Asuntopolitiikan keinot eivät riitä segregaation hillitsemiseen

28 marras 2016
Timo Kauppinen
976
0

Kaupunkien sisäistä voimakasta alueellista eriytymistä esimerkiksi väestön tulotason tai syntyperän mukaan on tapana pitää epätoivottavana kehityksenä. Etenkin syntyperään perustuvaan etniseen segregaatioon liitetään usein uhkakuvia. Maahanmuuttajataustaisen väestön keskittyminen tietyille alueille nähdään herkästi merkkinä kotoutumisen ongelmista ja tietoisesta hakeutumisesta oman etnisen ryhmän keskuuteen.

Etnisen segregaation merkitys riippuu kuitenkin siitä, mitkä mekanismit sitä tuottavat. Yksi tällainen mekanismi on matala tulotaso maahanmuuttajien tasaisemman alueellisen sijoittumisen esteenä. Etnisen segregaation kehitys riippuu siis osittain siitä, kuinka maahanmuuttajataustaisen väestön tulotaso kehittyy, ja toisaalta siitä, kuinka tulotason yhteys alueelliseen sijoittumiseen muuttuu.

Tulotason yhteyttä alueelliseen sijoittumiseen eurooppalaisissa pääkaupungeissa ovat tutkineet URMI-konsortiossa mukana olevat professorit Maarten van Ham ja Tiit Tammaru, ja tämän tutkimuksen tulokset on julkistettu kirjassa Socio-Economic Segregation in European Capital Cities: East Meets West. Tuoreessa URMI-konsortion politiikkapaperissaan he tiivistävät tämän tutkimuksen opetuksia, ja samalla nähdään, millaista kehitys on ollut Suomessa pääkaupunkiseudulla.

Kirjan ja politiikkapaperin viesti on, että pieni- ja suurituloisten välinen alueellinen eriytyminen vahvistui 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä useissa eurooppalaisissa pääkaupungeissa. Taustalla on yleisempi jo tätä ennen alkanut tuloerojen kasvu. Kun suurituloiset karkaavat entistä kauemmas pienituloisista taloudellisilta mahdollisuuksiltaan, myös resurssit asuntomarkkinoilla ja se todellisuus, jossa eri tuloryhmät elävät, eriytyvät enemmän. Tämä voi näkyä alueellisten erojen kasvuna.

Pieni- ja suurituloisten välinen alueellinen eriytyminen on vahvistunut myös Suomessa pääkaupunkiseudulla vuosituhannen alun jälkeen. Tämän kehityksen taustalla olevista tekijöistä tarvitaan lisätutkimusta, ja tätä tullaan tekemään URMI-konsortion tutkimustyössä. Sen voi joka tapauksessa sanoa, että tämä kehitys ei ainakaan helpota tasapainoisen etnisen eriytymisen tavoitteen toteutumista.

Segregaatio ei ole pelkästään asuntopoliittinen kysymys. Segregaatiokehitykseen vaikuttavat myös muut kuin asuntopoliittiset toimenpiteet. Paikkaan perustuvan politiikan ohella tarvitaan ihmisiin perustuvaa sosiaalista liikkuvuutta edistävää politiikkaa etenkin koulutus- ja työllisyyssektoreilla pyrittäessä vaikuttamaan segregaatiokehitykseen ja alueellisesti eriytyneiden huono-osaisempien väestöryhmien elämäntilanteisiin. Kuten van Ham ja Tammaru toteavat: segregaatio on eriarvoisuuden ja köyhyyden oire, ja köyhyyden vähentämisen tulisi olla politiikan tärkein tavoite.

Timo Kauppinen

Timo Kauppinen, VTT, dos., toimii tutkimuspäällikkönä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sosiaalipolitiikan tutkimusyksikössä. URMI-hankkeessa hän johtaa maahanmuuttoaiheista työpakettia sekä THL:n tutkimusryhmää, joka keskittyy maahanmuuttajien ja pienituloisten asumisoloihin ja alueellisen segregaation dynamiikkaan Helsingin, Turun ja Tampereen seuduilla.

 

Tutustu politiikkapaperiin tästä suomeksi ja englanniksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *