Ajankohtaista

  • Where are inter-ethnic couples more likely to meet – at work or in their residential neighbourhoods?

    7 joulu 2017
    urmiadmin
    46
    0

    “How to find a right partner?” is probably the question that most of us have struggled to answer at some phase in life. Some might have an answer based on individual experience. Academic study of partnership, however, can reveal a generalised experience of large number of individuals. These studies often use the term “marriage market” to describe the structure of opportunities one has to meet potential partners. Although we may have aspirations about the ideal partner, the prerequisite for forming a romantic relationship is meeting each other. Places where we live or work, people with whom we meet through our daily interaction networks are crucial in finding a partner.

    Recent decades have brought along increased immigration to Finland. This  has changed the ethnic structure of the Finnish “marriage market”. Currently around 8 percent of working-age population in Finland has roots in another country. This has also influenced partner choice. In 1999 only 1 percent of cohabiting partnerships were inter-ethnic, but by 2014, 3 percent of Finnish men and 2 percent of Finnish women lived with a partner from a different ethnic group. A higher share of intermarriages is often considered one of the most important indicators of ethnic integration. It shows tolerance towards migrants as well as unites the partners’ personal networks (relatives, friends).

    In our recent study we looked at to which extent the share of immigrants at work places and residence areas influence the likelihood of choosing a foreign-born partner. Using register data for native Finns born from 1981 to 1995, we found that the Finnish men and women who had more possibilities to meet members of the other ethnic groups either at the workplace or in the neighbourhood are also more likely to move in together with a foreign-born partner. This does not necessarily mean that people partner with their neighbours or co-workers, but that being in daily contact with migrants seems to make native Finns more likely to form romantic relationships with members of the other ethnic groups.

    We also found that if inter-ethnic contacts are present in both domains, the share of immigrants at the workplace might have somewhat stronger influence on intermarriage with migrants than the share of immigrants in the neighbourhood. One possible explanation is that people talk and interact more with their co-workers than with their neighbours. It could also be that, despite different ethnicity, those working in a same establishment might share more common characteristics, such as hobbies or similar professional profiles that we cannot measure from population register, than those living in the same neighbourhood.

    This study helps to share light on the ways different daily activity sites may shape the partner choice of Finns. It also suggests that decreasing residential and workplace segregation can pave the way towards more fundamental forms of immigrant integration, such as intermarriage.

    Leen Rahnu is a post-doctoral researcher at URMI project. Her research combines family demography with studies of ethnic relations and urban segregation. She is affiliated at the University of Tartu and at Tallinn University, Estonia.

    Acknowledgement

    We would like to acknowledge Statistics Finland for making the Finnish register data accessible for scientific study.

    Further information

    The manuscript of the research paper “The role of neighbourhood and workplace ethnic contexts in the formation of inter-ethnic partnerships: A native majority perspective” by Leen Rahnu, Allan Puur, Tom Kleinepier, Tiit Tammaru has been submitted to review.

    Continue Reading
  • Kaupungistumisen “entä jos?”

    17 marras 2017
    Kaisa Schmidt-Thomé
    243
    0

    Keskustelu Suomen kaupungistumisesta käy tällä hetkellä todella kuumana. Sote- ja maakuntauudistus ovat nostaneet keskusteluun erilaisia evidenssi- ja arvoperustaisia argumentteja kehityksen puolesta ja vastaan. Kaupungistumisen tulevaisuudet kiinnostavat, mutta tulevaisuudesta voi olla vaikea saada otetta. Nykyisten kehitystrendien projisoiminen tulevaisuuteen kertoo vain yhden tarinan kaupungistumisen tulevaisuudesta. Mahdollisuuksien avaruus on tietenkin paljon laajempi, mutta miten eri kehityssuunnat saadaan esiin?

    Yksi keino on miettiä, missä kohdissa, millä premisseillä ja millä politiikkatoimilla nykytrendi saataisiin taittumaan tai jopa murtumaan. Mitkä muutosvoimat voisivat olla disruptiivisia; mihin sisältyy suurimpia epävarmuustekijöitä?

    Toinen keino on hahmotella nykykehitykselle vaihtoehtoisia skenaarioita, joissa tietyt muutosvoimat ovat päässeet muovaamaan niin kaupunkiseutujen muotoa kuin funktioitakin. Jos tarkastelemme muutosvoimien erilaisia kombinaatioita ja kuvittelemme niiden tuottamia mahdollisia maailmoja, voimme saada oivalluksia, joiden avulla ponnistaa kohti toivottua tulevaisuutta.     

    Kolmas (teho-)keino on miettiä, mitkä voisivat olla Suomen kaupungistumisen villejä kortteja. Villeillä korteilla tarkoitetaan äkillisiä muutostekijöitä, joiden ilmaantumista ei aiemman perusteella pystytä ennakoimaan, mutta jotka voivat mullistaa “kaiken”.

    Työpajojen tulemia

    URMI- ja BEMINE-hankkeet ovat yhteistyössä viritelleet keskustelua Suomen kaupungistumisen tulevaisuudesta – skenaariotyön avulla. Työ jatkuu vielä vuoden 2018 puolellakin, mutta todettakoon tässä muutamia huomioita, joita 1.-2.11.2017 pidetty seminaari ja työpajarupeama tuottivat.

    • Trendinnujertamistalkoot olisivat todellakin paikallaan. Niin sanotun “perusuran” eli nykytrendejä tulevaisuuteen projisoivan kehityskulun myötä syntyvä Suomi 2039 on monella tapaa epätoivottava ellei jopa dystooppinen. Sen nähtiin johtavan taloudelliseen eriarvoistumiseen ja jopa pohjoismaisen hyvinvointivaltion romuttumiseen. Sen mukainen Suomi ei millään voisi vastata ilmastotavoitteisiin, eivätkä osallistujat pitäneet sitä millään muullakaan tavalla kestävänä.
    • On mahdollista nimetä tekijöitä, joiden yhteisvaikutuksena Suomen kaupungistuminen tyssää tykkänään. Vastaavasti, tiettyjen muutosvoimien saadessa tilaa kaupungistumisen eteneminen voi näyttää vääjäämättömältä. Kun kaupungistumista tarkasteltiin asumispreferenssien ja maksukyvyn yhdistelmänä URMI:n Delfoi-kyselyssä, argumentteja löytyi melkein koko tältä jatkumolta. Kun tulevaisuusväite oli “Vuonna 2039 valtaosa Suomen keskiluokasta asuu tiiviimmässä kaupunkirakenteessa kuin nykyään”, yksi vastaus kuului:
      • Oletan että asumispreferensseissä on käynnissä demografinen siirtymä kohti tiivistä ja ”keskitiivistä” kaupunkiasumista. ”Keskiluokka” pystyy toteuttamaan asumisihanteitaan (joihin kuuluvat myös lähiympäristön suhteellinen urbaanius ja hyvät palvelut) parhaiten noissa kohteissa ja sijainneissa, joten väitteellä on suuret mahdollisuudet toteutua.

    Vasta-argumentteja löytyi useita, mm. seuraavat:

    • On merkkejä, että monessa kaupungissa omakotitonttien kysyntä on kasvanut rajusti viime vuodesta, eli taisi olla ennenaikaista julistaa, että ihmiset haluavat asua vain kerrostaloissa ja urbaanisti. Myös asuntojen muuttuminen komeroiksi ja asumisen jatkuva kallistuminen kaupunkiseuduilla toimivat tätä vastaan. Ja Euroopassakin on jo maita, joissa suurista kaupungeista muutetaan pienempiin mm. elämänlaadun ja asumisen takia.
    • Liian tiivis kaupunkirakenne on rankkasateiden ja helleaaltojen näkökulmasta (eli ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulmasta) virheellinen suunta, samoin kuin tulvaherkkien merenrantojen rakentaminen (ilman pumppausta monet seudut nopeasti veden vallassa).

    Perusuralta irtoavat tulevaisuuspolut

    Tekeillä on URMI:n puitteissa ainakin neljä skenaariota Suomen kaupungistumisen tulevaisuudesta.

    • “Perusuralla” kehitys jatkuu nykyiseen suuntaan eikä suuria poliittisia interventioita tehdä, jolloin väestö keskittyy ja asuminen urbanisoituu, vaikka väljempi asuminen pitääkin pintansa pienillä ja keskisuurilla kaupunkiseuduilla.
    • Toisessa skenaariossa maahanmuutto voimistuu ja tuo uusia asukkaita kaikkialle maahan. Työmarkkinat polarisoituvat: korkean osaamisen työ keskittyy suurimpiin kaupunkeihin, mutta muualla kasvua on lähinnä sote-sektorilla.
    • Kolmannessa digitalisaatio ja työn pirstaloituminen muuttavat kaupunkeja. Globaalien alustajättien valta kasvaa ja väestö keskittyy tiivistyvälle Helsingin metropolialueelle, jonka merkitystä kasvattaa raideyhteys Tallinnaan.
    • Neljännen kautta kuvitellaan, miltä näyttää digitaalinen ja pientalovaltainen “tunnin Suomi”. Siinä osaamisvaltainen teollisuus tuo vaurautta huippunopeiden raideyhteyksien Helsinki-Tampere-Turku-kolmioon. Etenkin sen tuntumassa tapahtuu uutta esikaupungistumista, kun tiivis pientaloasuminen kasvattaa suosiotaan.

    Ensimmäisen työstörupeaman perusteella skenaariot tuntuivat saavan Suomen kaupungistumisen tulevaisuudesta kiinnostuneen yleisön ajatukset liikkeelle. Maahanmuutto ja liikkumisen helppous nousivat puheenaiheiksi useissa ryhmissä. Vaikka pientalovaltaisena kuvatun “tunnin Suomen” pohtimista pidettiinkin aluksi vähän tylsänä vaihtoehtona, ryhmät pystyivät kuitenkin tuottamaan kiinnostavia tulevaisuuspolkuja eli kuvittelemaan tapahtumaketjuja nykyisyydestä myös mainittuun nelosskenaarioon.  

    Jos nämä skenaariot tuntuvat jatkotyössä liian varovaisilta, voimme ottaa peliin myös villit kortit, kuten joissakin työpajaryhmissä 2.11. jo tehtiin. Entä jos kävisikin näin: “Vaikka Suomi pääosin säästyykin 2025-2030 maailmalla aaltoina raivoavan pandemian haittavaikutuksilta, vauras väestö eristäytyy itselleen ostamiinsa ja rakentamiinsa aidattuihin yhdyskuntiin. Nämä enklaavit ovat pitkälti omavaraisia, ja ulkopuolelta tarvittavien hyödykkeiden toimitukset hoidetaan niihin useimmiten robottikoptereilla.”

    Pysy kuulolla, jos haluat liittyä mukaan skenaariotyöhön sen seuraavissa vaiheissa! Kokoamme jälleen Suomen kaupungistumisen tulevaisuudesta kiinnostuneita joukkoja kokoon, kun työpajoissa tehtyjen kuvittelu- ja kuvitusharjoitusten anti palaa yhteisesti pohdittavaksi ja eteenpäin kehiteltäväksi.    

    Continue Reading
  • URMI:n lokakuun alun monipuolisen tapaamisen antia

    18 loka 2017
    urmiadmin
    152
    0

    URMI-konsortion tutkijoita kokoontui maanantaina 9.10.2017 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL) esittelemään ja saamaan palautetta tutkimuksiinsa, teemalla maahanmuuttajat kaupungeissa. Paikalla oli 10 tutkijaa THL:stä, Turun yliopistosta, Siirtolaisuusinstituutista ja Tarton yliopistosta. Lisäksi tilaisuuteen osallistuivat scientific board -jäsenet Roger Andersson (Uppsalan yliopisto) sekä Maarten van Ham (Delftin teknillinen yliopisto ja St. Andrewsin yliopisto), joista viimeksi mainittu osallistuu myös URMI:ssa tehtävään  tutkimukseen.

    Iltapäivän aikana kuultiin seitsemän esitystä meneillään olevista tai jo valmistuneista tutkimuksista. Monet näistä tutkimuksista liittyvät alueelliseen segregaatioon kaupungeissa, mutta lisäksi URMI:ssa tutkitaan muun muassa paperittomien maahanmuuttajien strategioita ja somalialaistaustaisten integraatiota vapaa-ajalla.

    Segregaatiokysymysten käsittely jatkui tiistaina 10.10., jolloin URMI vieraili ensin Helsingin kaupungin Kaupunkitutkimus ja tilastot -yksikössä Ympyrätalossa, jossa professorit Maarten van Ham, Tiit Tammaru ja Roger Andersson keskustelivat tutkimuspäällikkö Katja Vilkaman johdolla segregaation seurannasta ja segregaatioon liittyvästä politiikasta. Vuorovaikutus kaupungin edustajien ja URMI:n välillä oli tiivistä ja keskustelu oli vilkasta.

    Tilaisuuksien sarja huipentui Helsingin yliopistolla yhteistyössä yliopiston ja Kaupunkiakatemian kanssa pidettyyn Segregation Dynamics in Finland and Other Countries -seminaariin. Tilaisuudessa Helsingin yliopiston ja URMI-konsortion tutkijat esittelivät Suomea koskevaa segregaatiotutkimusta ja professorit van Ham, Tammaru ja Andersson vastasivat kansainvälisten havaintojen esittelystä. Kuulijoille oli tarjolla tuhti paketti tietoa muun muassa tuloerojen ja segregaation yhteydestä, koulujen merkityksestä segregaatiokehitykselle sekä lähiöiden kehityksestä ja kehittämisestä.

     

    Maanantai-iltapäivän esitykset:

    Leen Rahnu (Tarton yliopisto): The role of neighborhood and workplace in the formation of inter-ethnic partnerships: evidence from Finland 1999-2014

    Katri Gadd (Turun yliopisto): Everyday strategies, practices and segregation of paperless people in Finland

    Camilla Marucco (Turun yliopisto): A domains approach to segregation and interaction through free time: Finnish Somalis in three suburbs of Turku, Finland

    Jarkko Rasinkangas (Siirtolaisuusinstituutti): Policies against segregation in the three largest urban regions in Finland

    Maria Vaalavuo (THL): Does increase in income translate into better neighbourhood outcomes for everyone? – an enquiry into ethnic differences in Finland

    Timo Kauppinen (THL): Contribution of different demographic processes to the dynamics of ethnic residential segregation

    Minna Ala-Mantila (Turun yliopisto): Labour market integration trajectories of recently arrived immigrants in the Netherlands and Finland

     

    Tiistai-iltapäivän esitykset:

     

    Matti Kortteinen (Helsingin yliopisto): On Spatial Segregation in Helsinki

    Venla Bernelius (Helsingin yliopisto): The dynamics of segregation and education: The changing geography of schools in Helsinki

    Timo Kauppinen ja Maria Vaalavuo (THL): Current findings on dynamics of residential segregation in the URMI project

    Tiit Tammaru (Tarton yliopisto): Inequalities and segregation in European cities

    Maarten van Ham (Delftin teknillinen yliopisto & St Andrewsin yliopisto): Housing estates and neighbourhood decline

    Roger Andersson (Uppsalan yliopisto): Trajectories of large scale housing estates in Stockholm

     

    Teksti: Timo Kauppinen, THL

    Continue Reading
  • Segregaatioon vaikuttaminen tahtotilana

    30 elo 2017
    urmiadmin
    405
    0

    Helsingin kaupungin pormestari Jan Vapaavuoren tiedotustilaisuudessa (24.8.) esiteltiin kaupungin tulevaa strategiaa. Segregaatioon puuttuminen nousee strategiassa tärkeäksi tekijäksi. Vapaavuoren mukaan Helsingin alueelliset erot ovat kasvaneet ja vaikka suuria ongelmia ei vielä ole, on hiljaisia signaaleja ongelmallisuuden kehittymisestä. Näihin halutaan nyt puuttua aiempaa systemaattisemmin. Tämä vastaa hyvin sitä kuvaa, mikä Urmi-hankkeen tähänastisessa tutkimuksessa on syntynyt, paitsi Helsingin, myös muiden suurimpien kaupunkiemme osalta.

    Moniin eurooppalaisiin esimerkkeihin verraten tulemme takamatkalta segregaation syvenemisen suhteen. Kuten Helsingin esimerkistä ilmenee, ei ole tarkoituskaan saavuttaa toisia. Segregaatiota koskevassa tutkimustyössä olen usein miettinyt, missä määrin verrattain hyvä tilanteemme johtuu valistuneesta ennakoivasta politiikasta ja suunnittelusta. Yksiselitteistä vastausta ei ole, ja riippuu ensinnäkin mihin suuntaan – kaupunkiin – katsoo.

    Toisaalta takamatkalta tulo mahdollistaa niiden keinovalikoimien analysoimisen ja vaikuttavuuden arvioinnin, joita muualla on toteutettu segregaation hallitsemiseksi. Huolimatta siitä, että keinovalikoimat ovat varsin samankaltaisia eri maissa ja kaupungeissa, ei mallintaminen tai siirrettävyys ole helppoa. Ensinnäkin tulisi tunnistaa millaisin mekanismein segregaation juurisyyt, kuten köyhyys ja työttömyys, synnyttävät ja syventävät alueiden välisiä eroja kussakin tapauksessa. Lisäksi paikalliset olosuhteet sekä institutionaaliset ja hallinnolliset rakenteet pitkine polkuriippuvuuksineen ovat tärkeässä asemassa toimenpiteiden toteuttamistavoissa. Joidenkin alan tutkijoiden mukaan nimenomaan paikallisen tason poliittinen tahtotila ja toimintakulttuuriin liittyvät käytännöt ovat kaikkein oleellisin tekijä segregaation hallinnassa. Ne muodostavat esteitä tai mahdollistavat sujuvuutta yhteisille päämäärille.

    Paikallisen tason korostuessa, on oleellista ymmärtää segregaatio laaja-alaisena, monia kaupungin toimialoja koskevana kokonaisuutena. Kuten Urmi-hankkeen aiemmissa yhteyksissä on tuotu esiin, asuntopolitiikan keinot eivät riitä segregaation hallitsemiseen. Se ei liioin koske vain heikko-osaisia alueita, vaan koko kaupunkia tai kaupunkiseutua. Segregaatioon vaikuttaminen voidaankin ymmärtää mitä suurimmassa määrin sosiaalisen kestävyyden toteuttamisena. Asunto-, koulutus-, työllisyys-, kotouttamispolitiikat sekä erilaiset sosiaalisia, kulttuurisia ja osallistavia tavoitteita sisältävät kaupunkilaisille suunnatut ohjelmat vaikuttavat välillisesti myös segregaatioon.

    Olen Urmi-tutkimushankkeeseen liittyen haastatellut useita kaupunkien virkamiehiä segregaatio-teemaan liittyvissä kysymyksissä. Haastattelukierros on paljastanut ainakin yhden asian. Pelko siitä, että meillä olisi siiloutuneita ja kyynistyneitä virkamiehiä näiden kysymysten äärellä, on turha. Päinvastoin olen kohdannut työstään innostuneita innovatiivisia ihmisiä, jotka ovat motivoituneita yhteiskunnallisessa palvelutehtävässään. Tämä jos mikä on resurssi, josta kiinni pitäminen on kaupunkien edun mukaista.

    Jarkko Rasinkangas, VTT, toimii erikoistutkijana Siirtolaisuusinstituutissa. URMIssa hän tutkii suomalaisten kaupunkien segregaation vastaisia toimenpiteitä

    Continue Reading
  • Kestävän (kaupunki)kehityksen ikuisuusprojekti

    12 kesä 2017
    urmiadmin
    726
    0

    Brundtlandin komission raportin ”Our Common Future” ilmestymisestä on kulunut 30 vuotta. Suunnilleen siitä lähtien kestävän kehityksen käsite on ollut kiistelty. Akateemisessa keskustelussa syystäkin epämääräisyydestä syytetty ja toisinaan ekologiseen modernisaatioon kiinnitetty määritelmä on kuitenkin onnistunut paaluttamaan vankan poliittis-hallinnollisen perustan. Siitä kertovat uudet YK:n kestävän kehityksen tavoitteet (sustainable development goals) ja Suomessa se, että Sipilän hallituksen puoliväliriihessä päätettiin polkaista käyntiin kestävän kaupunkikehityksen ohjelma.

     

    Osallisuus ja osallistuminen kestävän kaupunkikehityksen ydintä

    Suomessa kestävän kehityksen ajattelua lähtivät aikoinaan aktiivisesti edistämään isoimmista kaupungeista Helsinki ja Tampere Paikallisagenda 21 -ohjelmilla Rion ympäristökokouksen (1992) jälkimainingeissa. Ne mobilisoivat kaupunkilaisia ja kaupungin virkamiehiä keskusteluun niin kestävän kehityksen sisällöistä kuin kaupunkien tulevaisuudesta. Edistyksellisenä voi pitää sitä, että Paikallisagendassa sisäänrakennettuna oli kaupunkilaisten osallistuminen omaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon ja näkemys siitä, että kestävyyttä rakennetaan paikallisesti ja ihan ruohonjuuritasolta lähtien. Helsingissä kunnianhimoisesti pyrittiin hallinnon sektorirajat ylittävään ohjelmaan, josta kertoo sekin, että asian esittelevä kaupunginjohtaja oli sosiaali- ja terveystoimesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja.

    Vaikka Paikallisagendan toteutuksen käytännöistä löytyi parantamisen varaa molemmissa kaupungeissa, voi kokemuksista oppia kestävän kaupunkikehityksen ohjelmaa ajatellen. Ohjelman taustalta löytyvä ajattelu on edelleen ajankohtaista monin tavoin. Kestävän kehityksen globaalit tavoitteet saavutetaan tai murennetaan paikallisessa toiminnassa. Ns. kehittyneissä länsimaissa tavoitteisiin voidaan päästä vain jos ne hyväksytään poliittisesti. Tästä syystä osallistuminen ja osallisuus ovat olennainen osa kestävyyttä, erityisesti sen sosiaalista ulottuvuutta. Kokemus siitä, että voi vaikuttaa omaan elinympäristöönsä, on omiaan lisäämään huolenpitoa ympäristöstä ja tekee näkyväksi ihmisen toiminnan vaikutuksia ympäristöön.

     

    Kaupungit osana ympäristön kiertokulkuja

    Kaupungit asettuvat osaksi kiertokulkua ympäristönsä kanssa. Ne hyödyntävät luonnon resursseja ja työntävät jätettä ympäristöönsä. Kaupunkilaisten etu on, että nämä kiertokulut pysyvät tasapainossa siten, että kaupungeissa on puhdasta vettä, ilmaa ja maaperää. Ilman niitä on vaikeaa nähdä, että talouden kestävyydellä olisi mitään edellytyksiä – ainakaan kovin pitkällä aikajänteellä.

    Paikallinen hallintatapa määrittyy suhteessa ylipaikalliseen toimintaympäristöön ja paikallisiin valtarakenteisiin, jotka muodostuvat virallisten ja epävirallisten verkostojen, viranhaltijoiden ja poliittisin perustein valittujen päätöksentekijöiden vuorovaikutuksessa. Helsingissä näitä valtarakenteita ravistellaan parhaillaan, kun kaupunki on ottanut käyttöönsä uuden johtamisjärjestelmän. Tässä muutoksessa saattaa piillä myös kestävän kaupunkikehityksen mahdollisuus, mikäli kaupunkilaisten osallistuminen heidän omaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon otetaan vakavasti. Pelkkä organisaatiomuutos ei kuitenkaan riitä suuntamaan Helsinkiä kestävän kaupunkikehityksen uralle.

    Todellisen muutoksen siementä voi hakea siitä, miten kaupunkilaiset ja heidän tuottamansa tieto saataisiin käyttöön ja hyödynnetyksi paikallisessa päätöksenteossa. Se saattaisi auttaa myös ylittämään hallinnon siiloja, jotka vaikuttavat poliittisen päätöksenteon käytäntöihin, eivätkä välttämättä aina kovin hyvällä tavalla. Kestävästä kehityksestä olisi jo aika saada kaupunkikehitystä läpileikkaava teema. Tämä voisi toteutua, jos sosiaalinen kestävyys otettaisiin hetkeksi keskiöön.

     

    Paula Saikkonen

    Kirjoittaja työskentelee erikoistutkijana sosiaalipolitiikan tutkimusyksikössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa.

     

    Lähteet:

    Saikkonen, Paula (2015). Riskitieto kuntapäätöksenteossa. Tapauksena saastunut maaperä Helsingissä. Helsingin yliopisto: Sosiaalitieteiden laitos 2015:9.

    Continue Reading
  • URMI USA:ssa – AAG Annual Meeting 2017 5.-9.4.2017

    15 touko 2017
    urmiadmin
    536
    0

    Huhtikuun alussa osa URMI-hankkeen tutkijoista matkusti Bostoniin Yhdysvaltoihin yhteen suurimmista maantieteen konferensseista. Kyseessä oli American Association of Geographersin (AAG) järjestämä Annual Meeting, joka on vuosittain järjestettävä, mutta paikkaa vaihtava konferenssi. Tänä vuonna konferenssi järjestettiin siis Bostonissa, viime vuonna San Franciscossa ja vuonna 2018 New Orleansissa. Konferenssi koostuu paperi- ja posterisessioista, paneelikeskusteluista, luennoista, työpajoista, ekskursioista sekä muista oheistapahtumista ja osallistujia on lähes 10 000 ympäri maailmaa.

    URMI-hankkeen tiimoilta työpaketti 1 (Kaupungistumisen tulevaisuudet) järjesti konferenssissa kaksi sessiota: Drivers of Urbanization Today and Tomorrow – Part 1 theory ja Drivers of Urbanization Today and Tomorrow – Part 2 cases. Puheenjohtajana toimi Panu Lehtovuori (TTY) ja oman esityksensä pitivät ulkomaalaisten esiintyjien ohella Jenni Partanen (TTY), Damiano Cerrone (TTY), Hanna Heino (TY) ja allekirjoittanut. Heidän lisäkseen konferenssissa oman esityksensä maahanmuutosta pitivät myös URMI-hankkeen konsortiojohtaja Jussi Jauhiainen (TY) ja tutkija Lotta Koistinen (TY).

    URMI:n sessiot pidettiin peräkkäin heti keskiviikkoaamuna klo 8 alkaen. Kaiken kaikkiaan näissä kahdessa URMI:n sessiossa kuultiin mielenkiintoisia esityksiä urbanisaatiosta eri näkökulmista. Erityisen herättelevää oli jälleen Kiinan urbanisoitumisen skaala, heillä kun pikkukaupungeissakin on jo 200 000 asukasta, puhumattakaan suurkaupungeista, joista esimerkiksi Tianjiniin mahtuisi asumaan kolme Suomellista asukkaita.

    Itse saavuin Bostoniin maanantaina 3.4. illalla yhdessä Jenni Partasen, Hanna Heinon ja Lotta Koistisen kanssa. Tiistaina meillä oli Jennin kanssa hieman aikaa katsella kaupunkia sadesäässä ja nauttia mm. Quincy Marketin tunnelmasta. Lisäksi olimme varanneet aikaa rekisteröitymiseen sekä esitysten viimeistelyyn. Rekisteröityessä meille selvisi, että sessiomme pidettäisiin noin 400 hengen salissa. Tämä tieto yhdistettynä ensikertalaisuuteen kansainvälisessä konferenssissa, jännitti oman esityksen pitäminen melko paljonkin. Oma esitys kaupungistumisasteista ja niihin liittyvistä aluemääritelmistä meni kuitenkin ihan hyvin, jonka jälkeen sai keskittyä täysin konferenssin antiin.

    JVkuva1+2

    Kuva 1 ja 2: Sadepäivä Bostonissa

    Mielenkiintoisista esityksistä konferenssissa ei todellakaan siis ollut runsaudenpulaa, sessioita kun oli päivittäin 8.00-19.00 ja rinnakkaisia sessioita samaan aikaan lähes sata. Abstraktikirja oli kuin puhelinluettelo. AAG on kehittänyt osallistujille avuksi mobiilisovelluksen, josta löytyvät niin ohjelma, sessiot, paikat kuin abstraktitkin. Sen avulla oli helpompaa koostaa oma päivittäinen aikataulu, joskin ei siis helppoa, parhaimmillaan oli omassa kalenterissa samaan aikaan seitsemänkin sessiota. Voi sitä valinnan vaikeutta! Itse kävin siis viiden päivän aikana kuuntelemassa 49 esitystä ja 5 paneelikeskustelua. Joitain erityisen hyvin mieleen jääneitä esityksiä, sessioita ja paneeleita olivat:

    • Paneelikeskustelu ”What is ”rural”?”: mielenkiintoista keskustelua ruraalin alueen määrittelystä Yhdysvalloissa. Vaikka ruraali ja urbaani usein onkin asetettu vastakkain ja maaseutu- ja kaupunkitutkijat huutelevat usein vastakkaisista leireistä, ainakin aluemääritelmien suhteen painitaan täysin samanlaisten ongelmien kanssa.
    • Michael F. Goodchildin esitys epävarmuudesta ja kontekstin tärkeydestä (Uncertainty and Context in Geography and GISience Featured Theme Opening Plenary:ssä): havahduttava esitys siitä, miten mikään GIS-data ei ole varmaa, eivät edes ne koordinaatit. Tutkimusalueen koosta ja yleistämisessä pitää olla tarkkana: liian suuressa alueessa vaarana yksittäisen, vahvan paikallisen ilmiön ”häivyttyminen”. Muistutus myös kontekstin määrittelyn tärkeydestä.
    • Seokhoi Yimin esitys Etelä-Korean maallemuutosta (Geographical Features and Implications of Urban to Rural Migration in South Korea): Etelä-Koreassa on jo tilastoissa näkyvä ilmiö maallemuutossa. Vaikka osa selittynee suurten ikäluokkien eläköitymiselle, näkyy ilmiö kuitenkin kaikissa ikäryhmissä. Nouseeko tämä ilmiönä esiin myös esimerkiksi Suomessa ja missä vaiheessa? (vrt. Lehtovuoren blogikirjoitus: http://urmi.fi/what-after-urbanization/)
    • sessio “Planetary Urbanization 3: Territories of Extended Urbanization” ja samaan aihepiiriin liittyen Christian Schmidin esitys “Towards a New Voculabulary of Urbanization processes”: mielenkiintoisia esityksiä koskien esimerkiksi takamaiden määrittelyä, merien urbanisoitumista ja urbanisaatiosta prosessina. Planetaarinen urbanisaatio ylipäätään on mielenkiintoinen tutkimussuunta urbanisaation käsitteellistämisessä ja tutkimuksessa.
    • Rob D. Feickin esitys dataan liittyvästä epävarmuudesta (“The spatial disconnect problem”): muistutus siitä, että (sosiaalisen median) kuva-aineistojen tulkinnassa pitää olla tarkkana: kuvan kohde ja kuvan ottajan koordinaatit eivät läheskään aina ole samat. Yksi tutkijayhteisön haasteista on dataan liittyvän epävarmuuden sekä sen tutkimustuloksiin vaikutuksen ymmärtäminen.

    Voin vain täysin sydämin suositella tätä konferenssia kaikille, joiden tutkimus edes etäisesti liittyy jotenkin paikkaan tai tilaan. Konferenssi antoi paljon uusia ajatuksia ja samalla myös uudenlaista innostusta oman tutkimustyön tekemiseen. Konferenssi on myös loistava paikka verkostoitumiseen.

    Viimeisenä päivänä sunnuntaina mielenkiintoisia sessioita oli enää vain aamupäivällä, joten URMI:n naisväki treffasi Pikku-Italiassa kodikkaassa italialaisravintolassa pastalautasten äärellä. Hanna ja Lotta olivat kulkemassa kuuluisaa Freedom Trailia, jonka varrelle tuo ravintolakin osui. Ruokailun jälkeen tamperelaiset liittyivät joksikin matkaa turkulaisten seuraan tuon historiallisen reitin varrelle. North Stationin kohdalla oli aika sanoa hyvästit ja tamperelaiset jatkoivat Harvardin yliopiston luonnonhistorialliseen museoon, jossa olivat esillä kuuluisat lasikukka-, fossiili- ja täytettyjen eläinten kokoelmat.

    JVkuva3+4

    Kuva 3 ja 4: Paul Revere ja URMI:n AAG-naiset

    JVkuva5+6

    Kuva 5: Freedom Trailin päätös: Bunker Hill Monument; Kuva 6: Leonard P. Zakim Bunker Hill Memorial Bridge

    JVkuva7+8+9

    Kuva7: John Harvard; Kuva 8 ja 9: Harvardin luonnonhistoriallinen museo sekä sen asukas

    Bostonista itse jatkoin vielä New Yorkiin maanantaina yhdessä Panu Lehtovuoren ja erään toisen TTY:n hankkeen tutkijan kanssa. Olin itse saanut sovittua tiistai-aamulle kokouksen YK:n väestö-osaston tutkijan Sara Hertogin kanssa keskustellakseni urbaanien alueiden määritelmistä sekä niiden käyttökohteista. Tapaaminen oli hyvin mielenkiintoinen ja sain paljon uutta tietoa ja uusia ajatuksia. Myös jo pelkästään vierailu YK:ssa oli sykähdyttävä kokemus: toimistojen ulkopuolella kävi jatkuva eri kansalaisuuksien ja positiivisen kiireen kuhina. Ja tekihän tuo New York muutenkin lähtemättömän vaikutuksen ensikertalaiseen. Tämä oli ensimmäinen kertani Yhdysvalloissa, muttei takuulla viimeinen.

    JVkuva10+11

    Kuva 10: Two United Nations Plaza; Kuva 11: YK:n kulkukortti

    JVkuva12+13+14

    Kuva 12: One World Trade Center; Kuva 13: Manhattan; Kuva 14: Westfield WTC

    JVkuva15+16+17

    Kuva 15: Flatiron Building; 5th ; Kuva 16:venue Building Clock; Kuva 17: Rockefeller Plaza, Comcast Building entrance

    Jaana Vanhatalo

    Kuvat copyright Jaana Vanhatalo

    Kirjoittaja toimii projektitutkijana Tampereen teknillisellä yliopistolla. URMI-hankkeessa hänen tutkimuksensa käsittelee Suomen sekä valittujen case-maiden kaupungistumisasteita sekä niihin liittyviä aluemääritelmiä.

    Continue Reading
  • Ilmainen joukkoliikenne Tallinnassa

    2 touko 2017
    urmiadmin
    704
    0

    Tallinnassa alkoi vuonna 2013 käytäntö, jossa Tallinnaan rekisteröitynyt asukas voi käyttää ilmaiseksi joukkoliikennettä Tallinnassa. Myös joukkoliikenteen reittejä ja kalustoa on parannettu. Viron pääkaupunki Tallinna 430 000 asukkaallaan on maailman suurimpia kaupunkeja, jossa on ilmainen joukkoliikenne.

    Käyttäjille ilmainen joukkoliikenne toteutettiin alle vuodessa. Virolaiseen tapaan hanke toteutettiin nopeasti, eikä hankkeesta käyty juurikaan poliittista keskustelua. Ei myöskään tehty etukäteen taloudellisia analyysejä, vaan ryhdyttiin reippaasti toimeen. Tallinnaa hallitsevalla puolueella oli tuolloin määräenemmistö valtuustossa, joten päätöksenteko oli nopeaa. Puolueen kannattajat olivat tyytyväisiä.

    Asukkailta kysyttiin mielipidettä, vaikka heitä ei muuten otettukaan suunnitteluprosessiin. Keväällä 2012 järjestettiin Tallinnassa neuvoa-antava kansanäänestys asiasta. Äänestäneistä 75 % kannatti ilmaista joukkoliikennettä, mutta äänestykseen osallistui 15 % äänioikeutetuista tallinnalaisista. Enemmistön kannatusta käytettiin yhtenä perusteluna hankkeen toteuttamiseksi.

    Ilmaisen joukkoliikenteen pitkäaikaisen taloudellisen vaikutuksen arviointi on vaikeaa. Lyhyellä aikavälillä ilmainen joukkoliikenne on ollut taloudellisesti kannattavaa Tallinnalle. Tallinnan virallinen väkiluku on kasvanut nopeasti yli 30 000 asukkaalla. Ihmiset eivät muuta Tallinnaan pelkästään ilmaisen joukkoliikenteen vuoksi, mutta se on yksi syy rekisteröityä Tallinnan viralliseksi asukkaaksi. Tästä on Tallinnalle hyötyä, sillä valtio palauttaa Tallinnalle verokertymää perustuen rekisteröityneisiin asukkaisiin. Verojen palautuksen määrä on väkiluvun kasvun myötä enemmän kuin ilmaisesta joukkoliikenteestä aiheutuu kuluja Tallinnalle.

