. Timo Kauppinen kertoi myös samasta THL:n raportista, mutta nyt näkökulmana oli segregaatiokehitys Helsingin, Turun ja Tampereen seuduilla. Turku erottui joukosta selvästi alueellisen eriytymisen näkyessä siellä voimakkaimmin. Yhtenä selittävänä tekijänä tässä oli vuokra-asuntojen kasautuminen tiettyihin kaupunginosiin Turussa.

    Työryhmäsessioon osallistuneet BEMINE-hankkeen tutkijat olivat selvittäneet sekä raideliikenteen tulevia vaikutuksia Tampereen kaupunkikehitykseen että maankäytön strategista suunnittelua kolmella edellä mainitulla kaupunkiseudulla. Yhteenvetona voitaneen todeta, että Tampereen ja Helsingin suunnitelmat tähtäävät pidemmälle tulevaisuuteen ja huomioivat tulevia kaupunkilaisia, kun taas Turun suunnitelmat keskittyvät enemmän lähitulevaisuuteen. Lisäksi esityksessä todettiin, että kaupunkiraitiotie on kaupunkimuutoksen vipu, jonka ympärille kasvu tiivistyy.

    Pekka Kettunen esitteli kanssani kunnille tehdyn kyselytutkimuksen tuloksia. Kyselyn vastaajien mukaan taloudellinen kestävyys on noussut tärkeimmäksi osa-alueeksi kestävän kehityksen toiminnassa kunnissa. Tämä heijastanee kuntien tiukkaa taloudellista tilannetta ja sitä tosiasiaa, että raha ratkaisee monissa asioissa. Taloudellinen näkökulma edellä mentäessä ei kuitenkaan aina pystytä tekemään kestäviä ratkaisuja pitkällä tähtäimellä, vaan hyödyt jäävät helposti lyhyen ajan edun tavoitteluksi. Tulevaisuuteen katsominen tapahtuu kunnissa kaiken kaikkiaan melko lyhyellä aikajänteellä. Valtuustokausi tai vähän pidempi ajanjakso on useimmiten kuntien strategioiden ja kestävän kehityksen suunnitelmien aikahorisontti. Vain muutamilla kunnilla suunnitelmia tehtiin yli 15 vuoden aikajänteellä. Kestävä kehitys on tulevaisuuteen katsomista ja vaatii myös pidemmän tähtäimen suunnitelmia. Kunnat kuitenkin kertoivat tekevänsä kohtuullisen paljon strategista työtä kestävän kehityksen saavuttamiseksi. Kestävän kehityksen sanapari tuntuu vaan usein vaihtuneen trendikkäämmän kielenkäytön tieltä: nyt kunnissa puhutaankin resurssiviisaudesta, kiertotaloudesta ja energiatehokkuudesta. Nämä uudet termit kuitenkin rajaavat väljää kestävän kehityksen käsitettä konkreettisemmaksi. Toisaalta näissäkin sanoissa taustalla voidaan nähdä talouden vaikutukset.

    Työryhmien jälkeen ilta jatkui vielä vapaamuotoisen keskustelun ja iltatilaisuuden merkeissä ennen seuraavan päivän ohjelmaa. Kaupunkitutkimuksen päivät antoivat paljon ajattelemisen aiheita ja intoa omaan työhön. Tästä on hyvä jatkaa pohdintaa kestävästä tulevaisuudesta kaupungeissa ja kaikissa muissakin kunnissa.

    Hanna Heino 

    Kirjoittaja toimii projektitutkina URMI-hankkeessa Turun yliopistolla. Hänen väitöstutkimuksensa aiheena on tulevaisuustiedon hyödyntäminen kaupungistumisen näkökulmasta.

    Continue Reading
  • Maahanmuutto ja terrorismi – tärkeintä Euroopassa?

    4 kesä 2018
    urmiadmin
    222
    0

    Euroopan muuttoliikeverkoston toukokuun 15. päivä ilmestynyt 10-vuotisjuhlaraportti nosti esiin maahanmuuton ja terrorismin EU-maiden asukkaiden suurimpina huolenaiheina. Nämä kaksi aihetta ovat syrjäyttäneet talouteen ja työllisyyteen liittyvät kysymykset eurooppalaisten tärkeimpinä murheina. Tiedot perustuvat Euroopan parlamentin säännöllisesti keräämään Eurobarometri-kyselytutkimukseen. Mistä on kysymys?

    Muutoksen taustalla on parantunut taloudellinen tilanne eri puolilla Eurooppaa, jolloin muut kysymykset ovat saaneet mahdollisuuden nousta esiin. Kun oma tilanne ei ole aivan kuralla, niin on mahdollisuus miettiä myös muita asioita.

    Syksyllä 2015 ja keväällä 2016 mittavasti uutisoitu turvapaikanhakijoiden tulo on keskeinen taustailmiö. Kaoottiselta ja hallitsemattomalta vaikuttanut ihmisten saapuminen kumivenein Eurooppaan piirtyi kollektiiviselle verkkokalvolle samoin kuin peltojen laitoja kulkeneet rajanylittäjät ja rautatieasemien ruuhkat.

    Lisäksi terrori-iskuja – tai ainakin sellaisiksi tulkittuja väkivallantekoja – on sattunut säännöllisin väliajoin. ISISin kesäkuussa 2014 perustaman islamilaisen kalifaatin nousu ja tuho nosti uskonnollisesti motivoidun väkivallan ja sen inspiroiman terrorismin ykkösuutiseksi pitkäksi aikaa. Näiden seurauksena turvallisuuskysymykset ovat ylipäätään kasvattaneet rooliaan julkisessa keskustelussa ja politiikassa.

    Tosin maahanmuutto nousi Eurobarometrissä keskeisemmäksi teemaksi jo noin vuosi ennen suurinta turvapaikanhakijoiden tuloa. Nykyistä kriittistä suhtautumista maahanmuuttoon, ja erityisesti Eurooppaan ulkopuolelta suuntautuvaan muuttoliikkeeseen, ei siis voi typistää ainoastaan syksyn 2015 seuraukseksi.

    Taustalla on tietysti se, että maahanmuutto Euroopan moniin maihin on ylipäätään kasvanut sekä siitä johtuvat, tai siihen muutoin liitetyt, ilmiöt ja ongelmat ovat lisääntyneet. Euroopassa on vuosi vuodelta enemmän tulijoita muualta maailmasta, joten maahanmuuttajat ovat näkyvämmin läsnä monin paikoin. Maahanmuutto monine eri puolineen koskettaa useampia ihmisiä kuin aikaisemmin.

    Oikeastaan maahanmuutto ja terrorismi ovat olleet näkyvästi läsnä julkisessa keskustelussa, ja nyttemmin myös sosiaalisessa mediassa, pitkin 2000-lukua. Kaksoistornien romahtaminen syyskuussa 2001 on vielä monien mielessä, vaikka eurooppalainen suuri tarina maahanmuuton ongelmista alkoi jo vuoden 1989 Salman Rushdien Saatanalliset säkeet -kirjan aiheuttamista mellakoista ja Ajatollah Khomeinin kirjailijalle asettamasta kuolemantuomiosta, fatwasta.

    Maahanmuuttoon ja terrorismiin profiloituneet uus- tai radikaalioikeistolaiset poliittiset liikkeet ovat kasvattaneet kannatustaan monissa Euroopan maissa ja siten vahvistaneet maahanmuuttoon ja terrorismiin liittyvien aiheiden poliittista merkitystä. Juuri nyt elämme nousun aikaa tässä poliittisessa liikehdinnässä. Viime aikoina esimerkiksi Italiassa ja Itävallassa maahanmuuttokriittiset liikkeet ovat nousseet valtaan.

    Maahanmuuttoon ja sen seurauksiin kriittisesti suhtautuvien puolueiden kannatuksen kasvu on saanut myös muut puolueet oikealta ja vasemmalta kiinnittämään näihin teemoihin enemmän huomiota. Vaikka tulevaisuuden ennustaminen on riskipuuhaa, niin lienee selvää, että tulemme näkemään lukuisia poliittisia muutoksia maahanmuutto- ja turvallisuuspolitiikassa.

    Jo toteutuneiden muutosten lisäksi on odotettavissa läpi poliittisen rintaman vaatimuksia nostaa maahanmuutto ja terrorismi politiikan ykköskysymykseksi, tai ainakin tiukentaa olemassa olevaa sääntelyä. Paras esimerkki tästä on Ruotsissa tapahtunut nopea kurssinmuutos rajoittavampaan maahanmuuttopolitiikkaan, joka oli ehkä välttämätön syksyn 2015 melskeissä, mutta tilanteen rauhoituttua kyse lienee selvemmin poliittisesta laskelmoinnista.

    Euroopan muuttoliikeverkoston esille nostama ilmiö osuu siis asian ytimeen: maahanmuutto ja terrorismi ovat tärkeimmät eurooppalaisen julkisen keskustelun kysymykset tällä hetkellä. Tulemme puhumaan näistä asioista Euroopassa vielä monien vuosien ajan.

    Tuomas Martikainen

    Siirtolaisuusinstituutin toimitusjohtaja, joka on tutkimuksissaan perehtynyt maahanmuuttajien kotoutumiseen.

     

    Continue Reading
  • Paperittomat: Parhaita käytäntöjä kentällä

    24 huhti 2018
    Noora Salmela
    172
    0

    URMI-hanke järjesti Ympäristöministeriön avustuksella ministeriön tiloissa Helsingissä paperittomuutta käsittelevän seminaarin Paperittomat: parhaita käytäntöjä 12.3.2018.

    Seminaarin lähtökohtana oli keskustella paperittomuuteen liittyvistä asioista ja niiden ratkaisuista siltä pohjalta, että paperittomuudesta on tullut pysyvä ilmiö Suomeen. Paperittomuuteen keskittyvän tutkimuksen tulosten (esim. Paperittomat Suomessa v. 2018 alussa) perusteella paperittomuus ei ratkea kiristämällä paperittomien elinmahdollisuuksia, kiristäminen vain ajaa heidät piiloon.

    Paperittomuuteen liittyvät asiat koskevat useita eri toimijoita Suomessa, ja seminaarin osallistujat edustivatkin monia eri tahoja: ministeriöitä, kuntia, kolmatta sektoria, tutkijoita, opiskelijoita, ja muita yksityishenkilöitä. Yhtään paperitonta ei yrityksistä huolimatta saatu seminaariin mukaan, ei edes videotervehdyksen muodossa. Tämä johtui paperittomien henkilöiden mukaan siitä, että julkisella paikalla näyttäytyminen edes videon välityksellä olisi liian riskialtista.

    Päivän lopuksi seminaariin osallistujat jakautuivat kuuteen eri ryhmään (lapset ja nuoret, terveydenhuolto, turvallisuus, työnteko, kouluttautuminen ja asuminen), joissa pohdittiin paperittomiin liittyviä teemoja kenttäkokemuksen kautta.

    Lapset ja nuoret -ryhmässä korostui päiväkodin, koulun ja sosiaalisen kanssakäymisen merkitys. Palveluiden tarjoamisen käytännöissä tuntui olevan paljon eroja kuntien välillä. Päivähoito ja koulunkäynti nähtiin ylipäätään todella tärkeinä asioina paperittomille lapsille ja nuorille.

    Terveydenhuolto-ryhmässä tuntuma oli se, että terveyspalvelut nähdään hallinnon tasolla ehkä kehityskelpoisimpana paperittomiin liittyvänä palveluna – terveyspalveluiden edistäminen on suhteellisen helppoa ja rahalliset säästötkin voidaan todeta melko helposti. Esimerkiksi Helsingin laajennettua paperittomien terveyspalveluita vuoden 2017 lopulla, ei kuitenkaan vielä tiedetä kuinka käytäntö tulee toimimaan tai kuinka paperittomat saadaan osallistumaan kaupungin palveluihin. Ryhmässä keskusteltiin myös siitä, että sairaanhoidossa täytyy kuluttaa paljon aikaa maksu- ja muihin käytännön asioihin, vaikka tehokkainta olisi keskittyä vain itse hoitoon. Selkeämpi ohjeistus valtion- ja kunnan tasoilta sekä sosiaalityöntekijöiden ja sairaanhoitajien tiiviimpi yhteistyö auttaisi tässä asiassa. Keskustelussa nousi esille, että on tärkeää kohdata ihminen yksilönä, ei vain paperittomana.

    Turvallisuus-teemaa lähdettiin käsittelemään kahdelta eri kannalta – paperiton kohtaa itse riskejä turvallisuudelleen ja hän voi olla uhri. Toisaalta toivottamalta tuntuvassa tilanteessa paperittomasta voi myös tulla turvallisuusriski yhteiskunnalle. Ryhmän ehdotuksia oli, että paperittomiin on tärkeää säilyttää kontakti yhteiskunnan taholta, joko viranomaisten tai vapaaehtoisten kansalaisten kautta. Varoja pitäisi ohjata turvapaikanhakuprosessin alkupäähän ja varmistaa kaikille kunnioittava ja laillinen turvapaikkamenettely. Monikulttuurisuuskoulutusta tulisi tarjota kaikille Suomessa. Huomiota tulee kiinnittää myös vastaanottokeskusten tapahtumiin, maasta poistamisen toimenpiteisiin, poliisin tekemään etniseen profilointiin, tiedustelulainsäädäntöön sekä harmaan talouden kitkemiseen.