    Joukkoliikenteen käyttö on lisääntynyt Tallinnassa 15 % muutaman viime vuoden aikana. Ilmainen joukkoliikenne on tuonut sosiaalisia ja ympäristöhyötyjä. Jotkut ovat siirtyneet autoista joukkoliikenteen käyttäjiksi. Matkustus joukkoliikenteellä ei ole enää taloudellinen rasite köyhimmällekään tallinnalaiselle. Samalla tallinnalaisten kävelymatkat ja polkupyörän käyttö ovat vähentyneet kun voi hypätä lyhyeksikin matkaksi ilmaiseen joukkoliikenteeseen.

    Tallinnan ilmainen joukkoliikenne on tuonut haitallistakin kilpailua Tallinnan kaupunkiseudulla. Osa Tallinnaan rekisteröityneistä jopa asuu Tallinnan ulkopuolella, joten verotulot valuvat lähiseudun kunnista Tallinnaan. Kestävän kehityksen paremmaksi saavuttamiseksi tulee käyttäjille ilmainen joukkoliikenne ulottaa kokonaisuudessaan toiminnalliselle kaupunkiseudulle. Virossa on jo suunnitelmia muuttaa maakuntien sisäinen joukkoliikenne käyttäjille ilmaiseksi.

     

    Tarmo Pikner & Jussi S. Jauhiainen

    Continue Reading
  • Urban sustainability in Finland 2030 – reality or illusion?

    27 maalis 2017
    urmiadmin
    3597
    0

    More than half the world’s population lives in cities or towns, in areas that can be defined as urban. By 2030 it is estimated that 6 out of 10 people will be urban dwellers (UN, 2017). The world’s cities occupy just 3 per cent of the land area, but account up to 80 per cent of energy consumption and 75 per cent of carbon emissions (UN, 2017). Climate change, based on carbon emissions, is by far the most pressing global environmental problem that we face today.

    As carbon emissions emitted by urban areas are one of the root causes of climate change, urban sustainability have become a priority in countries across the globe. The United Nations Sustainable Development Goals – SDGs, a key component of the new global sustainability 2030 Agenda, comprising 17 overarching goals and 169 targets of sustainable development to be achieved by 2030, guides the world in its ambitions to achieve urban sustainability. The SDGs accentuate the vital role cities have on a global scale. The importance of local governments (and local policies) is emphasized in particular by SDG Nr 11, ‘Make cities and human settlements inclusive, safe, resilient and sustainable’.

    The report on the implementation of Agenda 2030 in Finland accentuates that the preconditions for making Finnish cities inclusive, safe, resilient and sustainable, are excellent (Agenda 2030 in Finland, 2016). While Finland may have excellent preconditions to meet global urban sustainability 2030 targets, there are also goals still to work with – such as reducing the adverse per capita environmental impact of cities and implementing integrated policies and plans towards resource efficiency, mitigation and adaptation to climate change.

    The contextual setting for urban sustainability in Finland can in general be described as challenging. Implementation of local work for sustainability is only to a limited degree binding for cities in Finland, the state has left the work to cities, at best steering this development with (positive) economic support and non-binding law. Up till now, the local work for sustainability in Finland has been reliant on ad-hoc based activity, often driven by a group of pro-active cities. Pro-active cities engage voluntarily in local sustainability thru participation in e.g. project activity, which provide a just-in-time collaborative platform on which to enable sustainability activities and promote policy development. For example, only about 15 per cent of Finnish cities work with local climate change goals, 12 larger cities within the European policy tool Covenant of Mayors and additional 35 smaller local governments within the national HINKU-network. As all major cities are working with local climate change goals, a majority of the citizens are included in this work.

    Finland is a forerunner in relation to sustainability activities, and is one of the first countries to adopt a National Strategy for Sustainable Development. Finland is praised for its broad-based multi-stakeholder participation process that aspires to engage the society in sustainability efforts. This is illustrated by the 2050 Commitment, where authorities, individuals, NGOs, associations, businesses are asked to commit to sustainability. Yet, when it comes to urban sustainability, Finland relies on the voluntary engagement of a few cities. The work on urban sustainability is not regular, involving the broad field of cities. There is a general scarcity of suitable local indicators in Finland, and a lack of use of the available indicators. A systematic monitoring of the sustainability progress is a necessity as to urban sustainability is to become a reality and not stay as an illusion.

    Sam Grönholm is a PhD candidate and project researcher at Åbo Akademi University, Department of Political Science.

    Sources:

    Agenda 2030 in Finland: Key questions and indicators of sustainable development:

    https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/75438

    Covenant of Mayors: http://www.covenantofmayors.eu/index_en.html

    HINKU Network: http://www.hinku-foorumi.fi/fi-FI

    UN data: http://www.un.org/sustainabledevelopment/cities/

    2050 Commitment: https://commitment2050.fi/

    Continue Reading
  • Kenelle turvapaikka Suomesta?

    2 maalis 2017
    urmiadmin
    1055
    0

    URMI:n tutkimus vuoden 2015 turvapaikanhakijoista on valmistunut. Turvapaikkaa haki Suomesta 32 476 henkilöä vuonna 2015. Kaksi kolmesta tuli Irakista ja tuhansia Afganistanista ja Somaliasta.

    Turvapaikanhakijoiden määrästä huolestuneena Suomen viranomaiset vaikeuttavat turvapaikan saamista. Niinpä enemmistö on saanut Maahanmuuttovirastolta kielteisen turvapaikkapäätöksen. Päätöksistä valitetaan oikeuteen. Joka neljäs Maahanmuuttoviraston päätös on kumottu hallinto-oikeudessa. Turvapaikanhakijoita koskeva päätöksenteko on muuttunut ailahtelevaksi.

    Turvapaikkamenettely on monilla kesken, mutta arviolta yli 10 000 saa turvapaikan ja oleskeluluvan. Enemmistö muuttaa Suomen suurimmille kaupunkiseuduille, erityisesti Helsinkiin ja Turkuun. Tuhannet Irakista tulleet ovat jo saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta Suomen viranomaiset pystyvät poistamaan heistä pakolla vain muutamia viikoittain.