    Työnteko-ryhmässä oltiin yksimielisiä siitä, että kaikille paperittomille tulisi antaa oikeus työskennellä. Asian eteenpäinviemisessä tarvitaan ammattiliittojen apua. Yksi mahdollisuus olisi, että paperittoman oleskelulupa olisi riippuvainen työpaikasta, kunhan työpaikka täyttää tietyt ehdot. Paperittoman työllistämiskeinoja voisivat olla osaamisen kartoittaminen ja työelämään tutustuminen sekä esimerkiksi avustavat työtehtävät. Monet paperittomat ovat valmiiksi koulutettuja ja heiltä voi löytyä osaamista, jota Suomesta puuttuu.

    Kouluttautumista pohtivassa ryhmässä todettiin koulutuksen eri päiden erot: paperiton lapsi pääsee peruskouluun, mutta paperittomat eivät osallistu korkeampaan koulutukseen. Yksi mahdollisuus voisi olla oleskeluluvan saaminen opiskelustatuksen pohjalta – tämä voisi olla mahdollista ainakin ammatillisen koulutuksen kohdalla.

    Asuminen-ryhmässä keskusteltiin hätämajoituksesta: monet paperittomat eivät käytä hätämajoitusta pakkopalautusten pelossa. Yksi keino luoda luottavaisempaa ilmapiiriä olisi, että paperiton toimisi mahdollisimman paljon samojen luotettavien ihmisten kanssa. Hätämajoituksen ohjeistusta tulisi selkeyttää ja esimerkiksi perheiden tarpeet tulisi huomioida paremmin. Kuntien ja kolmannen sektorin välinen yhteistyö nähtiin majoituksen kannalta olennaisena. Kolmas sektori tarjoaa usein hätämajoitusta, mutta keskustelussa tuotiin esille, ettei vastuuta voi sysätä vain kolmannen sektorin harteille, sillä viranomaisten tulisi kantaa vastuu asiasta.

    Paperittomuudesta tehtävää tutkimusta pidettiin tärkeänä asiana useammassa ryhmässä. URMI-hankkeen julkaisuja paperittomuudesta ja maahanmuutosta löydät osoitteesta: http://urmi.fi/julkaisut/.

     

    Kirjoituksen on koostanut URMI:ssa maahanmuuton ja paperittomuuden parissa työskentelevä projektitutkija Noora Salmela (nkesal@utu.fi)

     

     

     

     

     

    Continue Reading
  • Kestävän (kaupunki)kehityksen kokonaiskuva kadoksissa?

    4 huhti 2018
    urmiadmin
    268
    0

    Kaupungeista puhutaan tulevaisuuden tekijöinä, viheliäisten ongelmien ratkojina, mutta jopa Suomessa kestävä kaupunkikehitys vaikuttaa vielä kaukaiselta utopialta. Sinänsä ajatus kestävästä kehityksestä kaupungeissa on jo vuosikymmeniä vanha. Kestävän kehityksen toteutuminen näyttää kuitenkin tavoittamattoman tavoittelulta. Syitä tähän on varmasti useita. Yhtenä syynä voi nähdä sen, että kestävyyden osa-alueita ei aidosti kytketä yhteen. Sosiaalista kestävyyttä kolmella kaupunkiseudulla kuvaavassa raportissa teimme joitakin ehdotuksia siitä, miten kestävän kaupunkikehityksen kokonaiskuvaa saisi kirkastettua nostamalla sosiaalisen kestävyyden muiden ulottuvuuksien rinnalle (ks. Saikkonen ym. 2018). Tämä voisi tapahtua huomioimalla ainakin seuraavat kohdat:

    Ensinnäkin tietopohjaa pitää jatkuvasti parantaa. Tieto ei kumuloidu, jos tutkimustiedon puutteita ja heikkouksia ei tunnisteta ja raportoida. Tutkimuksen ja tuotetun tiedon läpinäkyvyys auttaa ymmärtämään tiedon epävarmaa luonnetta. Korjausliikkeitä pitää pystyä tekemään kun tietoa saadaan lisää. Esimerkiksi palveluiden saatavuudesta ja laadusta ei toistaiseksi ole saatavilla riittävästi dataa alueiden vertailemiseksi, puhumattakaan siitä että ekosysteemipalveluiden merkitystä hyvinvoinnille kyettäisiin vielä päätöksenteossa ymmärtämään. Monet kestävän kaupunkikehityksen politiikat, kuten asuntopolitiikka, kuitenkin vaikuttavat kaupungeissa vuosikymmeniä. Siksi tehtyjä päätöksiä pitää pystyä korjaamaan, mikäli tiedon kumuloituessa päätösten perusteet havaitaan erheellisiksi.

    Toiseksi arvovalintoja pitää kirkastaa päätöksenteossa. Erilaisten tavoitteiden saavuttamiseksi on monenlaisia keinoja, niiden kokoamisen ja kokeilemisen voivat hyvin hoitaa viranhaltijat. Poliittiset arvovalinnat vaikuttavat kuitenkin siihen, miten kestävyyden osa-alueita painotetaan: esimerkiksi minkälaiset tuloerot katsotaan siedettäviksi tai tarpeellisiksi, kuinka paljon luonnon resursseja voidaan käyttää tai minkä verran niitä halutaan säästää tuleville sukupolville. Näistä poliittisista arvovalinnoista päätetään viime kädessä vaaleissa.

    Kolmanneksi kestävä kehitys pitää konkretisoida paikalliset olosuhteet huomioiden. Kuten mikä tahansa tavoitteellinen työ, myös kestävä kaupunkikehitys edellyttää sitä, että tavoitteet ovat riittävän selkeät. On mahdollista, että eri kestävyyden osa-alueiden tavoitteet lyövät toisiaan korville, erityisesti lyhyellä aikajänteellä, mutta jos käsitteiden käyttö on löperöä, jäävät edellä mainitut arvovalinnat piiloon. Kestävä kehitys kärsii inflaatiosta, jos käsitettä viljellään strategioissa ilman konkretiaa. Konkretisointi on toisaalta edellytys myös oppimiselle ja toiminnan ohjaukselle, mihin tarvitaan mahdollisten tai odotettujen muutosten systemaattista seurantaa. Paikalliset olosuhteet pitää tuntea: esimerkiksi maahanmuuttajakeskittymä voi jossakin edistää kotoutumista, toisaalla muodostua sen esteeksi.

    Neljänneksi otetaan sukupolvivaikutusten arviointi päätöksentekoon. Mikäli kestävän kaupunkikehityksen periaatteet otetaan tosissaan, edellyttää se joissakin tapauksissa sukupolvivaikutusten arviointia. Ekologisesta ja taloudellisesta näkökulmasta on tarpeen rakentaa kestävää infrastruktuuria, jossa otetaan huomioon sen koko elinkaari. Sama infrastruktuuri kuitenkin määrittää kaupunkitilaa myös sosiaalisena ympäristönä. Nykyiset sukupolvet tulevat väistämättä rajoittaneeksi tulevien sukupolvien toimintamahdollisuuksia.

    Viidenneksi käytetään vain monialaisesti vaikuttavia toimenpiteitä. Moninaisuuteen voi vastata myös tukeutumalla toimenpiteisiin, joilla on samaan aikaan vaikutuksia useammalla kestävyyden osa-alueella. Esimerkiksi ilmastopaneeli on ottanut kansalaisten osallistumisen yhdeksi painopisteeksi, koska se katsotaan välttämättömäksi muiden ilmastosuunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Yksi mahdollinen valinta päätöksenteossa on se, että käytäntöön viedään ne toimet, jotka toteuttavat kaikkia tai ainakin kahta kestävän kehityksen osa-aluetta. Tämä toki edellyttää poikkihallinnollista yhteistyötä ja kaupunkiorganisaation, joka tukee uuden kokeilua.

    Kestävän kaupunkikehityksen kokonaiskuva ei muodostu itsekseen, eri hallintosektoreiden toimenpiteiden yhteenlaskettuna summana. Kestävän kehityksen uralle voidaan päästä vain jos valtakunnallinen ja paikallinen politiikka tavoittelevat aktiivisesti samaa ja vieläpä yli hallinnollisten sektoreiden: ihmisten hyvinvointia tukevaa elinympäristöä nykyisille ja tuleville sukupolville.

    Paula Saikkonen

    Kirjoittaja työskentelee erikoistutkijana sosiaalipolitiikan tutkimusyksikössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa.

    URMI-tutkijat keskustelevat kestävästä kaupunkikehityksestä Kaupunkitutkimuspäivien (3.–4.5.) työryhmässä: Kestävää kaupunkikehitystä jäljittämässä.

    Lähteet:

    Saikkonen, Paula, Hannikainen, Katri, Kauppinen, Timo, Rasinkangas, Jarkko & Vaalavuo, Maria (2018) Sosiaalinen kestävyys: asuminen, segregaatio ja tuloerot kolmella kaupunkiseudulla. Raportti 2, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

    Continue Reading
  • Tuloerot kaupungeissa ja sosiaalisesti kestävä kehitys

    2 maalis 2018
    urmiadmin
    453
    0

    Kaupungistuminen on globaalisti yhteiskuntiamme muokkaava megatrendi, mikä tarkoittaa, että monissa tilanteissa on järkevää kohdistaa analyyttinen katse kansalliselta tasolta kaupunkitasolle. Kaupungit ovat juuri nyt monien agendojen keskiössä ja myös Suomessa ympäristöministeriö on käynnistämässä kestävän kaupunkikehityksen ohjelmaa, jossa painopistealueina ovat muun muassa segregaation torjunta ja eriarvoisuuden kaventaminen.

    Tuloerot osana sosiaalisesti kestävän kehityksen agendaa kaupungeissa

    Kestävästä kehityksestä, jonka ulottuvuuksiksi lasketaan ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä kehitys, on muodostunut yksi ohjenuora poliittisessa päätöksenteossa eri hallinnollisilla tasoilla – myös kaupungeissa. Kaupunkien sosiaalista kestävyyttä tarkasteltaessa tuloerot ovat osa-alue, johon on kiinnitetty monista syistä suhteellisen vähän huomiota.

    Tuloeroja olisi kuitenkin tärkeää tutkia ja seurata myös kaupunkien sisällä, sillä ne ovat yhteydessä moniin muihin eriarvoisuuden muotoihin, kuten poliittisen vallan, asuinalueiden, terveyden ja koulutuksen jakaantumiseen kaupungissa. Nämä taas vaikuttavat siihen, miten kaupungit voivat taata sosiaalisesti kestävän kehityksen nyt ja tulevaisuudessa.

    Tuloerot kasvoivat Suomessa voimakkaasti 1990-luvun puolivälistä 2000-luvun puoliväliin. Tämän jälkeen tuloerot ovat pysyneet kohtalaisen tasaisina Gini-kertoimella mitattuna. Suomen tuloerot ovat edelleen alhaiset suhteessa Euroopan unionin keskiarvoon (vastaavasti Gini-kerroin 25,4 ja 30,7).[1]

    Tuloeroja mitataan tavallisesti kansallisella tasolla. On kuitenkin vaikea sanoa, keitä ihmiset todellisuudessa pitävät viiteryhmänään, kun he arvioivat tuloeroja ja vertaavat itseään muihin. Voi hyvinkin olla, että tuloerojen mittaaminen kansallista tasoa pienemmällä aluejaolla on lähempänä ihmisten kokemusta tuloeroista.

    Kaupungeissa tuloerot korkeammat kuin koko maassa

    Tuloerot ovat Helsingissä suuremmat kuin koko maassa (vastaavasti 31,9 ja 27,3 Gini-kertoimella mitattuna ja tarkasteltaessa vain työikäistä väestöä vuonna 2014). Myös Turussa (30,8) ja Tampereella (29,3) taso on koko maata korkeampi. Lisäksi kaikissa näissä kaupungeissa tuloerot ovat suuremmat kuin tarkasteltaessa niitä ympäröivää seutukuntaa. Keskuskaupunkeihin keskittyy usein henkilöitä tulonjaon molemmista ääripäistä.

    Tuloerot voivat olla yhteydessä myös kaupunkien sisäiseen eriytymiseen, eli segregaatioon, mutta tämä yhteys on monimutkainen ja siihen vaikuttavat monet muutkin tekijät, muun muassa asuntopolitiikka ja se, mitä tuloerojen kasvun taustalla oikeastaan on.[2] Esimerkiksi samaan aikaan kun Turussa ja Tampereella tulotason mukainen segregaatio on voimistunut, tuloerojen muutokset ovat olleet varsin vähäisiä. Tuloerojen muutosten voi toisaalta olettaa heijastuvan alueelliseen eriytymiseen viiveellä.

    Kaupungin tasolla lasketut tuloerot eivät kerro tulojen alueellisesta jakautumisesta, joka omalta osaltaan voi vaikuttaa kaupungin asukkaiden kokemuksiin tuloeroista. Toistaiseksi on vain vähän tutkittua tietoa siitä, kuinka erilaisia tilanteita ovat esimerkiksi pienituloisen asuminen muiden pienituloisten keskuudessa suurten tuloerojen kaupungissa ja pienituloisen asuminen korkeatuloisella alueella alhaisten tuloerojen kaupungissa. Segregaatio- ja tuloerokehitystä tulisi kaupungeissa seurata joka tapauksessa rinnakkain sosiaalisesti kestävän kehityksen keskeisinä indikaattoreina.

    Miten kaupungit voivat vaikuttaa tuloeroihin?