    Monet, jopa tuhannet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista jäävät Suomeen joksikin aikaa paperittomina ilman täyttä laillista oleskeluoikeutta. Paperittomuudesta tulee pysyvä ilmiö suomalaisessa yhteiskunnassa. Sisäministeriö joutui taipumaan vuoden 2016 lopussa tiukasta linjastaan paperittomien suhteen. Valtio maksaa kunnille paperittomista aiheutuvat suorat kustannukset. Kuntien tulee rekisteröidä paperittomat ja ohjata heitä vapaaehtoiseen Suomesta poistumiseen. Monet paperittomat pelkäävät tätä. He turvautuvat myös epävirallisiin ja laittomiin käytäntöihin asunnon, tulon ja terveydenhoidon hankkimisessa. Paperittomien hyväksikäyttö työpaikoilla ja asumisen järjestelyissä yleistyy.

    Sosiaalinen media on tärkeää turvapaikanhakijoille. Käytännössä kaikilla on älykännykkä ja netin kautta yhteys ystäviin ja sukulaisiin Suomessa ja ulkomailla. Suomessa neljä viidestä heistä käyttää internetiä päivittäin – paljon enemmän ja useammin kuin lähtömaassa. Kaksi kolmesta etsii internetistä tietoa mahdollisesta tulevasta asuinpaikastaan Suomessa. Yhdeksän kymmenestä turvapaikanhakijasta hyödyntää mobiilisovelluksia suomen kielen oppimiseen.

    Pitkä ja sekava turvapaikkamenettely haittaa kotoutumisen käynnistymistä. Virallisesti kotoutumisprosessi aloitetaan vasta jos turvapaikanhakija saa myönteisen turvapaikkapäätöksen. Yli vuoden odottelu prosessissa kuluttaa aikaa ja resursseja hakijalta ja viranomaisilta. Kotoutumista tukisivat aktiiviset arkipäivän käytännöt, kohtaamiset ja tilat turvapaikkamenettelyn alusta alkaen sekä internetin ja sosiaalisen median parempi hyödyntäminen.

    Järjestäytynyt rikollisuus on osa turvapaikkabisnestä. Sen taloudellinen merkitys on vuosittain miljardeja euroja. Vuonna 2015 Suomi sai vain kolme prosenttia Euroopan unionin turvapaikanhakijoista. Uudet suuret joukot odottavat jo Euroopan unionin ulkorajoilla. Viranomaisten ja muiden toimijoiden tulee varautua suuriin määriin turvapaikanhakijoita Suomessa.

    Blogi perustuu Jussi S. Jauhiaisen alioon Turun Sanomissa 23.2.2017

    URMI-hankkeen tutkimus ”Turvapaikka Suomesta? Vuoden 2015 turvapaikanhakijat ja ja turvapaikkaprosessit Suomessa” saatavilla digitaalisesti Turun yliopiston maantieteen ja geologian laitoksen nettisivuilta: http://www.utu.fi/fi/yksikot/sci/yksikot/maageo/tutkimus/julkaisut/Sivut/home.aspx

    Continue Reading
  • Clash of civilizations revisited

    3 helmi 2017
    urmiadmin
    1183
    0

    They must turn from evil and do good; they must seek peace and pursue it.

    The Bible, 1 Peter 3:11.

    [W]hosoever kills an innocent human being, it shall be as if he has killed all mankind…

    The Qur’an 5:32.

    All human beings are born free and equal in dignity and rights. They are endowed with reason and conscience and should act towards one another in a spirit of brotherhood.

    Universal Declaration of Human Rights, article 1.

    The president of the United States of America – the country that is often credited as being the leader of the liberal world – has turned his back on Syrian refugees by indefinitely stopping the admission of refugees from Syria. Furthermore, he has also banned entry to the country from Iraq, Syria, Iran, Sudan, Libya, Somalia, and Yemen. These orders have been justified by the mantra ‘America first’ and the [supposed] threat of terrorism arising from these countries that host a Muslim-majority population. Europeans are building walls between countries; haunting pictures of a dead Syrian child; refugees on barely floating boats sailing the Mediterranean; and refugees stuck in refugee camps in unbearable living conditions. A dark period of history – not as distant as once thought – comes to mind.

    Samuel Huntington has anticipated in his classic work The Clash of Civilizations and the Remaking of World Order that in the Post-Cold War era the main cause for tensions in global affairs lies in differences between Western and non-Western civilizations. One of the deepest divisions is to be between the Muslim world and the Western democracies. In the present political limbo this seems like a justified claim. However, this would imply that civilizations can be defined as homogeneous entities. Do I as a privileged Western woman feel comfortable being placed in the same category with Donald Trump? Certainly not. And are all Muslims terrorists? Most definitely not. Is the suffering Syrian child of no interest to me as a Westerner? I should not care because he/she is Muslim [which he/she even might not be]? I should not care because he/she is so distant? I should not care because we have our own problems and they are not us? I should not care per se?

    Creating over-simplified categories and presenting individuals and populations as one or the other is a dangerous mistake. We cannot be divided into opposing poles. First of all the definition of what is to be opposed is always discursively created by someone – usually by someone with power. Second, the myriad cultures and peoples can not be treated as soft butter that can be cut into half with a knife. This is simply not possible and anyone claiming that it is, is lying to himself/herself. We as people, as individuals, as humans, as equals, need something to reflect ourselves upon in order to build our identity. However, reflection does not, and should not, entail hatred or bigotry. Western superiorism, populism, and American exceptionalism have reached a new peak [more fittingly, a new low]. Leaving the mothers and children of Syria to suffer and banning entry on the basis of the actions of a perverted group is not in tone with the Bible, the Qur’an, or the international humanitarian norms. Terrorism and Western superiorism are the ugly faces of two old coins, and – if one insists on making categories – instead of a clash of civilizations we should talk about a clash of barbarisms.

    Lotta Koistinen is a PhD candidate and project researcher at the University of Turku, Department of Geography and Geology. Her research focuses on governance processes of irregular migration. Bio- and geopolitics are central to her understanding of governance. She is interested in the rights and dignity of individuals in governance processes.

    Huntington, S. (1996). The Clash of Civilizations and the Remaking of World Order. Simon & Schuster, London.

    Shear, M. D. & H. Cooper (2017). Trump Bars Refugees and Citizens of 7 Muslim Countries. The New York Times 27.1.2017.

    Continue Reading