    Globaali talous ja muutokset työmarkkinoilla vaikuttavat tuloeroihin, mutta harjoitetulla politiikalla on merkittävä rooli tuloerojen vähentämisessä. Itse asiassa kansallinen politiikka ja instituutiot selittävät parhaiten kehittyneiden maiden välisiä eroja tuloeroissa.

    Vähemmän on kuitenkin tutkittua tietoa siitä, millaisella politiikalla kaupungit voivat vaikuttaa tuloeroihin. Kaupunkien keinot ovat rajalliset, ja kaupungit voivat olla hyvin eri asemassa sen suhteen, miten esimerkiksi globalisaatio ja teknologinen kehitys vaikuttavat niissä tuloeroihin riippuen muun muassa niiden elinkeinorakenteesta.

    Tiedämme kuitenkin, että kaupunkien investoinnit lasten varhaiskasvatukseen vaikuttavat lasten mahdollisuuksien tasa-arvoon pidemmällä aikavälillä ja mahdollistavat samalla molempien vanhempien työssäkäynnin, minkä taas on nähty vaikuttavan tuloeroja tasaavasti. Samalla tavoin koulutukseen panostaminen läpi ihmisten elämän voi vaikuttaa sekä tuloeroihin että sosiaaliseen liikkuvuuteen.

    Kaupunkien elinkeinopolitiikalla osaltaan vaikutetaan siihen, millaisia työpaikkoja on tarjolla ja kuinka paljon. Toisaalta kaavoituksella ja kunnallisverotusasteella mahdollisesti houkutellaan asukkaiksi varakkaita. Varakkaita ja luovaa luokkaa pyytävät kaupungit voivat aiheuttaa ongelmia keskituloisille, kun asuntojen hintataso kallistuu kohtuuttomasti. Asuntopolitiikalla kaupungit voivat kuitenkin mahdollistaa myös pienituloisten asumisen kaupungeissa ja niiden keskustoissa.

    Myös kaupunkien järjestämät sosiaali- ja terveyspalvelut ovat tärkeässä asemassa, kun pohditaan laaja-alaisesti tasa-arvoista kehitystä kaupungeissa. Nykyisin kunnilla on valta asettaa erilaisia asiakasmaksuja palveluihin, mikä vaikuttaa etenkin pienituloisten sairaiden toimeentuloon. Ehkäisevillä palveluilla taas voidaan vähentää syrjäytymistä ja parantaa asukkaiden työkykyä. Sote-uudistuksen myötä tätä valtaa valuu kaupungeilta maakunnille.

    Myös virkistysalueet, kirjastot ja kulttuuripalvelut voidaan nähdä kaupunkilaisten hyvinvointia tukevina palveluina, jotka ovat myös pienituloisten saavutettavissa.

     

    Maria Vaalavuo. Erikoistutkija, PhD. Terveys- ja sosiaalitalouden yksikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

    Sosiaalisesti kestävästä kaupungista voi lukea lisää THL:n maaliskuussa 2018 julkaistavasta raportista ”Sosiaalinen kestävyys: asuminen, segregaatio ja tuloerot kolmella kaupunkiseudulla.”

    [1] Gini-kerroin mittaa tuloeroja asteikolla 0-100, jossa 0 tarkoittaa tulojen jakautumista täysin tasaisesti henkilöiden välillä ja 100 kuvaa tilannetta, jossa kaikki tulot keskittyvät yhdelle henkilölle. Euroopan Unionin tilastokeskuksen Eurostatin verkkosivulta löytyy vertailutietoja EU-maiden tuloeroista Gini-kertoimella mitattuna: http://ec.europa.eu/eurostat/web/income-and-living-conditions/data/database

    [2] Alueellisesta eriytymisestä, eli segregaatiosta, tuloluokkien ja etnisten ryhmien välillä olemme kirjoittaneet tarkemmin mm. URMI Kaupunkianalyysissa.

    Continue Reading
  • Mistä on kestävä kehitys tehty?

    26 tammi 2018
    urmiadmin
    424
    0

    Pyöräteistä, vähistä päästöistä, led-lampuista, tiivistä kaupungista, kasvisannoksista.

    Åbo Akademin kyselyssä kunnille vuonna 2017 kysyttiin, mitä kestävä kehitys on. Yleisimmin se nähtiin taloudellisena kestävyytenä. Tämä on ymmärrettävää – onhan taloudellinen perusta edellytys toiminnalle. Kestävä kehitys on kuitenkin laajempi kysymys ja kattaa kuntien toimintaa laidasta laitaan. Yhtenä haasteena voidaankin pitää sitä, ettei kestävä kehitys ole vain ympäristöpolitiikkaa, vaan vaikkapa maankäytön suunnittelua, koulutuspolitiikkaa ja osallistumisstrategioiden laatimista. Sektorihallintoon tottuneita tämä voi hirvittää, mutta YK:n määritelmänkin mukaan kestävässä kehityksessä on monen monia osa-alueita ympäristön suojelusta tasa-arvon edistämiseen. Kun kunnilta kysyttiin, millaisia hyviä käytäntöjä niillä on muille jaettaviksi, tuli vastauksia laidasta laitaan. Se kertoo siitä, että kestävä kehitys voidaan nähdä eri tavoin ja sitä voidaan soveltaa paikallisen kiinnostuksen suuntaamana. Kyselyssä esille tulleita esimerkkejä olivat mm. paikallisten energialähteiden (kuten puuhake) käyttö energiantuotannossa, kunnan autokannan siirtyminen sähkökäyttöisiin autoihin sekä hallinnon alat ylittävä yhteistyö perhepalveluissa ja syrjäytymisen ehkäisyssä.

    Kestävä kehitys on kaikkien kuntalaisten asia. Kunnat eivät ole monoliittejä, vaan koostumia erilaisista yksilöistä ja toimijaryhmistä: on poliitikkoja ja virkamiehiä, eturyhmiä, kuntalaisia, yrityksiä jne. Jokaisella näistä voi olla sanottavaa siihen, miten kestävän kehityksen valintoja tehdään ja mitä paremmin näitä osallisia kuullaan, sitä suurempaa on sitoutuminen asiaan. Nykyinen some-kulttuuri tarjoaa uusia keinoja hakea erilaisten väestöryhmien mielipiteitä.

    Kuu yhteistyöstä kestävään kehitykseen, puoli kuuta vuorovaikutuksesta, toisilta oppimisesta ei päivääkään.

    Onnistunut kestävän kehityksen edistäminen vaatii monesta narusta vetämistä, montaa palloa yhtä aikaa ilmassa. Kestävän kehityksen edistäminen aiheuttaa vääjäämättä kustannuksia, joita voidaan puoltaa tulevien sukupolvien hyödyillä, mikä ei ole helppo asia vaaleissa. Kestävän kehityksen tutkimuksessa pohditaan sitä, mikä on se ratkaiseva tekijä toiminnan edistämisessä. Uskon, että tämä on paikallinen kysymys ja että tarvitaan monen eri toimijan aktiivisuutta.  Alan tutkimuksessa on pohdittu myös sitä, miten vaikkapa tiiviimpää kaupunkirakennetta saadaan aikaan. Jarruttaviakin tekijöitä on, kuten olemassa oleva rakennuskanta ja liikenneverkot, infrastruktuuri. Nopeita tuloksia on vaikea saada aikaan.

     

    Pekka Kettunen, Dosentti, Erikoistutkija, Julkishallinnon oppiaine, Åbo Akademi.

    Pekka on tutkinut kuntien itsehallintoa, tehtäviä ja yhteistyötä sekä Suomessa että vertailevan tutkimuksen näkökulmasta.

    Continue Reading
  • Kumipyöräliikennekunnan asukkaat ajavat paljon henkilöautolla – keskustan tuntumassa vaihtelu on suurta

    3 tammi 2018
    urmiadmin
    450
    0

    Pääkaupunkiseudun kehyskunnissa asutaan väljemmin kuin lähellä keskusta-aluetta – asunnot ovat suurempia, on omaa pihaa missä temmeltää, mutta samalla palvelut ovat kauempana ja työpaikat saattavat olla kymmenien kilometrien päässä kotoa. Usein perheeseen tarvitaankin useampi auto. Lähellä keskustaa asunnot ovat neliöhinnaltaan kalliita ja siten pienempiä. Sen vastineeksi monipuoliset palvelut ovat lähellä ja muutenkin ympärillä on pöhinää. Myös työpaikat ovat usein lähempänä. Useat perheet ovatkin alkaneet suosia tiiviimpiä asuinalueita. Loogisesti ajatellen kehyskunnassa asuva ajaa henkilöautolla enemmän ja samalla hiilijälki on suurempi kuin keskustan lähellä asuvalla. Mutta onko näin?

    Minun ja Noora Valkilan vuonna 2013 julkaistussa tutkimuksessa vertailtiin kolmen Etelä-Suomen asuinalueen asukkaiden liikkumista. Tutkitut alueet olivat vanha Herttoniemi, Kirkkonummi ja Nurmijärvi. Herttoniemi on lähellä Helsingin keskustaa ja isoa kaupallista keskusta Itäkeskusta. Alue on kerrostalovaltainen ja omaa eriomaiset julkisen liikenteen yhteydet. Nurmijärvi on 30-40 km keskustasta ja pientalovaltainen. Alueen lähipalvelut ja julkinen liikenne ovat vaatimattomammat. Kultakin kolmelta tutkimusalueelta haastateltiin kymmentä profiililtaan erilaista alueella asuvaa henkilöä. Tutkimuksessa selvitettiin mm. asukkaiden oma arvio kuukausittaisesta liikkumisesta bussilla, junalla, metrolla, ratikalla ja henkilöautolla.

    Haastellut herttoniemeläiset liikkuivat arvionsa mukaan henkilöautolla kuukausittain keskimäärin 410 km (keskim. 1,7 henk./auto) ja nurmijärveläiset kesimäärin 1550 km (1,2 henk./auto). Haastateltujen herttoniemeläisten henkilöautolla kuljettu matka vaihteli välillä 0-1680 km/kk ja nurmijärveläisten välillä 400-2500 km/kk. Tulos on looginen: harvemman julkisen liikenteen yhteyksien alueella on vaikeaa välttää henkilöautolla ajoa.

    Haastattelun tulosten pohjalta tutkijat laskivat myös kullekin asukkaalle vuosittaisen hiilijäljen. Kuljettujen kilometrien lisäksi hiililaskentaa varten selvitettiin asukkaiden asumisolosuhteet kuten asunnon koko, perhekunnan koko, talon ikä, lämmitystapa ja mahdollinen vihreän sähkön käyttö. Samoin selvitettiin heidän oma arvionsa ruokavaliostaan, eli onko se liha- vai kasvispainotteinen, sekä heidän kulkemansa lentomatkat.

    Oli yllättävää, että haastatelluista suurimman hiilijäljen (21,2 tonnia) aiheutti Herttoniemessä yksin asuva autoton 66 vuotias nainen. Hänen hiilijäljestään liki 70 % aiheutui ulkomaan lennoista. Pienin hiilijälki (3,7 tonnia) oli puolestaan Kirkkonummella asuvalla 30 vuotiaalla naisella, jonka taloudessa oli kolme henkeä. Hän liikkui myös henkilöautolla, mutta kokonaisuutena kuukausittain liikutut matkat olivat vähäisiä.

    Professori Arto Saari, Vastuullisen rakentamisen tutkimusryhmän johtaja, Tampereen teknillinen yliopisto, Rakennustekniikan laboratorio.

    Valkila, N., Saari, A., 2013. Attitude-behaviour gap in energy issues: Case study of three different Finnish residential areas, Energy for Sustainable Development, 17, 24-34.

    http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0973082612000701?via%3Dihub

    Continue Reading
  • Where are inter-ethnic couples more likely to meet – at work or in their residential neighbourhoods?

    7 joulu 2017
    urmiadmin
    332
    0

    “How to find a right partner?” is probably the question that most of us have struggled to answer at some phase in life. Some might have an answer based on individual experience. Academic study of partnership, however, can reveal a generalised experience of large number of individuals. These studies often use the term “marriage market” to describe the structure of opportunities one has to meet potential partners. Although we may have aspirations about the ideal partner, the prerequisite for forming a romantic relationship is meeting each other. Places where we live or work, people with whom we meet through our daily interaction networks are crucial in finding a partner.

    Recent decades have brought along increased immigration to Finland. This  has changed the ethnic structure of the Finnish “marriage market”. Currently around 8 percent of working-age population in Finland has roots in another country. This has also influenced partner choice. In 1999 only 1 percent of cohabiting partnerships were inter-ethnic, but by 2014, 3 percent of Finnish men and 2 percent of Finnish women lived with a partner from a different ethnic group. A higher share of intermarriages is often considered one of the most important indicators of ethnic integration. It shows tolerance towards migrants as well as unites the partners’ personal networks (relatives, friends).

    In our recent study we looked at to which extent the share of immigrants at work places and residence areas influence the likelihood of choosing a foreign-born partner. Using register data for native Finns born from 1981 to 1995, we found that the Finnish men and women who had more possibilities to meet members of the other ethnic groups either at the workplace or in the neighbourhood are also more likely to move in together with a foreign-born partner. This does not necessarily mean that people partner with their neighbours or co-workers, but that being in daily contact with migrants seems to make native Finns more likely to form romantic relationships with members of the other ethnic groups.

    We also found that if inter-ethnic contacts are present in both domains, the share of immigrants at the workplace might have somewhat stronger influence on intermarriage with migrants than the share of immigrants in the neighbourhood. One possible explanation is that people talk and interact more with their co-workers than with their neighbours. It could also be that, despite different ethnicity, those working in a same establishment might share more common characteristics, such as hobbies or similar professional profiles that we cannot measure from population register, than those living in the same neighbourhood.

    This study helps to share light on the ways different daily activity sites may shape the partner choice of Finns. It also suggests that decreasing residential and workplace segregation can pave the way towards more fundamental forms of immigrant integration, such as intermarriage.

    Leen Rahnu is a post-doctoral researcher at URMI project. Her research combines family demography with studies of ethnic relations and urban segregation. She is affiliated at the University of Tartu and at Tallinn University, Estonia.

    Acknowledgement

    We would like to acknowledge Statistics Finland for making the Finnish register data accessible for scientific study.

    Further information

    The manuscript of the research paper “The role of neighbourhood and workplace ethnic contexts in the formation of inter-ethnic partnerships: A native majority perspective” by Leen Rahnu, Allan Puur, Tom Kleinepier, Tiit Tammaru has been submitted to review.

    Continue Reading
  • Kaupungistumisen “entä jos?”

    17 marras 2017
    Kaisa Schmidt-Thomé
    739
    0

    Keskustelu Suomen kaupungistumisesta käy tällä hetkellä todella kuumana. Sote- ja maakuntauudistus ovat nostaneet keskusteluun erilaisia evidenssi- ja arvoperustaisia argumentteja kehityksen puolesta ja vastaan. Kaupungistumisen tulevaisuudet kiinnostavat, mutta tulevaisuudesta voi olla vaikea saada otetta. Nykyisten kehitystrendien projisoiminen tulevaisuuteen kertoo vain yhden tarinan kaupungistumisen tulevaisuudesta. Mahdollisuuksien avaruus on tietenkin paljon laajempi, mutta miten eri kehityssuunnat saadaan esiin?

    Yksi keino on miettiä, missä kohdissa, millä premisseillä ja millä politiikkatoimilla nykytrendi saataisiin taittumaan tai jopa murtumaan. Mitkä muutosvoimat voisivat olla disruptiivisia; mihin sisältyy suurimpia epävarmuustekijöitä?

    Toinen keino on hahmotella nykykehitykselle vaihtoehtoisia skenaarioita, joissa tietyt muutosvoimat ovat päässeet muovaamaan niin kaupunkiseutujen muotoa kuin funktioitakin. Jos tarkastelemme muutosvoimien erilaisia kombinaatioita ja kuvittelemme niiden tuottamia mahdollisia maailmoja, voimme saada oivalluksia, joiden avulla ponnistaa kohti toivottua tulevaisuutta.     

    Kolmas (teho-)keino on miettiä, mitkä voisivat olla Suomen kaupungistumisen villejä kortteja. Villeillä korteilla tarkoitetaan äkillisiä muutostekijöitä, joiden ilmaantumista ei aiemman perusteella pystytä ennakoimaan, mutta jotka voivat mullistaa “kaiken”.

    Työpajojen tulemia

    URMI- ja BEMINE-hankkeet ovat yhteistyössä viritelleet keskustelua Suomen kaupungistumisen tulevaisuudesta – skenaariotyön avulla. Työ jatkuu vielä vuoden 2018 puolellakin, mutta todettakoon tässä muutamia huomioita, joita 1.-2.11.2017 pidetty seminaari ja työpajarupeama tuottivat.

    • Trendinnujertamistalkoot olisivat todellakin paikallaan. Niin sanotun “perusuran” eli nykytrendejä tulevaisuuteen projisoivan kehityskulun myötä syntyvä Suomi 2039 on monella tapaa epätoivottava ellei jopa dystooppinen. Sen nähtiin johtavan taloudelliseen eriarvoistumiseen ja jopa pohjoismaisen hyvinvointivaltion romuttumiseen. Sen mukainen Suomi ei millään voisi vastata ilmastotavoitteisiin, eivätkä osallistujat pitäneet sitä millään muullakaan tavalla kestävänä.
    • On mahdollista nimetä tekijöitä, joiden yhteisvaikutuksena Suomen kaupungistuminen tyssää tykkänään. Vastaavasti, tiettyjen muutosvoimien saadessa tilaa kaupungistumisen eteneminen voi näyttää vääjäämättömältä. Kun kaupungistumista tarkasteltiin asumispreferenssien ja maksukyvyn yhdistelmänä URMI:n Delfoi-kyselyssä, argumentteja löytyi melkein koko tältä jatkumolta. Kun tulevaisuusväite oli “Vuonna 2039 valtaosa Suomen keskiluokasta asuu tiiviimmässä kaupunkirakenteessa kuin nykyään”, yksi vastaus kuului:
      • Oletan että asumispreferensseissä on käynnissä demografinen siirtymä kohti tiivistä ja ”keskitiivistä” kaupunkiasumista. ”Keskiluokka” pystyy toteuttamaan asumisihanteitaan (joihin kuuluvat myös lähiympäristön suhteellinen urbaanius ja hyvät palvelut) parhaiten noissa kohteissa ja sijainneissa, joten väitteellä on suuret mahdollisuudet toteutua.

    Vasta-argumentteja löytyi useita, mm. seuraavat:

    • On merkkejä, että monessa kaupungissa omakotitonttien kysyntä on kasvanut rajusti viime vuodesta, eli taisi olla ennenaikaista julistaa, että ihmiset haluavat asua vain kerrostaloissa ja urbaanisti. Myös asuntojen muuttuminen komeroiksi ja asumisen jatkuva kallistuminen kaupunkiseuduilla toimivat tätä vastaan. Ja Euroopassakin on jo maita, joissa suurista kaupungeista muutetaan pienempiin mm. elämänlaadun ja asumisen takia.
    • Liian tiivis kaupunkirakenne on rankkasateiden ja helleaaltojen näkökulmasta (eli ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulmasta) virheellinen suunta, samoin kuin tulvaherkkien merenrantojen rakentaminen (ilman pumppausta monet seudut nopeasti veden vallassa).

    Perusuralta irtoavat tulevaisuuspolut

    Tekeillä on URMI:n puitteissa ainakin neljä skenaariota Suomen kaupungistumisen tulevaisuudesta.

    • “Perusuralla” kehitys jatkuu nykyiseen suuntaan eikä suuria poliittisia interventioita tehdä, jolloin väestö keskittyy ja asuminen urbanisoituu, vaikka väljempi asuminen pitääkin pintansa pienillä ja keskisuurilla kaupunkiseuduilla.
    • Toisessa skenaariossa maahanmuutto voimistuu ja tuo uusia asukkaita kaikkialle maahan. Työmarkkinat polarisoituvat: korkean osaamisen työ keskittyy suurimpiin kaupunkeihin, mutta muualla kasvua on lähinnä sote-sektorilla.
    • Kolmannessa digitalisaatio ja työn pirstaloituminen muuttavat kaupunkeja. Globaalien alustajättien valta kasvaa ja väestö keskittyy tiivistyvälle Helsingin metropolialueelle, jonka merkitystä kasvattaa raideyhteys Tallinnaan.
    • Neljännen kautta kuvitellaan, miltä näyttää digitaalinen ja pientalovaltainen “tunnin Suomi”. Siinä osaamisvaltainen teollisuus tuo vaurautta huippunopeiden raideyhteyksien Helsinki-Tampere-Turku-kolmioon. Etenkin sen tuntumassa tapahtuu uutta esikaupungistumista, kun tiivis pientaloasuminen kasvattaa suosiotaan.

    Ensimmäisen työstörupeaman perusteella skenaariot tuntuivat saavan Suomen kaupungistumisen tulevaisuudesta kiinnostuneen yleisön ajatukset liikkeelle. Maahanmuutto ja liikkumisen helppous nousivat puheenaiheiksi useissa ryhmissä. Vaikka pientalovaltaisena kuvatun “tunnin Suomen” pohtimista pidettiinkin aluksi vähän tylsänä vaihtoehtona, ryhmät pystyivät kuitenkin tuottamaan kiinnostavia tulevaisuuspolkuja eli kuvittelemaan tapahtumaketjuja nykyisyydestä myös mainittuun nelosskenaarioon.  

    Jos nämä skenaariot tuntuvat jatkotyössä liian varovaisilta, voimme ottaa peliin myös villit kortit, kuten joissakin työpajaryhmissä 2.11. jo tehtiin. Entä jos kävisikin näin: “Vaikka Suomi pääosin säästyykin 2025-2030 maailmalla aaltoina raivoavan pandemian haittavaikutuksilta, vauras väestö eristäytyy itselleen ostamiinsa ja rakentamiinsa aidattuihin yhdyskuntiin. Nämä enklaavit ovat pitkälti omavaraisia, ja ulkopuolelta tarvittavien hyödykkeiden toimitukset hoidetaan niihin useimmiten robottikoptereilla.”

    Pysy kuulolla, jos haluat liittyä mukaan skenaariotyöhön sen seuraavissa vaiheissa! Kokoamme jälleen Suomen kaupungistumisen tulevaisuudesta kiinnostuneita joukkoja kokoon, kun työpajoissa tehtyjen kuvittelu- ja kuvitusharjoitusten anti palaa yhteisesti pohdittavaksi ja eteenpäin kehiteltäväksi.    

    Continue Reading
  • URMI:n lokakuun alun monipuolisen tapaamisen antia

    18 loka 2017
    urmiadmin
    432
    0

    URMI-konsortion tutkijoita kokoontui maanantaina 9.10.2017 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL) esittelemään ja saamaan palautetta tutkimuksiinsa, teemalla maahanmuuttajat kaupungeissa. Paikalla oli 10 tutkijaa THL:stä, Turun yliopistosta, Siirtolaisuusinstituutista ja Tarton yliopistosta. Lisäksi tilaisuuteen osallistuivat scientific board -jäsenet Roger Andersson (Uppsalan yliopisto) sekä Maarten van Ham (Delftin teknillinen yliopisto ja St. Andrewsin yliopisto), joista viimeksi mainittu osallistuu myös URMI:ssa tehtävään  tutkimukseen.

    Iltapäivän aikana kuultiin seitsemän esitystä meneillään olevista tai jo valmistuneista tutkimuksista. Monet näistä tutkimuksista liittyvät alueelliseen segregaatioon kaupungeissa, mutta lisäksi URMI:ssa tutkitaan muun muassa paperittomien maahanmuuttajien strategioita ja somalialaistaustaisten integraatiota vapaa-ajalla.

    Segregaatiokysymysten käsittely jatkui tiistaina 10.10., jolloin URMI vieraili ensin Helsingin kaupungin Kaupunkitutkimus ja tilastot -yksikössä Ympyrätalossa, jossa professorit Maarten van Ham, Tiit Tammaru ja Roger Andersson keskustelivat tutkimuspäällikkö Katja Vilkaman johdolla segregaation seurannasta ja segregaatioon liittyvästä politiikasta. Vuorovaikutus kaupungin edustajien ja URMI:n välillä oli tiivistä ja keskustelu oli vilkasta.

    Tilaisuuksien sarja huipentui Helsingin yliopistolla yhteistyössä yliopiston ja Kaupunkiakatemian kanssa pidettyyn Segregation Dynamics in Finland and Other Countries -seminaariin. Tilaisuudessa Helsingin yliopiston ja URMI-konsortion tutkijat esittelivät Suomea koskevaa segregaatiotutkimusta ja professorit van Ham, Tammaru ja Andersson vastasivat kansainvälisten havaintojen esittelystä. Kuulijoille oli tarjolla tuhti paketti tietoa muun muassa tuloerojen ja segregaation yhteydestä, koulujen merkityksestä segregaatiokehitykselle sekä lähiöiden kehityksestä ja kehittämisestä.

     

    Maanantai-iltapäivän esitykset:

    Leen Rahnu (Tarton yliopisto): The role of neighborhood and workplace in the formation of inter-ethnic partnerships: evidence from Finland 1999-2014

    Katri Gadd (Turun yliopisto): Everyday strategies, practices and segregation of paperless people in Finland

    Camilla Marucco (Turun yliopisto): A domains approach to segregation and interaction through free time: Finnish Somalis in three suburbs of Turku, Finland

    Jarkko Rasinkangas (Siirtolaisuusinstituutti): Policies against segregation in the three largest urban regions in Finland

    Maria Vaalavuo (THL): Does increase in income translate into better neighbourhood outcomes for everyone? – an enquiry into ethnic differences in Finland

    Timo Kauppinen (THL): Contribution of different demographic processes to the dynamics of ethnic residential segregation

    Minna Ala-Mantila (Turun yliopisto): Labour market integration trajectories of recently arrived immigrants in the Netherlands and Finland

     

    Tiistai-iltapäivän esitykset:

     

    Matti Kortteinen (Helsingin yliopisto): On Spatial Segregation in Helsinki

    Venla Bernelius (Helsingin yliopisto): The dynamics of segregation and education: The changing geography of schools in Helsinki

    Timo Kauppinen ja Maria Vaalavuo (THL): Current findings on dynamics of residential segregation in the URMI project

    Tiit Tammaru (Tarton yliopisto): Inequalities and segregation in European cities

    Maarten van Ham (Delftin teknillinen yliopisto & St Andrewsin yliopisto): Housing estates and neighbourhood decline

    Roger Andersson (Uppsalan yliopisto): Trajectories of large scale housing estates in Stockholm

     

    Teksti: Timo Kauppinen, THL

    Continue Reading